Omistaja ennen koiraa -haaste

Joku tovi sitten Jakke julkaisi Kaffepaussin numero 53 aiheella koira ennen omistajaa. Videolla käsiteltiin lähinnä sitä, että miten samat ihmiset jotka tuntevat koiriensa ruokinnan kaikki hienoudet ja optimoivat koiriensa ruoan lisäksi myös treenin hiomaan täydellisyyttä, voivat laiminlyödä sekä omaa syömistään että liikkumistaan. Kun tietotaito on (tutkimukset kun perustuu ennemmin ihmisiin kuin koiriin, joten ihmisten ravitsemusta on opeteltava ymmärtääkseen koiraa), miksei sitä käytetä? Ja toki pintaan nousi myös vanha kunnon purkkiuskovaiset vs. luonnonmukaiset, eli "ei ne koirat talvisodassakaan vitamiineja saaneet" -vänkäys, jossa yhtenä vakiokommenttina on että lasketko oman ruokasi muka näin tarkasti?

Otin viikon ajan projektiksi laskea oikeasti kaiken mitä syön. Homma kävi erittäin helposti älypuhelimella, koska Samsungin S Health -ilmaissovellus tarjoaa hommaan erittäin helpon työkalun. Yes, there's an app for that :). Appi tarjoaa päivälle 6 erillistä ruokailua, johon voi valita kellonajan ja hakea avainsanoilla tarkalleen mitä on syönyt. Valikoima on kerrassaan tolkuton, jos lähdetään siitä että punaviinit on listattu rypäleittäin niin uskokaa kun sanon että sieltä löytyy kaikki. Päätin myös että viikon seuranta riittää, kun teen päätöksen etten sievistele elintapojani seurantaa varten vaan syön ihan tavallisesti (pl. määrätty ylimääräinen veden lipittäminen ja kielto ottaa kunnon kumaria, molemmat kiitos lääkekuurin) ja katson miten käy. Ruokapuolelta seurannassa ovat seuraavat osiot:
- Proteiini
- A-vitamiini
- Kalsium
- Kalium
- Rauta
- Rasvan osuus kokonaisenergiasta %

Tämän lisäksi käynnistin samassa sovelluksessa juoksuvalmentajan, nimellä "Vauvanaskelista 5 km:n". 10 viikkoa, treeni 3 x viikko ja 23. joulukuuta mun pitäisi juosta 5 km. Joka itsessään on kerrassaan nöyryyttävää, että olen aivan hapoilla pelkästä 1,6 km hölkästä kun vielä muutama vuosi sitten juoksin 10 km / 55 min. No, itse olen itseni syönyt ja rötvännyt, ei muuta kun leuka rintaan ja treenaamaan. Treeni-app on kiva, päivät saa päättää itse ja se antaa myös mahdollisuuden korvata tekemättä jääneen treenin. Matkat ovat aluksi sellaisia että niihin kykenee vaikkei olisi eläessään juossut. Vajaassa viikossa huomasin jo ensimmäisen muutoksen: aamutuimaan rappusten harppominen toimistolle eli 6. kerrokseen ei hengästytä juuri lainkaan, hengitys tasaantuu ennen kuin ehdin käytävän päähän ja kahvinkeittimelle. Aikaisemmin oli tuskanhiki ja ahristus vielä minuuttien ajan työpisteessäkin. Myös hölkkääminen muuttui helpommaksi kerta kerralta.


Tulokset

Viikko oli melko tavanomainen, parina päivänä en ehtinyt liikkumaan, yhtenä päivänä liikuin koko päivän ja yhtenä päivänä elin pakastepitsalla. Ei tullut sievisteltyä, oikeammin tuli syötyä ehkä jopa vähän enemmän kuin normaalisti, kun illalla laskuri ilmoitti että 25 % päivän kaloreista puuttuu... App on rakennettu niin että se palkitsee kun kalorimäärä täyttyy, joka on ihan terve suuntaus.

Tuloksissa oli muutamia yllätyksiä. Periaatteessa tiesin että huonona lihansyöjänä syön luultavasti melko hyvin proteiinia, en hirveästi liikaa ainakaan, mutta yllätykseksi keskiarvo on noinkin hyvä. Kaliumin suhteen olin kuvitelmassa että se tulee monipuolisesta ravinnosta... No, periaatteessa joo. Treenipäivinä tulee normaalisti syötyä muutenkin banaani tai pari (sarjassamme ruokia jotka säilyy lämpimässä ja ovat syötävissä seisoen kahdella haukkauksella) joten kalium tuskin on ongelma kun muistan banaanini. Tässä viikon otannassa ei ole yhtään "banaanipäivää". A-vitamiinin keskiarvoa nostaa viikolla syödyt maksapihvit sekä karitsanliha, pidemmällä otannalla KA olisi matalampi mutta silti hyvä. Rasvan määrä oli matalampi kuin kuvittelin, olen aika perso kaikelle rasvaiselle, karkeista voin kieltäytyä mutta sipsit tai pähkinät katoaa nopeammin kuin ehtii sanoa "possu". Toki rasvan laadussa olisi taatusti korjaamista (sitä kalaakin voisi joskus syödä...) jolloin atoopikko saisi kuivaa talvi-ilmaa vastaan kaiken mahdollisen avun.

Sitten ne ongelmakohdat... Kalsium ja rauta. Kalsiumin saannin odotin olevan matala mutta en näin järkyttävä. Jos on viettänyt lapsuuttaan 80-90 -luvuilla laktoosi-intolerantikkona, ymmärtää miksi maidon makuun tottuminen on hankalaa. Maito oli joko sitä makeaa HYLA-litkua tai jotain josta seurasi aivan helvetilliset kivut. Maitoa, sitä laktoositonta ja normalinmakuista, menee nykyään lähinnä kahviin tai muroihin. Janojuomana se on yhtä mielekäs kuin oliiviöljy. Raudan matala saanti taas paljastaa sen miten vähän sitä punaista riistalihaa tai sisäelimiä tulee syötyä.


Ajatuksia aiheesta ja korjauksia jatkoa ajatellen

Välillä (usein) koirien mutu-ruokavalioita ja yrjölänpuurovirityksiä perustellaan sillä että koira näyttää terveeltä ja voi hyvin. Mun mielestä tämä ylläoleva taulukko on huutava esimerkki siitä ettei niillä seikoilla ole mitään merkitystä.

Minä olen täysin perusterve, liikkuva ja aktiivinen 31-vuotias lajini edustaja. Minulla ei ole koskaan eläessäni ollut yhtään murtunutta luuta (vaikka olen tippunut puista, hevosten selistä, kaatuillut viimeeksi viime viikolla ja ollut koko lapsuuteni silleen terveesti mustelmilla), ja esim. jalkojen nivelet ovat hemmetin hyvät ja vahvat. Käsissä on vähän napistavaa, mutta pienellä harjoittelulla nekin ovat hyvinvoivat (esim. kutoessa kädet kipeytyy ja jäykistyy aluksi, pidän sitä ihan normaalina koska se menee tekemällä ohi). Näistä ulkoisista ominaisuuksista huolimatta olen hyvin suurella todennäköisyydellä vielä tulevaisuudessa lonkkaleikkausjonossa, ja se on aivan itseaiheutettua. Tiedättehän, niitä tapauksia joissa täysin terve ja aktiivinen vanhus liukastuu bussipysäkillä ja menee kerralla ihan säpäleiksi.

No, mitäs tekisi asialle...

Ennen koko projektia lisäravinnevalikoimaan kuului D3-vitamiini, kalanmaksaöljy sekä rasitukseen magnesium. Perusteena se, etten syö tarpeeksi kalaa ja saa sitä kautta vitamiinia ja omega-3 rasvahappoja, tai riittävästi kasvisöljyjä jotta saisin niitä hyviä rasvahappoja ja E-vitamiinia. A-vitamiinia en pitänyt huolenaiheena aiemmin enkä pidä nytkään, en edes sen saantia tuntuvasti yli minimisuosituksien. Jos olisin aikeissa hankkiutua raskaaksi, kiinnittäisin toki asiaan edes vähän huomiota.

Nyt kävi aika ilmiselväksi että kalsium olisi hyvä lisätä valikoimaan, mielellään ihan grammasena tablettina. Samoin rautalisä jossakin muodossaan. Toki jos olisin valtavan reipas tyttö, muuttaisin ruokavaliota. Kulutin yhden illan Finelin sivuilla tutkien vaihtoehtoja, ja tulin siihen tulokseen että parilla lisäpurkilla teen elämästäni huomattavasti helpompaa kuin yrittämällä syödä esim. päivittäin 100 grammaa kovaa, rasvatonta juustoa tai muistamalla viikoittain syödä verilettuja. Hankistalistalle laitetaan myös jossakin vaiheessa kyydistä tippunut sinkki. Ihan puhtaasti siksi, että nostettaessa kalsiumin ja raudan määrää ruokavaliossa menemällä purkille, on turha kuvitella että heikosti bioaktiivinen sinkki pärjäisi samoissa mittelöissä ilman pientä buustia.

Mitä ajatuksia heräsi, heräsikö mitään? Innostuitko kokeilemaan samaa? Jos innostuit ja sinulta puuttuu terveys-app puhelimesta, kokeile Finelin ruokakori-toimintoa. Se antaa hieman kattavammin dataa joten se on jopa osin parempi.

Actionkameratestailua ja noutoja

Muutama vuosi sitten talouteen hankittu ns. actionkamera ContourROAM pääsi taas koirakäyttöön ku tilasin eBaystä edullisesti (n. 16 €) koiravaljaat sopivilla kiinnityspaloilla. Toki jo aiemmista kokeiluista oppineena tiesin ettei nopea-askelisen pikkukoiran selässä oleva kamera ole mistään kotoisin, mutta pitihän sitä testata kuitenkin. :)

Itse setuppi näytti tältä:

Näyttää ihan joltain kauko-ohjattavalta lelulta, eikö?

Ja vaikka kamera oli niin kireällä että läskit soi niin siitä huolimatta se heiluu kuin... No, ei tähän väliin ole yhtään asiallista vertausta, niin sanotaan että se heilui kamalan paljon.

