Vaikka agility on kokemukseni mukaan avoin laji kaikille roduille myös henkisellä puolella, olen saanut monenlaista reaktiota ajatukseen mäyräkoirasta agilitykentällä. Useissa (etenkin netin) lähteissä ja keskustelupalstoilla edelleen jaksetaan hokea mantraa siitä kuinka itsepäistä mäyräkoiraa ei vain voi kouluttaa, metsäviettinen koira karkaa taatusti jos sen laskee irti ja pitkäselkäiselle koiralle hyppiminen on hengenvaarallista. Mäyräkoira ei ole itsepäinen eikä tyhmä, se on päinvastoin itsenäinen ja älykäs. Pentuna sen liioitellun lelumainen olemus ja suuret kuutinsilmät saavat omistajan unohtamaan että tässä on kasvamassa melkein kymmenen kiloa metsästäjän sukua, joka joko tunkeilijan tai saaliin (esim. naapurin kissa) tai tuoksujäljen (grilliruoka, jäniksen papanat, you name it) havaittuaan on valmis uhmaamaan piikkipensaita, mutaojia ja kotona odottavaa selkäsaunaa.
Mäyriksen pentuajan koulutuksesta löytyy valtavat määrät tietoa mm. netistä joten en toistele sitä tässä. Itse olen oppinut yrityksen, erehdyksen ja viisaampien neuvojen kautta. Kahta ensimmäistä en suosittele niinkään lämpimästi kuin viimeistä. Jutelkaa, kyselkää, olkaa yhteydessä harrastajiin ja kasvattajaan, muodostakaa oma mielipiteenne. Terveys ja ravitsemus ovat minulla sydäntä lähellä, meillä on barffattu 2011 loppukesästä lähtien. Syynä ruokavalion muutokseen oli Iran haluttomuus syödä teollista kuivamuonaa. Mietin mitkä asiat koiran elämässä ovat oikeasti niitä päivän ilonpilkkuja ja päätin että ruokailun pitäisi olla yksi sellainen hetki. Niinpä meillä siirryttiin eläinkaupan kuivapapanoista raakaravintoon ilman siedätysjaksoja ja hyvin meni. Iran ruoka koostuu broilerista, porosta, siasta, naudasta, kaloista (lähinnä lohesta) ja kasviksista sekä marjoista eri muodoissa, maaeläimissä sisäelimiä mukaan lukien. Barffauksesta on useita aktiivisia keskustelualueita ja kattava määrä ohjeita saatavissa netin syövereistä joten siihenkään ei mennä nyt syvemmin. Mainittakoon tosin ettei meillä ihan 80 % luita syödä, 50 % on lähempänä totuutta. Ruuan koostumuksen arvioinnissa auttaa sen analysointi mitä toisesta päästä tulee pihalle, tai siis tarkemmin pihanurmelle, ja se miltä koira näyttää. Liikasyöttö hyvälläkin ruoalla lihottaa ja siitä päästäänkin agilityn vaarallisuuteen mäyriksille.
Heti kärkeen totean ettei ole mitään mihin mäyris ei kykenisi selkänsä takia. Mäyris ei ole herkkä ja hauras vaan aito työkoira joka loistaa päästessään hommiin – ihan sama millä harrastuksen saralla. Mäyriksen pahin heikkous on sen opportunismi, kyky vakuuttaa ihmiset siitä että se on nälkäkuoleman partaalla ihan näillä näppäimillä tai etteivät vallitsevat sääolosuhteet ole sokeritassulle soveliaita. Ylipaino on koiralle hengenvaarallinen sairaus joka vaikuttaa kaikkialle kroppaan ja laskee elämänlaatua merkittävästi. Toinen kurja asia on monipuolisen liikunnan puute ja suoranainen rapakunto. Pelkkä agility kerran viikossa ei riitä liikunnaksi vaan juokseminen monipuolisessa maastossa ja/tai telmiminen muiden koirien kanssa on tarpeen. Tärkeää on myös lämmittely ja verryttely, 20 min ennen treeniä reipasta kävelyä tai vaikka löysää hölkkää etenkin viileillä keleillä, ja sama uudestaan radan jälkeen. Voi tuntua liioittelulta valmistautua 20-kertainen aika alle minuutin suoritukseen radalla, mutta jokainen radan täysin kylmiltään ohjannut tietää miltä ne omat jalat ja peffa tuntuu seuraavana aamuna…
Tarkoituksenani on ylläpitää jonkun näköistä harrastuspäiväkirjaa omaksi ilokseni. Väliin tulee varmasti muitakin koirajuttuja ja valokuvia sillä agility ei ole meille koko elämä, ja elämässä voi tapahtua muutakin kivaa jonka haluan merkata muistiin. Agility on vakavasti otettava muttei vakavamielinen urheilulaji ja se varmaan näkyy… Kiitos ja anteeksi vaan jo etukäteen. Jos nämä yksinpuheluni herättävät edes yhdessäkään koiraihmisessä kysymyksiä, ajatuksia tai innostusta lajiin/rotuun, on blogi paikkansa ansainnut.
Kentillä nähdään
- Anna & Ira
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti