Ensimmäisen oikean kesäpäivän (lämpötila tänään yli 20 astetta!) kunniaksi heitettiin kenttätreenit sivuun ja käytiin pitkästä aikaa tienvieruslenkillä. Jottei harjoitusmahdollisuus menisi hukkaan niin kävimme kentän kautta heittelemässä keppiä ja tekemässä pieniä juoksuspurtteja. Uskon että jollakin tasolla kenttä on kenttä on kenttä myös koiran päässä. Jos siis leikimme ja harjoittelemme lähikentällä niin se sama positiivisuus joka assosioituu tähän kenttään, yhdistyy myös muihin (kisa)kenttiin? Mene ja tiedä, kuitenkaan en tahtoisi ajaa 20 minuuttia suuntaansa seuran kentälle joka kerta kun vien koiran ulos leikkimään joten pakkohan se on tähän omaan teoriaansa uskoa :-). Valtaosan itse lenkistä Ira kulkikin irti ja näin ohittelimme mm. leikkiviä lapsia ja ojassa kököttäviä variksia - kohteita joita hihnassa ollessa pitää paeta tai jahdata. Ira ohjautuu irti parhaiten pienillä äänillä kuten naksautuksilla ja sihahduksilla. Täytyy muistaa tämä seuraavissa reeneissä, pieniä ääniä on helpompi ajoittaa oikein kuin kokonaisia sanoja.
Lenkin grande finalena kohtasimme 12-viikkoisen mäyris-jackrussel neidin joka oli hyvin sievä ja oikein sopusuhtainen pikkukaveri, öh, rotuisekseen. Mikään syvä ystävyys ei roihahtanut ensi kohtaamisella mutta eiköhän me tätä pikku hurttaa vielä tavata, kun asuu melkein naapuritalossa. Olisi hyvä jos lähettävillä olisi joku omankokoinen leikkikaveri, hippaleikit ja painiottelut tekee hyvää sekä kropalle että pääkopalle.
maanantai 21. toukokuuta 2012
keskiviikko 16. toukokuuta 2012
Lähestymistreeniä - idea
Samalla kun kotona päästään aloittamaan keppitreenit (mahd. jo viikolla 21) niin ajattelin yhdistää niihin lähestymistreeniä. Kuva kertonee jotain, jos ei nyt yli tuhatta sanaa:
Eli aloitetaan hyppy-kepit-putki suoralla linjalla ja hiljalleen käännetään toista/molempia esteitä epäedullisempaan linjaan keppien ympärillä. Ihan sen mukaan miten Ira kehittyy harjoitellessa. Tätä olisi tarkoitus tehdä hyvin vähän kerrallaan ja usein. Ennen ja jälkeen treenejä pitäisi pyrkiä leikkimään ja koko hoito kaikkineen saisi kestää max vartin. Palailen tähän harjoitukseen noin viiden toistonkerran jälkeen, mitä opimme vai opimmeko mitään.
Eli aloitetaan hyppy-kepit-putki suoralla linjalla ja hiljalleen käännetään toista/molempia esteitä epäedullisempaan linjaan keppien ympärillä. Ihan sen mukaan miten Ira kehittyy harjoitellessa. Tätä olisi tarkoitus tehdä hyvin vähän kerrallaan ja usein. Ennen ja jälkeen treenejä pitäisi pyrkiä leikkimään ja koko hoito kaikkineen saisi kestää max vartin. Palailen tähän harjoitukseen noin viiden toistonkerran jälkeen, mitä opimme vai opimmeko mitään.
Sannan koulutus 13.5. ja agiepikset 14.5.
Tulipa harrastettua kahtena päivänä peräkkäin kun perjantain treenivuoro jäi koulun takia väliin. Sannalta tuli taas sunnuntaina hyviä neuvoja ja vinkkejä, tykkään kovasti Sannan tavasta enemmänkin havainnoida ääneen varsinaisen suoran neuvomisen sijaan. Vaatii kouluttajalta taitoa ja malttia antaa ohjaajan tajuta itse. Treeneissä löytyi ihan sattumalta uusi ykköslelu kentälle… Olin laittanut likaiset neulekynsikkäät palloksi käännettyinä namitaskuun ja unohtanut ne sinne. Irasta tämä uusi "pallo" on aivan ihana, pomppii kivasti hiekalla ja sen saa ravisteltua rikki (kun hanskat irtoavat toisistaan). Hyvä löytö, tätä tullaan tiiviisti hyödyntämään irtoamistreeneissä ja etenkin putkilla. Sannalta tuli myös vinkki kepeillä ohjaamiseen, tätä pitää harjoitella usein ja vähän joten tilasin Zooplussalta pujottelun kotiin.