Ensimmäiseksi vedin noin 50 m jäljen jäisellä variksella ja kuvasin sekä käsivaralta noudon, että koiran selästä. Käsivaralta näkyy miten koira menee kuin raiteilla pitkin jälkeä. Toki kostea, ylipitkä nurmikko muodosti melkein polun siihen mistä kuljin, mutta saa kai sitä silti vähän leijua? Joka tapauksessa, hieno etsintä, palautus vähän takkusi kun varista vietiin ensin vähän väärään suuntaan ja sitten sitä jäätiin tutkimaan rinteeseen "piiloon". Tämä taisi kaiken kaikkiaan olla viides harjoituskerta ja toinen yritys tehdä pidempää kuin heittomatkan noutoa, joten olen ihan tyytyväinen. Ja hyvä että varis kiinnostaa, elokuussa samainen koira ei ottanut edes lintua suuhun...

Käsivarakuvaa linnun noudosta:

Ja koiran kuvakulma samaan noutoon:

Ai kuka lässyyttää koiralle? En minä ainakaan...

Toki puuhailtiin myös kaiken maailman muuta hönttöilyä, kuten toinen, lyhyempi nouto (jossa koira seurailee ihan puhtaasti kyllä mun askelia eikä sitä laahausjälkeä...), vähän tennispallon jahtaamista ja sitten perus-tassuttelua kivoissa maisemissa. Sellainen pieni läpileikkaus siitä mitä meillä puuhataan, kun nappaan koiran ulos portista ja sanon meneväni käymään rannassa. Kaikin puolin kiva paikka puuhailla koiran kanssa tuo Kantolan tontti, jonkun verran siellä paikalliset ulkoilee silloin kun talo ei ole varattu (esim. kesällä oli taidenäyttely ja meidän toivotettiin tervetulleeksi leikkimään pihalle siitä huolimatta) ja kun on ihmisiksi niin eiköhän siellä saa ulkoilla jatkossakin.

Heinänsyöntiä, vedenjuontia ja maisemia:

PS. Jos seutu ihastutti niin meidän kämppähän on sitten myynnissä, minuutin kävelymatka (yhden tien ylitys siis) tästä rannasta. Vink vink. ;)

Ruokarauha maassa, kaikilla hyvä tahto

Tulipa mieleen eräänä päivänä koiria syötellessä kirjoittaa vähän meillä tehdyistä ruokajärjestelyistä. Ei varmaan mitään mullistavaa tai poikkeavaa muiden monikoiraperheiden arjesta, mutta meillä hyvin toimiva systeemi.

Meillähän tosiaan on kaksi koiraa, 5,5 v Ira ja 2,5 v Judo. Ira on aina ollut hidas syömäri, joka syö sen verran ettei ole nälkä ja poistuu paikalta vaikka kupissa olisi ruokaa. Ira myös röyhtäilee ruoan jälkeen, ja on tehnyt tätä pennusta lähtien. Eli joku siellä syömäpäässä mättää eikä sitä ole ratkaissut korotettu kuppi tai ruoan koostumuksen tai lämpötilan muuttaminen. Judo taas on talouden märkä-kuivaimuri joka imaisee alipaineella suuhunsa kaiken joka muistuttaa ruokaa. Päästäisistä lehtisalaattiin ja kanankakkalannoitteesta kuolleisiin lokkeihin, Judon lempiruokaa on ruoka.

Käytännön syistä koirat syövät yleensä kerran päivässä eli aamuisin. Se tarkoittaa n. 200 gramman lihasatsia eli paria desiä, kulutuksen mukaan vaihdellen. Judolle se on noin nanosekonnin hotkaisu, Iralle vartin operaatio. Koirat syövät samassa keittiössä omista kupeistaan, ja syötyään oman kuppinsa Judo mielellään menisi antamaan taustatukea Iralle jolla on ruokaa jäljellä. Ruokailuun onkin syntynyt oma rutiininsa joka menee suunnilleen näin:

- Ira saa kupin ensin, keittiön perälle ja saa alkaa syömään ruokaansa heti.
- Judon ruoka tarjoillaan keittiön toiseen päähän, lähemmäs eteistä ja Judo joutuu odottamaan, antamaan tassua tai käymään maate kunnes saa luvan syödä.
- Syötyään Judo ei saa jäädä keittiöön vaan sen tulee poistua eteisen puolelle välittömästi. Edes vettä ei mennä juomaan tässä kohtaa.
- Kun Ira on valmis, se saa luvan lähteä kupilta. Ira ei saa päättää koska se on mielestään syönyt tarpeeksi, vaan minä päätän sen. Jos kupissa on ruokaa, käsken sitä kerran syömään, jos se ei syö niin nostan kupin ylös ja annan luvan mennä. Jos kuppi on tyhjä, kehun kovasti ja annan mennä.
- Judo saa luvalla tulla tarkastamaan Iran syömispaikan ja nuolemaan lattiaa tai tyhjää kuppia. Iran ruokiin Judo ei koske kuin poikkeustapauksessa. Judo saa tutkailla Iran jälkiä tai käydä vesikupilla sen ajan kun minä kävelen eteiseen päästämään koirat ulos.

Kuulostaako kamalan hankalalta ja kurjalta natseilulta? Ehkä vähän. Meille se kuitenkin on rutiini, eikä koiria oikeastaan edes tarvitse käskyttää kun ne tietävät mitä kuuluu tehdä. Näin taataan se,e ttei Judo pääse ahmimaan tupla-annoksia, eikä Ira ahdostu Judon painostaessa ja jätä ruokia väliin. Näin molemmille saa lisättyä kuppeihin oikeat lisäravinteet eikä tarvitse miettiä että kuka ne milloinkin syö.

"Ai se juo vielä vettäkin... Eikö jo sais tulla kohta?"

Etsivä löytää

 

Agilityn jäätyä taustalle piti alkaa pohtimaan uusia ajanvietteitä tilalle. Iralla oli kuitenkin melko aktiivinen harrastusura treeneineen ja valmennuksineen, joten tuntui ihan mahdottomalta että sen pitäisi viiden vuoden iässä siirtyä sohvaeläkeläiseksi tai pelkäksi lenkkikaveriksi. Kesällä keksimme sekä vesiriistan, että etsijäkoiratreenit.

Ensimmäiset treenit Kymenlaakson Etsintäkoirien riveissä oli meidän osalta 15.6. eli reilu 3 kk sitten. Siihen nähden olemme edenneet hyvin, vaikka toki näin jälkeenpäin olisi voinut paljon tehdä toisinkin. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa jossa koira etsii itsenäisesti ja ilmaisee ihmistä, ei palkkaa. Ilmaisua vahvistetaan nyt maalimiehen kehuin, jotta koiralle iskostuisi ajatus siitä että mahdollisimman pian alkava ja jatkuva ilmaisuhaukku on se varmin tapa saada emäntä ja palkkapurkki paikalle nopeasti.

 

Treenivideota viime sunnuntailta:

 

 

Vaikka Iralle piti opettaa äänellä ilmaiseminen aika alusta (Irahan ei juurikaan hauku, koska siitä on kielletty) niin ilmaiseva koira on ehdottomasti ainoa tapa meille edetä hommassa. Toinen tapa on kertova koira, joka kaikissa variaatioissa ainakin kerran palaa takaisin omistajan luokse ja ilmoittaa sovitulla tavalla (käy maate, kiskaisee merkkinarua, nappaa rullan suuhun, mikä vaan sovittu merkki). Tämä vaihtoehto on yksinkertaisesti liian hidas minun makuuni Iralle joka ei ihan ymmärrettävistä syistä etene metsässä yhtä nopeasti kuin iso paimenkoira.

 

Tämän syksyn aikana on tarkoitus talkoilla muiden koesuorituksissa ja ensi vuonna kokeilla Iran kanssa peruskoetta. Ensi kesälle on suunniteltu ensisijaisesti VERI-kokeissa starttaaminen, joten voi olla että etsintä jää silloin hetkeksi sivuun, ettei Iralla mene turhaan lajit sekaisin. Talven ajan keskitytään paitsi varmaan ilmaisuun, myös omistajan suunnistustaidon kehittämiseen (lähtien rehellisesti ihan nollasta, voin eksyä vaikka parkkipaikalle!) sekä omistajan kurssittamiseen. Käytynä on vasta Vapepan etsintäkurssi, joten opiskeltavaa on. Ja hyvä niin. :)

Pitkän aikaa agilitysta luopumisen jälkeen tuntui siltä ettei meille varmaan löydy enää uutta lajia joka olisi meille yhtä oma juttu. Ja nyt niitä lajeja onkin kaksi joissa minä olen motivoitunut ja Ira aivan loistava! <3

Vesiriistatreeniä ja wannabe-noutajan elkeet

 

Kun elokuussa viimein kesä tuli, niin innostuttiin treenaamaan uimista ja vesinoutoja mökillä. Jo aiemmin kesällä ostin Biltemasta melko edukkaan muovisen noutopatukan jota päästiin testaamaan. Yksinkertainen muovinen kalikka narulenkillä osoittautui aivan hitiksi. Varmaan sekin vaikutti, että se oli ainoa lelu koko mökkisaaressa... Joka tapauksessa, uimisesta tuli kuin toinen luonto ihan parissa päivässä, ja huvikseni aloin opettamaan Iralle "tyhjään" veteen menoa käskystä. Senkin luonnistuessa parilla treenillä, alkoi takaraivossa kasvaa ajatus vesiriista eli VERI-treeneistä.

VERI on terriereiden ja mäyräkoirien taipumuskoe jossa mitataan koiran kykyä toimia apuna vesilinnustuksessa. Koe on kolmiosainen, ja siihen kuuluu sekä tyhjän veden tarkastus (koira ui n. 40 m päähän rannasta ja mahdollisesta kasvustosta tms. esteistä riippuen käy tarkastamassa tietyn keilamaisen alueen mahdollisen riistan varalta ja palaa kutsusta takaisin luokse), riistan nouto vedestä (sorsa, lokki, tavi...) ja palautus omistajalle sekä riistan jäljitys ja mahdollisesti nouto. Myös laukauksensieto testataan ennen koetta.

