Halpa on halpaa, paitsi silloin kun se on kallista

Koiranruoka ja sen hinta/laatusuhde puhuttaa. Tämä tuskin muuttuu ikinä, ja hyvä niin. Siinä missä laadusta voi ja saa maksaa, ihmettelen ihmisten halua maksaa mm. mielikuvista. Ja ei, nyt ei edes mennä neliväripainettuihin susifantasioihin tai onnellisiin farmareihin, vaan niinkin simppeliin juttuun kuin kilohintaan.

Meillä jäi juhannuksena näppeihin ihmeen paljon erilaisia lihatuotteita. Otin työn alle 1600 g laatikon broilerin grillipaloja (koipia, reisiä, siipiä) ja perkasin sen broileripizzaa varten. Uunikypsän vuoallinen puolessa välissä alkoi ns. mennä tunteisiin. Ei taida lihat riittää kuin yhteen pellilliseen? Ärsytyksen syy selvinnee kuvasta alta:



Syötävä osuus ja "se muu"

Melko tarkka 33 % paketista oli lihaa. Vuokaan jäi jäähtynyt rasva, nahka, rustot ja luut. Myös marinadi, mutta marinoiduksi broileriksi pakkaus oli melko maltillisesti koottu, ts. marinadia oli järkevä määrä.

Tämähän on normaalia, jokainen itselleen iltapalaksi hot wingsejä tms. kanasilppua ostava tietää että sitä roskaa syntyy syömisestä enemmän kuin paljon. Hyväksyttyä tappiota, niinsanotusti. Ei kukaan valita siitäkään paljonko grillatuista maissintähkistä tulee roskaa, koska se kuuluu asiaan. Mutta mietitäänpä asiaa niiden kannalta, jotka ostavat esim. siipiä koirille ruoaksi. Ei ajankuluksi tai herkuiksi, vaan aidosti ruoaksi. Koiran saadessa 100 g siipiä, se saa aidosti n. 20-30 g lihaa (koska siivissä se lihan määrä on auttamatta pienempi kuin koivissa ja reisissä).

Ostettaessa kanasilppua samalla hinnalla kuin tällainen grilliboksi maksaa, saa siitä pulittaa 3,99 €/kg (Citymarket, tarjouksessa). Silloin LIHAN osuus hinnasta on noin 15,95 €/kg. Se on porsaan sisäfileen kilohinta. Pistää miettimään, kuinka usein törmää kommenttiin siitä että ei se koira mitään filettä tarvitse, hyvin sille voi syöttää ns. teurasjätettä. Toki voi, mutta silloin siitä ei pitäisi maksaa fileen hintaakaan? ;-)

"Ihan hyviä nää on."

Omistaja ennen koiraa -haaste

Joku tovi sitten Jakke julkaisi Kaffepaussin numero 53 aiheella koira ennen omistajaa. Videolla käsiteltiin lähinnä sitä, että miten samat ihmiset jotka tuntevat koiriensa ruokinnan kaikki hienoudet ja optimoivat koiriensa ruoan lisäksi myös treenin hiomaan täydellisyyttä, voivat laiminlyödä sekä omaa syömistään että liikkumistaan. Kun tietotaito on (tutkimukset kun perustuu ennemmin ihmisiin kuin koiriin, joten ihmisten ravitsemusta on opeteltava ymmärtääkseen koiraa), miksei sitä käytetä? Ja toki pintaan nousi myös vanha kunnon purkkiuskovaiset vs. luonnonmukaiset, eli "ei ne koirat talvisodassakaan vitamiineja saaneet" -vänkäys, jossa yhtenä vakiokommenttina on että lasketko oman ruokasi muka näin tarkasti?