Epiksissä käytiin maanantaina juoksemassa mölli- ja kisarata. Molemmilla radoilla oli vain suoria putkia ja siitähän se riemu repesi – ensimmäisellä radalla koira syttyi puolessa välissä ja toisella radalla vauhtia oli jo enemmän kuin tähän mennessä koskaan. Kisaradalta ei sijoitusta tullut koska vauhti + kepit ei vielä ole meillä toimiva yhtälö. Parin yrityksen jälkeen ohjasin koiran ohi kepeistä, turha siihen on jäädä hermoamaan ja käskyttämään kun toisella oli kerrankin silminnähden hiton kivaa :-)
Vauhtitreenit jatkuvat siis sekä kotona että kentällä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä että pyritään kisaamaan elo-syyskuussa. Epiksiä on kesän läpi kerran kuussa, eiköhän me niihin pyritä menemään jos lämpötilat antaa myöten.
maanantai 14. toukokuuta 2012
Nakkikoira + agility = aginakki
Reilun vuoden harrastustaustan ja tuoreen kilpailukokemuksen innoittamana päätin alkaa bloggaamaan agilityharrastuksestani. Minulla on 2,5 v pitkäkarvainen mäyräkoira joka on ensimmäinen ikioma koirani. Mäyriksiä meillä on ollut yhteensä rapiat 20 vuotta joten rotu on tuttu ja rakas. Olen mieltynyt rotuun sen itsenäisen luonteen, monipuolisuuden ja helppouden vuoksi. Mielestäni koiralla tulee olla tarkoitus elämässä ja Iran tarkoitus on harrastaa perheen kanssa, kaikkea mato-onginnasta polkupyöräretkiin ja näyttelyistä agilityyn.
Vaikka agility on kokemukseni mukaan avoin laji kaikille roduille myös henkisellä puolella, olen saanut monenlaista reaktiota ajatukseen mäyräkoirasta agilitykentällä. Useissa (etenkin netin) lähteissä ja keskustelupalstoilla edelleen jaksetaan hokea mantraa siitä kuinka itsepäistä mäyräkoiraa ei vain voi kouluttaa, metsäviettinen koira karkaa taatusti jos sen laskee irti ja pitkäselkäiselle koiralle hyppiminen on hengenvaarallista. Mäyräkoira ei ole itsepäinen eikä tyhmä, se on päinvastoin itsenäinen ja älykäs. Pentuna sen liioitellun lelumainen olemus ja suuret kuutinsilmät saavat omistajan unohtamaan että tässä on kasvamassa melkein kymmenen kiloa metsästäjän sukua, joka joko tunkeilijan tai saaliin (esim. naapurin kissa) tai tuoksujäljen (grilliruoka, jäniksen papanat, you name it) havaittuaan on valmis uhmaamaan piikkipensaita, mutaojia ja kotona odottavaa selkäsaunaa.