Suurinpana erona noutajamaailmaan kokeessa saa kehua, antaa koiralle käskyjä ja käsimerkkejä, tarvittaessa avustaa koiraa esim. heittämällä kivi hämyksi veteen, yms. Myös linnun jäljestyksen voi tehdä mejä-henkisesti kytkettynä tai sitten lähettämällä koira vapaaseen noutoon. Mitä vaivattomampi, ripeämpi ja vähäistä ohjausta vaativa suoritus on, sitä paremmat pisteet. Pistehaarukka on 0-10, joten paljon erilaisia varioita löytyy täydellisen ja hylätyn väliltä. Eli rennon oloinen laji myös koemuotona. :)

Elokuun lopulla pääsimme Iittiin mukavaan naisporukkaan treenaamaan kokeneempien kanssa ja katsomaan muiden koirien suorituksia. Löytyi mäyräkoiria kolmessa eri rodussa ja terriereitäkin (ainakin) kahdessa. Ira sai paitsi ensikosketuksensa kuolleeseen lintuun (ei ollut kovin vakuuttunut, btw), myös harjoitusriistaa kotiin. Ja emäntä sai roppakaupalla hyviä neuvoja ja tositarinoita onnistumisista ja mokista. Aivan mahtava juttu jutella avoimesti harrastamisesta, koirista, vähän koiraihmisistäkin ja koko lajista.



Yllä mökkitreenejä: Laiturilta (ja veneestä) hyppäämistä sekä dummyn perään että tyhjään veteen, etsintää ja palautuksia varvukossa sekä noutoja vedestä.

 

 

Ja kotitreenejä: Tottelevaisuutta ja odottamista, variksen palautusta käteen ja vesinoutoja (joihin Judo ei osallistunut kuin korkeintaan henkisellä puolella).
Lajiin syttyminen oli niin molemminpuolesta, että ensi kesänä startataan kokeet, ja tavoitteena on seurata Käpälämäki Zolan jalanjälkiä ihan valioksi saakka. Saas nähdä. ;)

"Joo-o, tyhjää on... Joko se 40 m olis täynnä kohta?"

DIY: Peurantaljan jalostus käyttökelpoiseksi

Viimeinen lomaviikko toi muassaan mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaan ja työstää jo pitkään pakkasessa turhaan tilaa vienyttä viimetalvista peurapukin taljaa. Olin jo aiemmin hieman googlaillut taljojen käsittelyä mutta päätynyt kuitenkin aina vain kuivaamaan jäniksien pienet nahkat koirien treenikäyttöön. Kuivaamalla nahkoista tulee kivikovia ja paperisia, ja treenikäytössä ne ovatkin kertakäyttöisiä. Peurapukin nahka oli kuitenkin aivan liian suuri kuivattavaksi ja ajatus isosta, pahvimaisesta taljanrötköstä jossain varastonnurkassa... Meh. Lisämotivaatiota hommaan toi myös toissakesänä lapista ostettu porontalja joka päätyi mökin seinälle. Periaatteessa pukkia voisi käyttää vaikka istuinalustana tai kehittää sille muuta käyttöä, jos sen saisi vain parkittua. Ja mielellään ilman mitään kemikaalia joka voisi olla haitallinen koirien treeninahoissa. Lopulta päädyin rasvaparkitukseen joka tehdään massalla jonka on tarkoitus muistuttaa koostumukseltaan eläimen omia aivoja. Muita vaihtoehtoja matkalla oli mm. kasviparkitus lepän kävyillä ja suolaus. Kasviparkki olisi ollut liian aikaavievä tähän 4 päivän mittaiseen mökkireissuun, ja suolauksella taljasta olisi tullut jäykkä. Niinpä rasvaparkitus jäi ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi.

Kaivelin su-iltana taljan pakkasesta, laitoin sen maanantaina iltapäivästä likoamaan ja tiistaina aamusta aloitin putsaamisen, Tiistaina iltapäivästä pääsin parkitsemaan nahkaa, toistin käsittelyn pariin otteeseen kunnes keskiviikko-iltapäivästä aloitin nahkan pehmittämisen. Tämä oli hieman nopeutettu aikataulu, tarkoituksena alun perin oli antaa rasvan vaikuttaa 48 tuntia, mutta minkä sitä hätähousu luonteelleen voi.

Liotus:

Tapahtuu yksinkertaisimmin roudaamalla koko retale järveen ja kasaamalla kiviä painoksi. Tuo talja muuten kelluu todella äkäisesti, joten ihan yksi-kaksi murikkaa ei riitä. Tarpeeksi painoa pitämään koko taljan veden alla, paikallaan ja estämään myös mahdolliset tuhoeläinten ryöstö-yritykset. Tuhoeläin kuvassa oikealla.

Putsaus:

Kaivelin puuvaraston takaa vanhan kuormalavan ja naulasin lionneen taljan siihen pääpuoli ylöspäin. Kunnon pingotus ja sitten ihmettelemään että mitä tälle pitäisi tehdä. Interwebsin ihmeellinen maailma oli antanut hieman kuvaa siitä että mitä on odotettavissa, ja mitä pitäisi lopputuloksen olla. Oma suosikkini oikeastaan kaiken uuden opettelussa on YouTube. Kaikkea kun vaan ei voi suusanallisesti selittää täysin yksioikoisesti. Parhaaksi videoksi homman opetteluun valikoitui Redneck deer hide tanning -videot (2 osaa) jossa näytetään rasvaparkki melkein alusta loppuun. Putsauksen tarkoitus on poistaa kaikki lihat, läskit ja kalvot ja saada esiin eläimen ihon alin kerros. Peuralla se on melko puhdas valkoinen ja siksi hyvin erottuva, mikä helpottaa mukavasti hommaa. Eli ei muuta kuin tavoite kirkkaana silmissä ja veitsi ojoon.

Ensituntuma putsaukseen oli aika miellyttävä. Muualta paitsi ihan keskeltä, selkärangan päältä, liha ja kudokset irtosivat siististi ja työ oli kaikin puolin kohtuu kevyttä. Tiukin paikka oli taljan keskellä, kuvassa punertava alue, jota kaltatessa lähtikin nahkat jo omistakin sormista. Työ oli melko joutuisaa ja siisteydessään muistutti lähinnä kalvojen poistoa marinoimattomasta lihasta keittiössä. Omalla nohyisunsaatana-asteikolla taljan käsittely kaikkineen jää selkeästi kalanperkauksen taakse. Kaloja on kuitenkin perattu jo ennen ala-asteikää, että voisi luulla että siihenkin on siedättynyt.

Lähes alkuperäinen kunto, vasenta laitaa on hieman putsattu malliksi.

Työvälineet ylhäältä alas: Terävä, pitkäteräinen puukko lihojen ja kalvojen irtiviiltämiseen, terävä lyhyempi tukeva puukko joka puri kiitettävästi kohtiin joita oli vaikea pingottaa ja emännänvetsi joka toimi raaputtimena tiukimpien kalvojen kanssa.

Kupillinen roipetta sekä kunnon paloja lihaa, kylkiläskiä ja jopa hännän luut olivat vielä tallella. Niistä söi yksi pieni mäyräkoira kahden päivän ajan.

Putsattu ja valmis rasvaukseen. Talja kutistui noin kolmanneksen, alue hartioista niskaan oli niin reikäinen ettei sen pingottaminen ja putsaus ollut vaivan väärti. Suuri harmi.

Rasvaparkitseminen:

Kun talja oli omaan silmään riittävän puhdas (eli niitä aikoja kun käsistä oli mennyt tunto ja sormia kirveli aivan piruna) oli aika valmistaa parkitsemismassa. Ajatuksenahan on tehdä rasva-proteiinimössö joka kyllästää nahan ja hidastaa sen pilaantumisprosessia merkittävästi. Videolla punaniskainen ystävämme käyttää majoneesia, öljyä ja munia, ja mainitsee että koostumus ja määrä tulisi olla sama kuin eläimen muussatut aivot ovat. Aivoilla parkitseminen ei ole ihan uusi tieto ainakaan minulle, olen siihen törmännyt useammassakin yhteydessä (mukaanlukien jopa Maan lapset -kirjasarja).

Tähän hätään meillä ei kuitenkaan ollut lainkaan aivoja joten jouduimme tyytymään seuraavaksi suosituimpaan ratkaisuun - munaan. :)

Parkitsemismössön sisältö oli yksi kananmuna, loraus pellavaöljyä, loraus vettä ja pieni liraus mäntynestesaippuaa. Huomatkaa tieteellisen tarkat mittayksiköt, tämä se vasta rakettitiedettä onkin. Koko sotku sekoitetaan tasaiseksi ja valellaan esim. rätillä tai paperilla nahkaan, hyvin tarkasti ja kaikki reunat sekä reikien ympäryksen huomioiden. Huolellisen pyyhkäilyn jälkeen jätetään varjoisaan paikkaan lepäämään - tarkoitus olisi tosiaan pitää sen 48 tuntia ja tarvittaessa välillä toistaa pyyhkäily. 

Siinä se rasvattuna roikkuu, ja läheltä kun katsot jopa hikoilee.

Pesu ja varsinainen nahan muokkaus:

Parkkiintuessaan peura tummuu nahaltaan kellertäväksi ja parkitsemismassan sivelystä jääneet pyyhkimäjäljet ovat kuivahtaneet nahkaan. Nahka on myös muuttunut hieman jähmeämmäksi, erityisesti reunat tuppasivat kuivumaan. Muokkaustyö alkoi pesulla, eli talja kantoon ja laimeaa mäntysuopaliuosta niskaan ja huuhtelu järvessä. Sitten alkaa venyttely.

Sain vinkin aloittaa käymällä ensin reunat läpi, ja niin tein. Toisella kädellä tukeva nyrkillinen reunaa otteeseen ja kova veto, toisella pidetään vastaan. Hain avuksi myös puisen lusikan jolla saa tarkkuusvenyteltyä vastaan hankalia kohtia. Venytysvaihe paljasti että ratkaisu leikata reikäinen osa taljasta roskiin oli loistava veto - jokainen reikä luo epäjatkumokohdan ja hajoittaa vetämisestä syntyvän energian. Suomeksi, se pirun vuota ei veny jos siinä on reikiä. 

Vasen ja oikea reuna alustavasti vanutettuina, huomaa raskausarpimaiset venymät. Kuvassa myös reunojen käsittelyssä apuna ollut kertakäyttöinen puulusikka.