Otin viikon ajan projektiksi laskea oikeasti kaiken mitä syön. Homma kävi erittäin helposti älypuhelimella, koska Samsungin S Health -ilmaissovellus tarjoaa hommaan erittäin helpon työkalun. Yes, there's an app for that :). Appi tarjoaa päivälle 6 erillistä ruokailua, johon voi valita kellonajan ja hakea avainsanoilla tarkalleen mitä on syönyt. Valikoima on kerrassaan tolkuton, jos lähdetään siitä että punaviinit on listattu rypäleittäin niin uskokaa kun sanon että sieltä löytyy kaikki. Päätin myös että viikon seuranta riittää, kun teen päätöksen etten sievistele elintapojani seurantaa varten vaan syön ihan tavallisesti (pl. määrätty ylimääräinen veden lipittäminen ja kielto ottaa kunnon kumaria, molemmat kiitos lääkekuurin) ja katson miten käy. Ruokapuolelta seurannassa ovat seuraavat osiot:
- Proteiini
- A-vitamiini
- Kalsium
- Kalium
- Rauta
- Rasvan osuus kokonaisenergiasta %

Tämän lisäksi käynnistin samassa sovelluksessa juoksuvalmentajan, nimellä "Vauvanaskelista 5 km:n". 10 viikkoa, treeni 3 x viikko ja 23. joulukuuta mun pitäisi juosta 5 km. Joka itsessään on kerrassaan nöyryyttävää, että olen aivan hapoilla pelkästä 1,6 km hölkästä kun vielä muutama vuosi sitten juoksin 10 km / 55 min. No, itse olen itseni syönyt ja rötvännyt, ei muuta kun leuka rintaan ja treenaamaan. Treeni-app on kiva, päivät saa päättää itse ja se antaa myös mahdollisuuden korvata tekemättä jääneen treenin. Matkat ovat aluksi sellaisia että niihin kykenee vaikkei olisi eläessään juossut. Vajaassa viikossa huomasin jo ensimmäisen muutoksen: aamutuimaan rappusten harppominen toimistolle eli 6. kerrokseen ei hengästytä juuri lainkaan, hengitys tasaantuu ennen kuin ehdin käytävän päähän ja kahvinkeittimelle. Aikaisemmin oli tuskanhiki ja ahristus vielä minuuttien ajan työpisteessäkin. Myös hölkkääminen muuttui helpommaksi kerta kerralta.


Tulokset

Viikko oli melko tavanomainen, parina päivänä en ehtinyt liikkumaan, yhtenä päivänä liikuin koko päivän ja yhtenä päivänä elin pakastepitsalla. Ei tullut sievisteltyä, oikeammin tuli syötyä ehkä jopa vähän enemmän kuin normaalisti, kun illalla laskuri ilmoitti että 25 % päivän kaloreista puuttuu... App on rakennettu niin että se palkitsee kun kalorimäärä täyttyy, joka on ihan terve suuntaus.

Tuloksissa oli muutamia yllätyksiä. Periaatteessa tiesin että huonona lihansyöjänä syön luultavasti melko hyvin proteiinia, en hirveästi liikaa ainakaan, mutta yllätykseksi keskiarvo on noinkin hyvä. Kaliumin suhteen olin kuvitelmassa että se tulee monipuolisesta ravinnosta... No, periaatteessa joo. Treenipäivinä tulee normaalisti syötyä muutenkin banaani tai pari (sarjassamme ruokia jotka säilyy lämpimässä ja ovat syötävissä seisoen kahdella haukkauksella) joten kalium tuskin on ongelma kun muistan banaanini. Tässä viikon otannassa ei ole yhtään "banaanipäivää". A-vitamiinin keskiarvoa nostaa viikolla syödyt maksapihvit sekä karitsanliha, pidemmällä otannalla KA olisi matalampi mutta silti hyvä. Rasvan määrä oli matalampi kuin kuvittelin, olen aika perso kaikelle rasvaiselle, karkeista voin kieltäytyä mutta sipsit tai pähkinät katoaa nopeammin kuin ehtii sanoa "possu". Toki rasvan laadussa olisi taatusti korjaamista (sitä kalaakin voisi joskus syödä...) jolloin atoopikko saisi kuivaa talvi-ilmaa vastaan kaiken mahdollisen avun.

Sitten ne ongelmakohdat... Kalsium ja rauta. Kalsiumin saannin odotin olevan matala mutta en näin järkyttävä. Jos on viettänyt lapsuuttaan 80-90 -luvuilla laktoosi-intolerantikkona, ymmärtää miksi maidon makuun tottuminen on hankalaa. Maito oli joko sitä makeaa HYLA-litkua tai jotain josta seurasi aivan helvetilliset kivut. Maitoa, sitä laktoositonta ja normalinmakuista, menee nykyään lähinnä kahviin tai muroihin. Janojuomana se on yhtä mielekäs kuin oliiviöljy. Raudan matala saanti taas paljastaa sen miten vähän sitä punaista riistalihaa tai sisäelimiä tulee syötyä.