Mäyriksen pentuajan koulutuksesta löytyy valtavat määrät tietoa mm. netistä joten en toistele sitä tässä. Itse olen oppinut yrityksen, erehdyksen ja viisaampien neuvojen kautta. Kahta ensimmäistä en suosittele niinkään lämpimästi kuin viimeistä. Jutelkaa, kyselkää, olkaa yhteydessä harrastajiin ja kasvattajaan, muodostakaa oma mielipiteenne. Terveys ja ravitsemus ovat minulla sydäntä lähellä, meillä on barffattu 2011 loppukesästä lähtien. Syynä ruokavalion muutokseen oli Iran haluttomuus syödä teollista kuivamuonaa. Mietin mitkä asiat koiran elämässä ovat oikeasti niitä päivän ilonpilkkuja ja päätin että ruokailun pitäisi olla yksi sellainen hetki. Niinpä meillä siirryttiin eläinkaupan kuivapapanoista raakaravintoon ilman siedätysjaksoja ja hyvin meni. Iran ruoka koostuu broilerista, porosta, siasta, naudasta, kaloista (lähinnä lohesta) ja kasviksista sekä marjoista eri muodoissa, maaeläimissä sisäelimiä mukaan lukien. Barffauksesta on useita aktiivisia keskustelualueita ja kattava määrä ohjeita saatavissa netin syövereistä joten siihenkään ei mennä nyt syvemmin. Mainittakoon tosin ettei meillä ihan 80 % luita syödä, 50 % on lähempänä totuutta. Ruuan koostumuksen arvioinnissa auttaa sen analysointi mitä toisesta päästä tulee pihalle, tai siis tarkemmin pihanurmelle, ja se miltä koira näyttää. Liikasyöttö hyvälläkin ruoalla lihottaa ja siitä päästäänkin agilityn vaarallisuuteen mäyriksille.
Heti kärkeen totean ettei ole mitään mihin mäyris ei kykenisi selkänsä takia. Mäyris ei ole herkkä ja hauras vaan aito työkoira joka loistaa päästessään hommiin – ihan sama millä harrastuksen saralla. Mäyriksen pahin heikkous on sen opportunismi, kyky vakuuttaa ihmiset siitä että se on nälkäkuoleman partaalla ihan näillä näppäimillä tai etteivät vallitsevat sääolosuhteet ole sokeritassulle soveliaita. Ylipaino on koiralle hengenvaarallinen sairaus joka vaikuttaa kaikkialle kroppaan ja laskee elämänlaatua merkittävästi. Toinen kurja asia on monipuolisen liikunnan puute ja suoranainen rapakunto. Pelkkä agility kerran viikossa ei riitä liikunnaksi vaan juokseminen monipuolisessa maastossa ja/tai telmiminen muiden koirien kanssa on tarpeen. Tärkeää on myös lämmittely ja verryttely, 20 min ennen treeniä reipasta kävelyä tai vaikka löysää hölkkää etenkin viileillä keleillä, ja sama uudestaan radan jälkeen. Voi tuntua liioittelulta valmistautua 20-kertainen aika alle minuutin suoritukseen radalla, mutta jokainen radan täysin kylmiltään ohjannut tietää miltä ne omat jalat ja peffa tuntuu seuraavana aamuna…
Tarkoituksenani on ylläpitää jonkun näköistä harrastuspäiväkirjaa omaksi ilokseni. Väliin tulee varmasti muitakin koirajuttuja ja valokuvia sillä agility ei ole meille koko elämä, ja elämässä voi tapahtua muutakin kivaa jonka haluan merkata muistiin. Agility on vakavasti otettava muttei vakavamielinen urheilulaji ja se varmaan näkyy… Kiitos ja anteeksi vaan jo etukäteen. Jos nämä yksinpuheluni herättävät edes yhdessäkään koiraihmisessä kysymyksiä, ajatuksia tai innostusta lajiin/rotuun, on blogi paikkansa ansainnut.
Kentillä nähdään
- Anna & Ira
Vaikka agility on kokemukseni mukaan avoin laji kaikille roduille myös henkisellä puolella, olen saanut monenlaista reaktiota ajatukseen mäyräkoirasta agilitykentällä. Useissa (etenkin netin) lähteissä ja keskustelupalstoilla edelleen jaksetaan hokea mantraa siitä kuinka itsepäistä mäyräkoiraa ei vain voi kouluttaa, metsäviettinen koira karkaa taatusti jos sen laskee irti ja pitkäselkäiselle koiralle hyppiminen on hengenvaarallista. Mäyräkoira ei ole itsepäinen eikä tyhmä, se on päinvastoin itsenäinen ja älykäs. Pentuna sen liioitellun lelumainen olemus ja suuret kuutinsilmät saavat omistajan unohtamaan että tässä on kasvamassa melkein kymmenen kiloa metsästäjän sukua, joka joko tunkeilijan tai saaliin (esim. naapurin kissa) tai tuoksujäljen (grilliruoka, jäniksen papanat, you name it) havaittuaan on valmis uhmaamaan piikkipensaita, mutaojia ja kotona odottavaa selkäsaunaa.