 Venyttelyn nyrkkisäännöksi sain jatkaa kunnes talja on muuttunut valkoiseksi. Helpommin sanottu kuin tehty, etenkin aluksi. Työ tekijäänsä opettaa ja melko pian keksin rullata reunaa sisäänpäin, rutistaa nyrkin täyteen ja vetää tällä pitävällä otteella niin kovaa kuin sielu sietää. Toisella kädellä sitten pidin kämmenellä vastaan. Kokeilin pitkiä, yhdensuuntaisia vetoja, nykivää vetoa, rullausta sekä ns. haitarinsoittoa eli taljan nostamista maasta, karvapuolien asettamista vastakkain ja syntyneen paketin runttailua yhteen ja suoraksi melko kiivaalla tahdilla. Tämä viimeisin viritys oli paitsi hyvin tehokas keskikohdan vaikeasti venyviin kohtiin, myös loistava tapa ilmaista koiralle että tällä saa nyt leikkiä. Innokkaan haitaroinnin keskeyttikin muutamaan otteeseen taljassa silmät kierollaan roikkuva mäyräkoira. No, kaikilla kiloillaan sekin osallistui, ei voi moittia.

Lueskeltuani aiheesta aiemmin erinäisiltä perinnepalstoilta olin painanut (hatarasti) mieleen eri tapoja muokata taljaa ennen vanhaan. Näistä oli pakko ottaa kokeiluun pari - puun ympäri vetäminen sekä hakkaaminen. Molemmat olivat yhtälailla tyydyttäviä mutta tulosta niistä ei syntynyt. Paitsi ehkä vähän jano.

Ensimmäinen erä otettu.

Lopulta sain ylläolevaan kuvaan kommentin että tuo kaide on venytykseen juuri sopiva. No tottakai, siinähän sitä puunrunkoa olisi minkä ympäri nykiä. Ilokseni sain myös lisävihjettä halutusta lopputuloksesta. Sen lisäksi että vuota muuttuu vaaleaksi venytettyessä, se myös pehmenee ja sen tuntu muuttuu kartonkimaisesta tyynymäiseksi. Aluksi sen tuntuu samalta kuin kaupan vakuumilihapakkauksessa oleva kosteutta imevä tyyny on täytenä. Tai täysi lapsen pissavaippa. Hieman ällöhkö siis. Väri on harmahtava savenvaalea, laikullinen tai juovainen. Venyttelyn jatkuessa vuota alkaa kuivamaan ja muuttumaan valkoiseksi, samalla se paitsi menettää painoaan, myös saa nukkamaisen pinnan. Tällainen talja on täysin kuivattuaankin pehmeä ja notkea, ja tähän tulokseen pääseminen vaati tunteja työtä.

Itse työstin venyttelyvaiheessa taljaa arviolta 2 h ajan, tosin pätkissä. Työ on omituisen koukuttavaa ja joka kerta kun taljaan katsahtaa, tekee mieli taas vähän korjata jotain kohtaa. Kai tämä herättää jonkun sisäisen pikku perfektionistin minussa. Hyvä että jokin edes joskus moiseen pystyy. :)

"Rankkaa tää vahtiminen."

Lopullinen (omasta mielestäni riittävästi) venytelty talja näytti nahka- ja karvapuolelta tältä:

 

 

 

 

 

 

"Nyt jumalauta ihminen!"





 

Kuten kuvista ja etenkin alimmasta näkyy, niin siitähän tuli oikein näpsäkkä valepukin vaate :). Haju oli edelleen nautamainen ja voimakas, pienellä rasvan sivuaromilla, ja suurilta osin nahka oli pehmeää ja notkeaa. Vaikeimman kohdat toki jäivät hieman paperisen tuntuisiksi, että ei tästä mitään takkia kannattaisi alkaa vääntämään. Karva kuitenkin pysyy todella hyvin kiinni ja vuota on paitsi käsiteltävissä, myös säilyvää sorttia. Eli ihan onnistunut tekele.

 

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Paitsi se, että loma loppui.



Luonnetesti

Pääsimme 6.6.2015 Hollolaan Lahden Mäyräkoirien järjestämään luonnetestiin. Tuomareina toimivat Anu Hatunpää ja Tuija Juselius.

Iran luonnetestivideo, Iran kokonaispisteet +127

Iran testi ei paljastanut huimasti uutta esim. toimintakyvyn suhteen, siitä tuli -15 pistettä ja arvosana "pieni". Ira ei aktiivisesti pyri hakemaan ratkaisua jos tilanne on äärettömän kuormittava, koska sille on vahvistettu sitä "äiti hoitaa" -mentaliteettiä melko pienestä pitäen. Yllätyksenä tosin tuli, että Ira haki myös tuomareista vahvistusta useampaan otteeseen, ja tsekkasi niiden kanssa aina stressitilanteen rauettua että ollaanhan me vieläkin kavereita. Ajattelin että se olisi enemmänkin leimaantunut vain minuun, ja aidosti ahdistuessaan tukeutuisi vain minuun. Siihen nähden olen valtavan tyytyväinen tähän tulokseen. Ira on ihmisten koira, sille ihminen on tuki ja turva ihan aina. Aika hieno ominaisuus harrastuskoiralle, sanoisin :). Erityisesti tuomarien kommentit Iran ilmeilystä ikävissä tilanteissa, ns. drama queen -käytöksestä, huvitti ja olen täysin samaa mieltä - se tasan tietää että kuka on syypää kun jostakin tulee ikävä kolinatynnyri tai joku muu kurjuus, ja tekee sen hyvin tiettäväksi tuijottamalla kulmien alta tuomaria että "sinä teit tämän ja minä en arvosta". Aggressiota siinä käytöksessä ei ole, enemmänkin sitä mäyrisnartun omanarvontuntoa. ;)

Videolta puuttuva pimeä huone meni melko odotetusti. Aluksi Ira ei tiennyt että sen pitää etsiä minut, joten se kävi nuuskaisemassa puoleen väliin huonetta ja palasi tervehtimään tuomarin. Sain käskys yskähdellä, jolloin Ira meni puoleen väliin huonetta jäykistelemään mutta oli kuitenkin hiljaa. Iran ratkaisu outoon tilanteeseen oli hakeutua tuomarin viereen istumaan. Kun kuiskasin sen nimeä, se tuli eteeni seisomaan ja heilutti häntää. Tervehtimään se tuli vasta kun sanoin nimen ääneen. Ira tuntui tajuavan koko ajan että minä olen minä, ilmeestä näkyi että se odotti käskyä. Meillä kun nimi ei ole luoksetulokäsky, se tarkoittaa että katso minua. Mulla petti pokka ihan totaalisti kun piti kuiskailla nimeä ja koira vaan seisoo siinä, tuijottaa pää kallellaan, nokka kurtussa ja ihan selkeästi kysyy että "se on nimeni, no sano nyt jo että MITÄ?!". :D

Terävyys oli +3, "kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua". Ira muistaa kyllä jos jokin (testissä ennen kolinatynnyriä oleva kummitus eli narulla maasta pomppaava haalari) on säikäyttänyt hänet aiemmin ja suhtautuu siihen kyllä hyvin epäillen. Ehkä hieman myös hyökkäävään ihmiseen, joka sitten kääntääkin kantansa ja alkaa lepertelemään. Haalarille se ei ole vihainen, vain epäluuloinen, ja ihmiselle se hyvin iramaiseen tapaan ensin nuuskaisee pitkän venytyksen päästä että ootko nyt varmasti sit kanssa kiltti, ja sitten jurputtaa ja urputtaa kovalla äänellä josta on ihan luettavissa puheen nuotti, että "tosi mautonta tollanen säikäyttely hei mutta kyllä mä anteeksi annan, ollaan ananas ja kookos, pusi pusi pusi".

Kuitenkin puolustushalu on +1 "pieni", hermorakenne +1a "hieman rauhaton" ja kovuus +1 "hieman pehmeä" joka on omiaan selittämään aika paljon Iran ja Judon luonteen eroja. Ira on meillä se äänitorvi, hälyytyskello ja ihmisten hoputtaja, se antaa ääntä herkästi ja sortuu etenkin positiivisessä stressissä herkästi ees taas ramppaamiseen ja itsensä lietsomiseen. Joka on ihan okei koiralle joka asuu kerrostalossa tai rivarissa - kyllä oven tai postiluukun kolinat saa ilmoittaa, ja ulos lähtiessä saa vähän vouhata. Sen vaan pitää loppua kun mami sanoo että kiitos, huomasin, voit rauhoittua. Ja se toimii. Myös treeneissä tunnetilojen ilmaiseminen urputtamalla, narisemalla ja vouhottamalla on oikein haluttu juttu, kun se ei Iran kohdalla koskaan tapahdu suorituksen aikana häiritsevästi (joskus kepeille mennessään tai oikein tiukassa sivullaseurauksessa se voi päästää vähän riemupörinää, koska into karkaa meluna ulos, "jes jes jes, mä hoidan tän homman") ja se auttaa ohjaajaa nostamaan koiran tunnetilaa juuri oikeaan vireeseen ennen hommia.

Vaikka luokseenpäästävyys +3 "hyväntahtoinen, luokseenpäästävä, avoin", ei sitä kuulemma kukaan pääse varastamaan taistelutta. Olen samaa mieltä. Hälyytyshaukku sillä on äärettömän ponteva, ja se hyvin vahvasti ilmoittaa pärisemällä että tämä koira muuten sitten on peto. Aggressiota sieltä löytyy kun haetaan oikein huppupäisen mörön kera ;). Jos pakoon ei pääse, Ira käy kyyryyn ja on valmis puolustamaan itseään. Kuitenkin heti hyökkääjän käännettyä kelkkansa ja tultua tervehtimään, Ira antaa koskea, itse aktiivisesti tutkii ihmistä ja ilmoittaa hyväksyvänsä tämän.

Taisteluhalu +2a "kohtuullinen" ja laukauskokemattomuus ++ tuli hieman yllätyksenä. Ira kuitenkin aktiivisesti leikki, kiskoi, innostettuna murisi hieman eikä laskenut irti kepistä vaikka vähän ärsytettiinkin taputtelemalla ja nostelemalla. Tätähän meillä tehdään melkein päivittäin, milloin milläkin vetolelulla. En sitten tiedä mistä arvosana "suuri" olisi tullut. Laukauksiin Ira reagoi niin kuin sen kuuluukin meidän kanssa, pysähtyy kuuntelemaan ja sitten alkaa jo toisen kohdalla urputtamaan vastaan kun käskyä hakea ei tule. Iraa ja Judoa on leikitetty ilmapistoolilla tyhjää ampuen mökillä, juoksevat kilpaa hakemaan piilotettua dummyä tms. rantavedestä tai varvukosta. Laukaus-kaksi, odotus ja lupa. Taas kerran, omatoimisuus ei olisi hyve ja pieni piippaus merkiksi innosta taas on.

Kaiken kaikkiaan, Ira oli kovempi luu kuin kuvittelin ja sen luja usko ihmisten ihanuuteen kyllä teki vaikutuksen. Viime mökkiviikonloppuna Ira teki myös hyvin selväksi että ns. riistalle herääminen ei edelleenkään ole sille vahvempi asia kuin ihmisen kuunteleminen tai työtehtävän suorittaminen. Metrin päästä pesältä hyppäävä äitisorsa aiheutti vahvemman reaktion omistajassa kuin koirassa... Jestas minä säikähdin, kuka pentele tulee ja pesii ihan polun viereen, kun unenpöpperöinen mökkiläinen siitä joutuu aamulla huussiin kävelemään?! No, kuitenkin, pesä jäi rauhaan ja äitisorsa pääsi munien hoitoon heti takaisin, sillä Iran mielstä oli tärkeämpää saattaa mamma veskiin ja takaisin. Taas kerran, kyllä se on mäyräkoira, ja kyllä se käskyllä mm. hakee fasaania hienosti ja antaa jopa ääntä mm. juoksevalle jänikselle. Ne vaan ei ole niin tärkeitä kuin ihmiset. Tämän vuoksi meillä onkin vireillä Iralle uusi harrastus ihmisten parissa, katsotaan jos päästään treenaamaan ja miten siellä käy. :)

***

Judon luonnetestivideo, Judon kokonaispisteet +223

Judo oli testissä hyvän paljon pitkälti oma itsensä: Tasainen, avoin, utelias, nopeasti palautuva ja rento. Tuomarit erityisesti mainitsivat lopuksi, ettei Judo edes läähätä. Itse asiassa kun mietin Haminen näyttelyä jossa sen piti melkoisessa melussa ja koiratungoksessa selvitä, niin se ei sielläkään läähättänyt tai edes hilseillyt.

Judon pimeän huoneen testi oli nopea, se ilmeisesti haistoi Tonyn heti ja ryhtyi sen jälkeen tutkimaan huonetta kovan nuuskutuksen kera. Sillä ei ollut kuitenkaan tarvetta mennä kenenkään luokse, edes silloin kun sitä yritettiin hieman järkyttää kolauttelemalla muovista saunakauhaa lattialle. Ei ehdi järkyttyä kun pitää tutkia jos jossain olisi hiiri. :)

Kaikin puolin Judon suoritus oli upea, en voisi olla tytöstä ylpeämpi. Itse asiassa kummastakaan tytöstä. Koe oli vasta illansuussa ja päivällä vietettiin muutama tunti Erämessuilla ihmis- ja koiravilinässä, ja siihen päälle matkat. On nää nakit vaan <3!

"We meet again, Mr. Fox!"

Heippa agility, oli ihana tuntea.

Kävipä yhtenä seesteisenä keskiviikko-iltana niin ikävästi, että kesken tavallisen iltakävelyn naapuritontin nurmella Iralta petti toinen etujalka alta. Kannoin tytön kotiin annoin kipulääkkeen yöksi ja seuraavana aamuna ajettiin Univettiin kuviin. Rintarangasta löytyi epäilyttävä massa sieltä missä pitäisi olla välilevy. Siitä alkoi 2 viikon täyslepo ja kipulääkekuuri, ja ankara itsetutkiskelu. Miten näin voi käydä, olen aina ollut niin varovainen! Selkäkin on kuvattu ja priimaa, miten sieltä nyt löytyi tuollainen ja kalkkeumiakin? Onko ne tippuneet rimat olleetkin kipuilua, olenko pakottanut koiran töihin, onko se sittenkin ollut liian painava, oliko rimakorkeudet kuitenkin liikaa, miksi sen piti mennä minun käsissä rikki? Miksen minä osannut, miksi olen näin paska omistaja?

Useamman huonosti nukutun ja hyvin itketyn vuorokauden jälkeen kirjoittelin kasvattajalle ja sain ohjeita ja tukea. Lueskelin netistä ja vietin aikaa koiran kanssa, paljon. Ehkä 12 h vuorokaudesta ihokontaktissa, tai jotain. Tutkin, muistelin mikä muuttui ja milloin ja kuulostelin koiraa. Videoin sen liikkumista ja tarkkailin lauman sisäisiä suhteita. Vajaan kahden viikon kohdalla päätin että tämä oli kiitos tässä, ja lopetin kipulääkkeet hieman etukäteen. Hiljalleen palattiin arkeen ja kun tapahtuneesta oli kulunut kaksi viikkoa, mentiin ensimmäisen kerran lenkille yhdessä. Ihan rauhassa, ajattelin. Samaan paikkaan missä oltiin käyty viimeisen kerran lenkillä ennen The Tapahtumaa. Koira irti ja kaikessa rauhassa... Niin. Sinne se painaa urku auki juoksemaan isoja ympyröitä pitkin nurmikkoa ja örisee mennessään. Koska vapaus, avoin maasto, neljä lyhyttä jalkaa ja rakkaus vauhtiin. <3

"Heiii, hän syntynyt on vauhti kallossaan..."

Tässä noin kuukausi tapahtuman jälkeen olen nieleskellyt pettymystäni siitä, etten uskalla enää viedä nakkia agilityyn. En vaan uskalla. Olisi raastavaa takoa sen kanssa huippuaikoja rimat maassa ja katkeroitua siitä että "kyllä mekin pärjättäis kisoissa jos...". Olisi myös aivan kamalaa kokea sama Univet-reissu uusiksi ihan vain siksi koska minä haluan harrastaa. Agilityn suhteen meillä ei ole hyviä vaihtoehtoja, joten me vaihdetaan pysyvästi lajia.

Toipilasaikana aloitettiin sekä rally-tokon alkeet että ihan perinteinen sirkustemppukoulu. Molemmissa Ira näytti kyntensä olemalla fiksu ja oppivainen (vähän liiankin, jos minulta kysytään). Nyt onkin tavoitteena alkaa treenaamaan rallya viikottain ja ehtiä jo kesällä kisaamaan. Koiralla on hommaan niin kova polte että se on balsamia ohjaajan haavoille. Meillä voi olla kivaa yhdessä ilman agilitya.

Kuka kouluttaa ja ketä (video)

...Paitsi että. Iralla on edelleen erityispaikka Agi-Kotkien maskottina, jaloissa pyörivänä kompastuskivenä, yleissählääjänä, hiipivänä säikäyttelijänä, kenkiensutijana, karavaanari-kaikkienkaverina, lasten lainakoirana ja vinkuvana pummina. Koska nämä kaikki ovat tärkeitä työtehtäviä, Iippa ramppaa talkoissa yms. häppeningeissä mukana. Pohdin ensin että onko sille liikaa tulla kentälle ja nähdä kun muut tekee, mutta mitä vielä! Irasta on ihan parasta vaan hengailla ihmisten kanssa, pummia ruokaa ja käydä pussailemassa kaikki salskeat poikakoirat läpi. Ja kun tulisi aika lähteä kotiin, tarjota terhakasta kontaktia huulet rullallaan jollekkin ihmiskaverille ja olla niin kuin ei mamin huuteluita kuulisikaan. Koska lälläslää, minä olen mäyräkoira ja teen mitä tahdon. :)

Irvikissan aamuhetki sohvan selkänojalla. Koska nyt paat sen kahvin pois ja paijaat minua! <3

Kotkan kisat 21.4., petollinen karvamato ja hiekkakuopan huumaa

Vaikka mennään vasta torstaissa, niin kylläpä meillä on ollut puuhakas viikko! Tiistaina käytiin kipaisemassa kaksi agilityrataa KKS:n kisoissa, tuloksilla 6,35 ja HYL.

Agilityrata A. 

Muutamassa kohtaa taas perisynti eli turha seisoskelu, renkaalle varmistelin pikkuisen liikaa ja A:n jälkeinen toinen rima tuli alas ilmeisesti minun äkkijarrutuksen takia. Muuten hyvää menoa Iralta, erityisesti kepit oli oikein varman ja hyvän tuntuiset. Hyvänmielen rata, kaikesta huolimatta. :)


Agilityrata B.

Voi sentään... Mistäs minä aloittaisin. Pari edellistä koiraa oli suorittanut renkaan toisena esteenä ja kun Ira vilkuili sitä selkeästi ekan hypyn jälkeen niin minulta sekosi nuotit. Ajauduin ihan väärälle puolelle kolmosputkea ja turha steppailu söi aikaa. Ira ohjautui taas kuin ihmisen mieli puomin jälkeen hypyn ja keppikulman, samoin keppien jälkeen hypyt. Mutta mikäs se sieltä ohjaajan liivin selkämyksestä pilkistää? No, petollinen karvamato. Huomasin keinulla että meidän upouusi palkkalelu uhkaa pudota ja päätin survaista sen hylsun arvoisesti takaisin taskuun. Koska enemmän epäreilua olisi ollut antaa sen roikahtaa esiin tai pudota radalle koiran näkyviin. Juosta humputeltiin rata loppuun ja kun kerran alla oli jo hylky niin kaivasin palkan heti viimeisen hypyn jälkeen esiin.

Kaiken kaikkiaan kisoista jäi hyvä maku, nyt treenaillaan ja otetaan vähän kuntokuuria (molemmat) ja kisaillaan ehkä kesäkuussa seuraavaksi. Kevät on täynnä tohinaa, iloisia ja surullisia juttuta, eikä omat voimavarat nyt oikein riitä tavoitteelliseen harrastamiseen. Ehkä kesällä sitten.

Keskiviikkona päästiin Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerhon maastotreeneihin Ummeljoelle ja kokeilemaan sekä käsiviehettä että moottoriviehettä. Voi sitä riemun määrää, kun pieni koira sai juosta niin että hippulat vinkuu! Kyllä oli hauskaa, ja mahtavasti jaksoi sisulla painaa n. 120 m pätkän vieheen perässä, mutkat ja kaikki. Ensi kerralla otetaan koko rata, n. 350-400 m. Ja todella kiva oli tutustua aivan uuteen harrastajaporukkaan, todella ystävällinen ja lämmin vastaanotto.