Mäyriksen pentuajan koulutuksesta löytyy valtavat määrät tietoa mm. netistä joten en toistele sitä tässä. Itse olen oppinut yrityksen, erehdyksen ja viisaampien neuvojen kautta. Kahta ensimmäistä en suosittele niinkään lämpimästi kuin viimeistä. Jutelkaa, kyselkää, olkaa yhteydessä harrastajiin ja kasvattajaan, muodostakaa oma mielipiteenne. Terveys ja ravitsemus ovat minulla sydäntä lähellä, meillä on barffattu 2011 loppukesästä lähtien. Syynä ruokavalion muutokseen oli Iran haluttomuus syödä teollista kuivamuonaa. Mietin mitkä asiat koiran elämässä ovat oikeasti niitä päivän ilonpilkkuja ja päätin että ruokailun pitäisi olla yksi sellainen hetki. Niinpä meillä siirryttiin eläinkaupan kuivapapanoista raakaravintoon ilman siedätysjaksoja ja hyvin meni. Iran ruoka koostuu broilerista, porosta, siasta, naudasta, kaloista (lähinnä lohesta) ja kasviksista sekä marjoista eri muodoissa, maaeläimissä sisäelimiä mukaan lukien. Barffauksesta on useita aktiivisia keskustelualueita ja kattava määrä ohjeita saatavissa netin syövereistä joten siihenkään ei mennä nyt syvemmin. Mainittakoon tosin ettei meillä ihan 80 % luita syödä, 50 % on lähempänä totuutta. Ruuan koostumuksen arvioinnissa auttaa sen analysointi mitä toisesta päästä tulee pihalle, tai siis tarkemmin pihanurmelle, ja se miltä koira näyttää. Liikasyöttö hyvälläkin ruoalla lihottaa ja siitä päästäänkin agilityn vaarallisuuteen mäyriksille.
Heti kärkeen totean ettei ole mitään mihin mäyris ei kykenisi selkänsä takia. Mäyris ei ole herkkä ja hauras vaan aito työkoira joka loistaa päästessään hommiin – ihan sama millä harrastuksen saralla. Mäyriksen pahin heikkous on sen opportunismi, kyky vakuuttaa ihmiset siitä että se on nälkäkuoleman partaalla ihan näillä näppäimillä tai etteivät vallitsevat sääolosuhteet ole sokeritassulle soveliaita. Ylipaino on koiralle hengenvaarallinen sairaus joka vaikuttaa kaikkialle kroppaan ja laskee elämänlaatua merkittävästi. Toinen kurja asia on monipuolisen liikunnan puute ja suoranainen rapakunto. Pelkkä agility kerran viikossa ei riitä liikunnaksi vaan juokseminen monipuolisessa maastossa ja/tai telmiminen muiden koirien kanssa on tarpeen. Tärkeää on myös lämmittely ja verryttely, 20 min ennen treeniä reipasta kävelyä tai vaikka löysää hölkkää etenkin viileillä keleillä, ja sama uudestaan radan jälkeen. Voi tuntua liioittelulta valmistautua 20-kertainen aika alle minuutin suoritukseen radalla, mutta jokainen radan täysin kylmiltään ohjannut tietää miltä ne omat jalat ja peffa tuntuu seuraavana aamuna…
Tarkoituksenani on ylläpitää jonkun näköistä harrastuspäiväkirjaa omaksi ilokseni. Väliin tulee varmasti muitakin koirajuttuja ja valokuvia sillä agility ei ole meille koko elämä, ja elämässä voi tapahtua muutakin kivaa jonka haluan merkata muistiin. Agility on vakavasti otettava muttei vakavamielinen urheilulaji ja se varmaan näkyy… Kiitos ja anteeksi vaan jo etukäteen. Jos nämä yksinpuheluni herättävät edes yhdessäkään koiraihmisessä kysymyksiä, ajatuksia tai innostusta lajiin/rotuun, on blogi paikkansa ansainnut.
Kentillä nähdään
- Anna & Ira
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)