Ira konevieheellä.

Perushuoltoa, osa 2: Ruoka

Armeija marssii vatsallaan ja jokainen otus joka kävelee, loikkii, ui, liitää ja matelee tarvitsee energiaa. Mitä paremmin se saatu energia on hyödynnettävissä, sitä tehokkaammin se otus etenee. Noin ainakin karkeasti teoriassa.

Koira on lihansyödä, jolla on verrattuna villiin serkkuunsa yksi suuri etuus - se kykenee myös hyödyntämään jollakin tasolla ihmisillä toimivia energianlähteitä kuten juureksia, kasviksia ja viljoja. Se ei kuitenkaan tee vielä koirasta sekasyöjää, sille liha on se optimein tapa hankkia energiaa.

Koiran ruokinta on aihe josta saa aina keskustelua aikaiseksi. Toki ruokinnassa on ehdottomia totuuksia ja lainalaisuuksia joista ei pitäisi joutua edes keskustelemaan (no, heitetään vaikka koiran vegaaniruokavalio yhtenä päättömyytenä pöytään) mutta paljon on myös soveltamisen varaa. Valitettavasti tätä soveltamista vaikeuttaa valtava määrä erinäisiä uskomuksia ja ideologioita, jotka perustuvat milloin mihinkin.

En ole itse ravitsemuspuolen ammattilainen, en ole kiinnostunut alasta työnantajana. Sama koskee myös eläinpuolta - haluan harrastaa koiriani ja ansaita rahani muualta. Tämä antaa minulle vapauden toimia koirien kanssa niin kuin minä haluan, ei niinkuin on taloudellisesti kannattavaa. Tämän sanottuani, olen kuitenkin äärettömän utelias ja oppivainen kädellinen, ja kiinnostunut vaikka mistä. Niinpä koirien ruokinnasta on tullut osa koiraharrastusta, ihan vaan siksi koska se on hemmetin kivaa ja palkitsevaa. Joidenkin satojen tuntien tiiviin opiskelun, keskustelun, yritysten ja erityisesti erehdyksien jälkeen olen onnistunut koostamaan omille koirille melko pelittävän rungon ruokintaan. Koska se, että asiat tehdään näin koska joku sanoo ei ole ollut validi opetuskeino minun kohdallani sen jälkeen kun olen oppinut sanomaan sanan "miksi", olen pyöritellyt päässäni ajatusta siitä että jospa osaisin pyöritellä nämä omat oivallukset simppeliksi rungoksi. Perusideaksi, jota voi härskisti hyödyntää missä tahansa tavassa ruokkia koiraa, ja malliksi joka ei vaan sano että "siksi koska näin on". Kokeillaan:

Perusteet, eli se mille koko ruokinta perustetaan

1) Liha ja rasva. Koira syö lihaa ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Eikö? No ei sentäs. Koira tarvitsee lihaa ensisijaisesti proteiinin lähteeksi. Liha ei kuitenkaan tarjoa itsessään vielä kaikkia avaimia ruokintaan, mutta se on mahtavan hyvä pohja. Koirapuolen lihoissa, niissä jauhepötköissä, proteiinia on yleensä noin 15 % ja rasvaa reilu 10 %. Se on kiva, toimiva kombo, josta voidaan päätellä koiralle riittävä määrä lihaa päivässä proteiinin kautta. 10 kg koiran tarve proteiinille on noin 30 grammaa päivässä. 100 gramma jauhelihaa sisältää 15 grammaa proteiinia. 200 gramma jauhelihaa päivässä riittää siis hienosti! Ja enemmän saa antaa, se ei ole ongelma. Rasvan määrä taas voidaan päätellä siitä miten koiran vyötärö voi. Liika rasva lihottaa, liian vähä rasva laihduttaa ja koiran iho kuivuu ja kutisee. Vaihtoehtoina on joko lisätä ruokaa ronskisti jos koira laihtuu (proteiini ei muutu läskiksi, eikä se riko munuaisia niissä määrissä mitä koira pystyy lihaa syömään, muuten meillä olisi metsät täynnä hirvenkaadon viereen kupsahtaneita munuaisvaivaisia susia!) tai vaihtoehtoisesti vaihdetaan liha vähärasvaisempoaan jos koira lihoaa. Missään nimessä lihaa ei korvata puurolla tai millään muulla vatsantäytteellä, koska puuro ei anna proteiineja joilla koira lihaksiaan ylläpitää. Ja lihakseton, pulska koira on aidosti suuressa riskissä satuttaa itsensä.

Nappularuokkijoiden proteiinimäärä on jopa helpompi juttu, 18 % kuiva-aineesta tulisi olla proteiinia minimissään. Proteiinin määrää tärkeämpi on laatu - kuivamuonapussin kyljessä komeilevat hernejauho tai maissiproteiin nostavat kokonais-% ja saavat ruoan näyttämään numeroina todella hyvältä, mutta ne eivät koiraa auta. Koira kun kykenee hyödyntämään kasvisproteiinia paljon heikommin kuin ihminen, se ei vegeproteiinistakaan juuri hyödy. Rasvan suhteen ei ole niin ronkelia, jos kuivamuonan kokonaisrasvaa on nostettu esim. kasviöljyillä, koira hyödyntää ne energiaksi melko kiitollisesti.


Lisät, eli ruokinnan sisällön hienosäätö

2) Kalsium ja kivennäiset. Kalsium on tarpeen nostaa omaksi luokakseen ihan jo siksi koska siihen liittyy ehkä eniten hassutuksia koko ruokinnassa. Kalsiumia tarvitaan sillä se on tärkeimpiä rakennuspalikoita koko eläimessä, tekeehän se suurilta osilta koko luuston. Muttei toki yksin, kaverinaan sillä on mm. magnesium, proteiini ja D-vitamiini. Kalsiumin rooli on kuitenkin ehdottoman tärkeä, ja siitä syystä ajatus sen tarvittavasta määrästä on jotenkin päässyt kieroutumaan. Kalsium itsessään ei ole elimistöä liikuttava energianlähde kuten rasva ja proteiini ovat, se on rakennuspalikka muiden joukossa. Sitä ei ole tarpeen lappaa lapiotolkulla (tai kottikärryillä, kun luista puhutaan) ja se ei etenkään kykene korvaamaan oikeaa energiapitoista ruokaa. Koiran ruokinta ei voi perustua luihin, sillä niiden suurin ilo juuri on kalsium. Suuri määrä luita haittaa muiden ravintoaineiden imeytymistä (osin myös siksi että usein se liha korvataankin luilla, eikä luussa ole proteiinia ja rasvaa mitä ruoansulatus voisi irroittaa), se myös vaikeuttaa koiran oloa. Maha on jatkuvasti kovalla, kakkaaminen sattuu ja jos huonosti käy, menee suoli umpeen ja sitten on hätä suuri. Vastaavaa oloa voi kohtuullisen turvallisesti kokeilla itselleen syömällä paketillisien markkinoiden äkäisintä kuitulisää päivittäin ja minimoimalla vedenjuonnin, jotta sulamaton kuitu ei vahingossakaan pääse imemään nestettä ja tule nätisti ulos. Hitto, ei tee mieli lähteä lenkille tai edes hypätä sohvalle.

Mitä jos sen kalsiumin antaa luista niin paljonko luuta on tarpeeksi? Karkeasti gramma per painokilo. Noin kymppikiloisella mäyriäisellä se tekee sen 10 gramman luun. Se on muuten pieni luu se, ei sovi hammaspuhdistukseen eikä hotkivalle koiralle lainkaan. Vaihtoehdot on joko antaa luumurskaa (Mushin/Kennel-Rehun murskassa on 35 % luuta eli sitä 30 grammaa, Maukkaassa 50 % eli sitä vain 20 grammaa per päivä) tai pieniä luita. Tai sitten antaa se isoimpi luu useammaksi päiväksi, eli ottaa se välillä pois. Tai antaa isompia luita ja vahtia ettei maha mene liian kovalle. Kaikki liika luu on kuitenkin koiralle "turhaa", joten sen lisäksi pitää antaa myös muuta ruokaa.

Broilerin reisiluu, ei näin pientä tikkua oikein voi ahneelle possulle antaa. ;)

Tähän väliin sopii lisätä yksi ruokinnan suurista uskomuksista, eli koirien detox. Ajatus siitä että uusi ruokavalio (joka on hyvin usein 60-80 % luita) saa puhtaudessaan koiraan pesiytyneet teolliset lisät ja muut pahat kuona-aineet liikkeelle ja siksi koira ensin sairastuu, ennen kuin se voi paremmin. Ensinnäkin, koiraan ei kerry mitään kamalia teollisia aineita. Koira ei tarvitse detoxia. Toiseksi, puhdistumisreaktio on melko usein elimistön tapa yrittää ilmaista ettei tämä ruoka sovi sille, ja se ei kykene sulattamaan sitä. Koira oksentelee sulamattomia luunkappaleita siksi koska luut eivät (pääasiallisena ravintona) sovi koiralle, se ei oksenna luita siksi että se on aiemmin syönyt kuivamuonaa ja nyt sen keho taistelee kuona-aineita vastaan. Toki, osin ruoansulatusongelmat alussa voivat johtua siitä etteivät vatsahapot ole (vielä) riittävän jyryt sulattamaan suuria määriä luita, mutta kuka sanoi että niillä kannattaa homma edes aloittaa? ;-)

Muut kivennäiset ovat yleisesti pienemmässä valokeilassa kuin kalsium, ja usein niihin tuleekin paneuduttua vasta kun joku oire herättää pohtimaan mahdollista puutetta. Joka on onneksi harvoin, ja nappularuokkijoilla vielä paljon harvemmin. Kivennäisiä (ja vitamiineja) muuten lisätään nappulaan, eikä mitenkään säkällä ja rannemitalla. Kuivamuonateollisuus on hyvin itsesäätelevää, ja tietyille kivennäisille on asetettu tietyt toleranssit joihin on osuttava jotta pääsee edes markkinoille. Näin ollen joka ainoa marketin Xtra ja Friskies on saletisti täysravintoa. Vaikka niissä olisi alle 5 % lihaa... Normaailla Pertti Peruskoiralla kivennäisten (ja vitamiinienkin) perustarpeet on helppo tyydyttä vaikka ostamalla sitä marketin perusnappulaa ja laittamalla sen kaveriksi kuppiin vähän lihaa, vaikka silmämääräisesti puolet. Tämä ruokkimistyyli on nimeltään hyvin kuvaavasti 50/50 -tyyli, ja se toimii mainiosti. Jos koira ei nappuloita syystä tai toisesta saa, tulisi sille turvata kalsiumin lisäksi ainakin sinkki, natrium ja jodi. Sinkki on näistä hankalin, natrium ja jodi tulee puhtaasti syöttelemällä omien ruokien jämiä. Jos siis on terveystietoinen ja käyttää jodinoitua suolaa omassa ruoanlaitossa. Sinkin ongelma on se, että se lymyää valtaosin raaka-aineissa joista koira ei pysty sitä hyödyntämään huonon sulavuuden vuoksi (leseet) tai sitten se mennyt samaan veneeseen muiden aineiden kanssa jotka estävät sen imeytymistä entisestään (esim. maksa ja siinä oleva rauta). Sinkin saaminen puhtaasti ruoasta onkin haastavaa, joko täytyy hyväksyä poikkeama optimista tai taipua ottamaan sinkki purkista. Markkinoilta löytyy koirille tarkoitettuja sinkkipillereitä (maksan makuisia, nam) sekä ravintoöljyjä joissa on sinkin lisäksi myös omega3-rasvahappoja ja muuta mukavaa. Edullisimmin sinkin saa kuitenkin ostettua joko ihmisille tai kotieläimille tarkoitettuna valmisteena.

3) Vitamiinit. Vitamiinit on varmaankin heti luiden jälkeen se kiistellyin osa-alue koirien ruokinnassa. Miksi niitä pitää antaa, kun talvisodassakaan ei annettu ja Muppe eli silti 20-vuotiaaksi? No, ensinnäkin aika voi vähän kullata muistoja. Äidin lapsuudessa 3-5 vuotta oli koiralle ihan hyvä ikä, jonka se vietti valtaosin ulkotarhassa. Se sai liikkua paljon myös vapaana, mutta sen kanssa ei treenattu kesät talvet tai pyritty oikein muuhun kuin ampumaan ainakin se yksi lintu per reissu, ja siihen ettei kukaan tule pihaan ja murtaudu taloon kun koira on vahdissa. Ei ollut koiraurheilua, ei koirien lihashuoltoa eikä hyppytekniikkakursseja. Koirien elämä on muuttunut, ja tietämys koirista on muuttunut. Koira ei ole mystisesti lakannut saamasta vitamiineja marjoista ja auringonpaisteesta, on vaan tutkittu asiaa ja todettu että hupsista sentään. Hienoin juttu tieteessä on, että se haastaa itsensä ja pyrkii jatkumasta kumoamaan jo todistetut asiat. Se ei (oikein tehtynä) piilottele noloja mokia eikä lopeta tutkimista, koska maailma ei ole valmis. Siksi koirienkaan kohdalla ei ole mitään syytä jumahtaa 100 vuoden taakse. Peruskoiran kanssa tärkeimmät vitamiinit ovat ehdottomasti A ja D. Molemmat on enemmän kuin mahdollista syöttää ruoan kautta, sillä maksa ja munuaiset ovat loistavia A-vitamiinin lähteitä, D-vitamiinia taas saan vaikka lohesta, muikusta tai ahvenista. Jos koira ei hypi ilosta kun kupissa on jompaa kumpaa mainittua perusraaka-ainetta, voi sille lorauttaa teelusikallisen kalanmaksaöljyä joka päivä, niin vitamiinit on turvattu. Hirveän helppoa ja halpaa.

Jos koira taas syö nappulaa, se luultavasti saa vitamiineja ihan riittämiin tyydyttämään se perustarpeen. Joissakin tapauksissa kuitenkin D-vitamiinin nostettu annostus voi olla tarpeen, esimerkiksi jos koira on toipilas tai se on huomattavan herkkä sairastumaan kiertäviin yskiin ja muihin ikäviin pöpöihin. Silloin koiralle voi pohtia vitamiinilisää, joko syöttelemällä sille välillä kalaa nappulan kanssa, tai antamalla sille lisää purkista. Optimimäärä olisi 0,7 mikrogrammaa per painokilo, eli 10-kiloiselle koiralle voi antaa 50 mikroa D-vitamiinia viikossa. Innokas ja kuuliainen ruokkija ostaa 10 mikron tippoja ja antaa niitä ma, ti, ke, to ja pe yhden tipan. Vähän vähemmän puuhakas ostaa 50-mikroisia ihmisten kapseleita ja antaa yhden kerran viikossa. Molemmat on yhtä oikein tehty. ;)

Vitamiineista ja kypsennyksestä on myös useita harhaluuloja, jotka periaatteessa voisi kirjata myös tunne lihan alle, mutta olkoot nyt tässä. Lyhyesti: kypsennys ei "pilaa" lihaa, ei tee siitä "kuollutta ravintoa" eikä tuhoa kaikkia vitamiineja. Jos  koiralle syystä tai toisesta ei raaka liha sovi (esim. akuutissa suolistotulehduksessa) voi kypsä liha olla pelastus, sillä sen sulavuus on parempi kuin raa'an. Kypsä liha ei mätäne tai jätä sulamatta koiran suolessa, eikä aiheuta sille anemiaa tai muutakaan kamalaa. Jos näin kävisi, olisi meillä kadunvarret täynnä kypsään lihaan kuolleita koiria. Nappuloissa kun liha on näet aina kypsää.


Entä se muu massa ruoassa?

4) Kuitu ja kasvikset sekä puurot. Kuidun tarve on hyvin koirakohtaista. Osa koirista menee aivan pakki jumiin ja joko kovalle tai ripaskalle pelkällä lihalla, osalle taas kuidun lähteet ovat lähinnä närästyksen tai hiivan lähde. Vaikka koira tarvitsee hieman jotakin sulamatonta massaa lihan kylkeen jotta ulostemäärä olisi riittävän suuri esim. tyhjentämään perärauhaset kuten luoja homman suunnitteli, ei kuidun määrä ole kuitenkaan ruokinnassa kovin suuressa osassa. Eikä kasvikset taikka puurot. Kasviksien niskaan on lastattu hirveästi kaikkia oletuksia koirien ruokinnassa, niistä pitäisi saada valtavasti vitamiinejä ja kivennäisiä. Puuron pitäisi olla loistava energian lähde jolla koira jaksaa tehdä töitä vaikka Etelämantereelle ja takaisin. Valitettavasti ei. Kasviksissa on kaikkea hyvää mutta se ei ole koiran saatavilla, koska kasvikset eivät ehdi koiran suolistossa sulaa. Niistä on hieman enemmän hyötyä kuin pienistä kivistä. Sama show puuron kanssa, kuitupitoinen puuroaines kyllä hellii mahaa ja on monelle koiralle superherkkua (samoin riisit ja ohrat ja muut) mutta kun se ei kerkeä sulaa oikein mitenkään päin. Ihmisillä on usein ongelmia sulattaa kasviksia, ja ihmisen suoli on noin neljä kertaa hitaampi. Koiralla ei ole saumaakaan - tuli ja meni, heippa kivennäiset ja muut.

Kuivamuonaa syövällä koiralla kuidut on harvoin ongelma, nappulassa on jos ja vaikka mitä kivaa kuidun lähdettä. Nappulaakin miettiessä on hyvä pohtia että paljonko esim. omena, persilja ja karpalo ehtivät koiraa lämmittää matkalla läpi? Ne ovat mukavia lisiä koiran kuppiin, sellaisenaan tai nappulan massassa, mutteivät ne saisi viedä liikaa huomiota siltä ruoalta joka sitä koiraa liikuttaa, eli lihalta.


No kerros mitä ne sinun koiras sitten syö?

No, ne syö lähinnä lihaa. Tässä yksi satsi jonka otin juuri sulamaan ja paloittelin kohmeisena. Päällä vähärasvaista broileria, alla rasvaisempaa kalkkunaa ja jauhelihana rasvaisempaa sikaa. Vaikka koiralle on herttaisen yhdentekevää miten monta eri lihaa se syö elämänsä aikana (sikanaudalla elää yhtä hyvin kuin villikanilla ja puhvelilla, ihan oikeasti) niin tarjonta määrää paljolti sen mitä meillä syödään. Minä tykkään kokolihoista, ne ovat laadukkaita ja mukavia käsitellä. Koirat tykkäävät jauhaa isompia paloja ja ne ovatkin tehokkaita hammasharjoja, etenkin hieman kohmeisina. Palalihat ovat kuitenkin turhan rasvattomia, pelkällä palalihalla koirat herkästi laihtuvat ja hilseilevät, tassut halkeilevat ja niiltä loppuu energia. Niinpä meillä laitetaan kylkeen vähän rasvaisempaa jauhista.

Broileri, kalkkuna ja sika sulassa sovussa sulamassa.

Lihan lisäksi meillä syödään välillä myös maksaa ja joskus tarjouksesta palana kalaa. Kesällä myös mato-ongella saadut järvikalat pääsevät (pakkasen kautta) kuppiin. Reissussa syödään jonkun verran nappulaa ja sen kaveriksi esim. munia, koska se säilyvät lämpimässäkin.

Yksi 60 gramman muna on juuri sopiva aamiainen tai päivällinen pikku mäykylle.

Kun perusannos on kupissa, Iralla satsi lihaa lisineen ja Judolla kourallinen kuivamuonaa, voi sinne lisätä sen jälkeen melkein mitä vaan mikä koiralle kelpaa. Vaikka koiran ei kuulukaan olla kävelevä biojäte, voi sille tarjoilla mm. kurkun kannat,ruoanjämät ja porkkanan kuoret ihan huoletta. Valtaosa koirista näistä aarteista tykkää.

Neitien aamiaiset, molemmat saavat päivällä vielä vajaat 200 g palalihaa toisena ruokana.

Pyhänä syötiin vähän paremmin! Sisäpaisti mokoma olikin laadutonta tavaraa (härskiintyi päivässä) joten taiteilin siitä nakeille herkkulautaset. Kyllä kelpas, puoli kiloa lihaa kahteen likkaan.Annoksen koosta johtuen saivat tyytyä yhdeen ruokintakertaan päivässä.

"Kauhee miten paljon niitä lisiä pitää antaa". Tässä meidän koko kavalkadi: Vasemmalla öljylisä, sen jälkeen sinkki ja alla kalkki, merilevä (jodin lähde), D-vitamiini ja Iran ikiomat valkosipuli ja nivelravinne. Taustalla näkyvä purkkimeri on ihmisten. ;-)

Mikä on hyvä ruoka koiralle?

Koiralle lyhyesti ja ytimekkäästi on hyvä ruoka sellainen, joka täyttää sen koiran tarpeet, sille koiralle sopii ja on saatavilla. Vasta kun nämä tarpeet on täytetty, huomioidaan omistajan mielihalut, esimerkiksi luomulihan syöttäminen tai tietyn merkkisen nappulan ostaminen. Koiraa ei hyödytä syödä markkinoiden parasta nappulaa, sata euroa säkki, jos koira tulee siitä ruoasta kipeäksi.

 

Koiran ruoka koostetaan aina koira edellä. Ei mietitä, onko oikein syöttää koiralle nappulaa ja lihaa, kun joku luennoitsija sanoi ettei niin saa tehdä koska sudet ei syö nappulaa. Ei anneta väkisin nelilehtisillä apiloilla käsin ruokittua zen-härkää, jos koiran maha menee siitä ruikulalle. Eikä hemmetissä ajatella että se on "vain koira, en minä omaakaan ruokaani suunnittele, syökööt perunankuoria". Jos sille koiralle ei ole valmis uhraamaan yhtään ajatusta ja omaa aikaa, ei siltä tule mitään vaatiakaan. Jos siltä vaaditaan alati parempaa suoritusta ja jatkuvaa kehitystä radalla, kentällä tai metsällä, sitä pidetään kuin kukkaa kämmenellä ja sen tarpeet huomioidaan.

Perushuoltoa, osa 1: Tassut

Agilityrintamalla kun on hiljaista (omat opiskelukiireet vähentää treenaamista ja kisaamista kevään ajan) on aikaa ja intoa kirjoitella pari juttu jotka on vaan "jääneet" vaikka ajatus on kytenyt tovin. Eli perushuoltoa.

Juoksijalla jalat on tärkeä juttu. Jokainen juosemista harrastava ihminen tietää miten tärkeää on leikata kynnet säännöllisesti ja käyttää vain laadukkaita sukkia juostessa. Muuten ne 200 euron hienot kengät on ihan hukkaa, kun jalat on rakoilla ja hiertymillä. ;-)

Koirilla on melko sama asia, vaikka parhaat mahdolliset juoksupopot niillä onkin omasta takaa. Haljenneet kynnet, tassuhaavat, tulehdukset ja muut ovat kurjia ja lopettavat kaiken treenaamisen kuin seinään. Sitten istutaan pyörittelemässä peukaloita kun voitaisiin tehdä hommia. Kurjaa ja turhaa.

Meillä tassujen hoito koostuu lähinnä kahdesta osiosta. Sisäinen hoito ja ulkoinen hoito. Sisäisesti käytetään esim. rasvoja ja kivennäisiä joilla tassujen iho (ja muukin iho) pysyy hyvänä ja kestää kulutusta. Rasvaa lisätään perusruoan rasvaisuudesta riippuen teelusikallinen-ruokalusikallinen per päivä, sinkkiä 2 mg/painokilo ja E-vitamiinia 1 mg/painokilo. Lumikelille poikkeuksena käytetään tassurasvaa, lähinnä vaseliinia estämään lumen paakkuuntumista. Muuten tassuja ei rasvata vain rasvaamisen ilosta, koska tassujen kunto heijastelee melko nopeasti jos muussa hoidossa on puutteita. Vaikka ruokinta olisi täyspainoista ja koiralle sovitettua, voi esim. rasvan tarve oireilla, ja silloin ne oireet on hyvä siepata lennosta. Eikä tämä onnistu jos ihoa tai anturoita keinotekoisesti hölvätään ja oireet peitetään.

Sisäistä hoitoa: Sinkkirae, lohiöljy, pellavaöljy ja vitamiiniliuos.

Ulkoista hoitoa on kaikki muu. Trimmaus, kynsien leikkaus, tassupesut ja satunnaiset kunnontarkistukset esim. pitkän, kuluttavan metsälenkin jälkeen. Myös oikean ulkoilualustan valinta on ulkoista hoitoa, suolattujen teiden, sepelin tai tuoreen öljysoran välttely. Kuulostaa kamalan vaikealta, mutta ihan kaupunkiolosuhteissakin lenkistä voi tehdä tassuille joko hellän tai raa'an ihan vaan kiertämällä yhden väärän korttelin. Jos ulkoinen rasitus on jatkuvaa, se alkaa herkästi näkymään ja tassut ovat kipeänä vaikka mitä tekisi. Ei se siis ihan turhaa hifistelyä ole, kiertää joskus lenkki eri suuntaan.

Tänään oli sopivasti tassutrimmipäivä, joten valokuvallinen esimerkkisuoritus alla.

1) Otetaan esiin tarvikkeet. Terävät kynsisakset (jotka leikkaavat eivätkä murskaa!), terävät tassusakset (tylsät nipistää) ja vapaavalintainen siivousväline (vaikka rikkaimuri). Ja se koira.

Mun on pakko vaikken taho.

2) Ensin tassukarvat. Kuten kuvasta näkyy, tassua puristetaan kasaan ja kaikki anturoiden välistä ylös nouseva "irokeesi" leikataan. Helpoiten tämä onnistuu nuolen osoittamaan suuntaan, jolloin leikkaus tapahtuu vastakarvaan. Varpaiden väliä ei sorkita, jollei siihen ole painavaa syytä (esim. märkivä haavauma jonka alue pitää saada kuivaksi). Kuvassa värikoodein on merkattu yleispätevä näyttelytrimmi (punaiset viivat) ja sen lisäksi "helpottaa elämää" trimmi (vihreät viivat). Näyttelykoiralta leikataan vain anturoiden välit, muu on kiellettyä.

Suunnat ja alueet tassunpohjassa.

Sama on mahdollista tehdä myös tassujen päälliselle, ns. kämmenselkäpuolelle. Tässä on useampiakin tapoja, näytelykoiralla jättäisin leikkaamatta tai leikkaisin ehdottomasti myötäkarvaan eli nilkasta kynsiä kohti. Ettei vahingossakaan jää rumia jälkiä. Muilla ei ole niin väliä, ja jollei omaa esteettistä silmää satu niin pyyhkäise varpaanväli kerrallaan irokeesi pystyyn ja naps poikki vaan.

Selkäpuolen karvat pölläytetty pörrölleen. Siitä sitten naks-naks. Tai ei. Makuasia. :)

3) Kynnet. Itse aloitan aina etujaloista ja kynsissä ensimmäisenä on kannukset. Omasta kokemuksesta tällä koiralla kannuksien kynsivallit ovat herkin paikka josta kynsivallintulehdus alkaa. Tulehdus muistuttaa aika pitkälti ihmisten kynsinauhan tulehdusta, siinä valli on irrallaan kynnestä, turvonnut ja punainen. Ja kipiä, hitsin kipiä. Koirilla syy on usein hieno hiekka tai muta joka painautuu valliin. Meillä ongelmia on tullut savivellistä, heinäisellä rannalla pitkiä aikoja kahlaillut ja vedessä spurttaillut tassu on pehmenee ja hienoinen savi ui vallin alle kynttä vasten ja alkaa muhia, jollei tassupesu kotona ole tarkka. Jos kynsivalli on tulehtunut, hoitona lian poisto (huuhdellen, kaivellen ja vetyperoksidilla kuohauttaen) sekä vallin puhtaana pito.

Ehjä, terve kynsivalli on kynnessä kiinni kuin kynsinauha ihmisellä ja iho on normaalinen värinen, kuiva eikä lainkaan turpea tai kuuma.

Kynnen sopiva pituus on lyhyesti niin lyhyt ettei se aiheuta virheasentoa jalassa tai riskiä että kynsi repeää liikkuessa, ja niin pitkä ettei se kulu päästään auki liikkuessa. Kaikki tämän toleranssin sisällä kelpaa ja loppu on makuasiaa. Ei siitä sen enempää. :-)

Allaolevassa kuvassa kynnet (ja osa karvoista) on vielä leikkaamatta ja keskimmäisissä kynsissä näkyy rakenne kohtuullisesti. Ydintä suojaamaan kasvaa kynnen yläpuolelle nätisti kaartuva "katos", joka sellaisenaan muistuttaa ihmisen kynttä. Keskeltä kynsi on palan matkaa kovera (lähes ontto siis) kunnes se paksunee. Ja tässä kohtaa aikaisintaan alkaa ydin. Kaikki tuo päällä oleva kaareva osa on leikattavissa. Eli jos mustan kynnen leikkaaminen tuntuu hankalalta, kurkkaa kynnen sisään. Sieltä saa vihiä paljonko kynnessä on "ilmaa" ennen ytimen alkua. ;-)

Koiran kynsi muistuttaa rakenteeltaan melkein hevosen kaviota tästä suunnasta katsottuna. :)

Ylimääräinen pätkä naksaistu pois, kynnestä lyheni milli eikä ydin vielä pilkota. Job well done! 

 Omasta tarkkuudesta ja pilkunviilaamisen kaipuusta riippuen kynsienleikkaukseen ja tassujen siistimiseen saa kulumaan jotain 5-30 min väliltä. Erityisesti talvella meillä saattaa kulua kauan hommassa, kun kaivelen kaikki varpaanvälit ja etsin hangesta johtuvia hiertymiä ja haavoja. Kesäaikaan taas trimmihommiin joutuu harvemmin kun kallioilla juoksentelu ja myyräjahti kuluttaa sekä kynsiä että tassukarvoja niin tehokkaasti, ettei sinne auta mennä enää saksineen väliin häiritsemään.

Lopuksi koiran imurointi ja homma olis niinku siinä.
Tässä kohtaa on kohteliasta myös herättää itse operoitava... ;)