Ajatuksia aiheesta ja korjauksia jatkoa ajatellen

Välillä (usein) koirien mutu-ruokavalioita ja yrjölänpuurovirityksiä perustellaan sillä että koira näyttää terveeltä ja voi hyvin. Mun mielestä tämä ylläoleva taulukko on huutava esimerkki siitä ettei niillä seikoilla ole mitään merkitystä.

Minä olen täysin perusterve, liikkuva ja aktiivinen 31-vuotias lajini edustaja. Minulla ei ole koskaan eläessäni ollut yhtään murtunutta luuta (vaikka olen tippunut puista, hevosten selistä, kaatuillut viimeeksi viime viikolla ja ollut koko lapsuuteni silleen terveesti mustelmilla), ja esim. jalkojen nivelet ovat hemmetin hyvät ja vahvat. Käsissä on vähän napistavaa, mutta pienellä harjoittelulla nekin ovat hyvinvoivat (esim. kutoessa kädet kipeytyy ja jäykistyy aluksi, pidän sitä ihan normaalina koska se menee tekemällä ohi). Näistä ulkoisista ominaisuuksista huolimatta olen hyvin suurella todennäköisyydellä vielä tulevaisuudessa lonkkaleikkausjonossa, ja se on aivan itseaiheutettua. Tiedättehän, niitä tapauksia joissa täysin terve ja aktiivinen vanhus liukastuu bussipysäkillä ja menee kerralla ihan säpäleiksi.

No, mitäs tekisi asialle...

Ennen koko projektia lisäravinnevalikoimaan kuului D3-vitamiini, kalanmaksaöljy sekä rasitukseen magnesium. Perusteena se, etten syö tarpeeksi kalaa ja saa sitä kautta vitamiinia ja omega-3 rasvahappoja, tai riittävästi kasvisöljyjä jotta saisin niitä hyviä rasvahappoja ja E-vitamiinia. A-vitamiinia en pitänyt huolenaiheena aiemmin enkä pidä nytkään, en edes sen saantia tuntuvasti yli minimisuosituksien. Jos olisin aikeissa hankkiutua raskaaksi, kiinnittäisin toki asiaan edes vähän huomiota.

Nyt kävi aika ilmiselväksi että kalsium olisi hyvä lisätä valikoimaan, mielellään ihan grammasena tablettina. Samoin rautalisä jossakin muodossaan. Toki jos olisin valtavan reipas tyttö, muuttaisin ruokavaliota. Kulutin yhden illan Finelin sivuilla tutkien vaihtoehtoja, ja tulin siihen tulokseen että parilla lisäpurkilla teen elämästäni huomattavasti helpompaa kuin yrittämällä syödä esim. päivittäin 100 grammaa kovaa, rasvatonta juustoa tai muistamalla viikoittain syödä verilettuja. Hankistalistalle laitetaan myös jossakin vaiheessa kyydistä tippunut sinkki. Ihan puhtaasti siksi, että nostettaessa kalsiumin ja raudan määrää ruokavaliossa menemällä purkille, on turha kuvitella että heikosti bioaktiivinen sinkki pärjäisi samoissa mittelöissä ilman pientä buustia.

Mitä ajatuksia heräsi, heräsikö mitään? Innostuitko kokeilemaan samaa? Jos innostuit ja sinulta puuttuu terveys-app puhelimesta, kokeile Finelin ruokakori-toimintoa. Se antaa hieman kattavammin dataa joten se on jopa osin parempi.

Actionkameratestailua ja noutoja

Muutama vuosi sitten talouteen hankittu ns. actionkamera ContourROAM pääsi taas koirakäyttöön ku tilasin eBaystä edullisesti (n. 16 €) koiravaljaat sopivilla kiinnityspaloilla. Toki jo aiemmista kokeiluista oppineena tiesin ettei nopea-askelisen pikkukoiran selässä oleva kamera ole mistään kotoisin, mutta pitihän sitä testata kuitenkin. :)

Itse setuppi näytti tältä:

Näyttää ihan joltain kauko-ohjattavalta lelulta, eikö?

Ja vaikka kamera oli niin kireällä että läskit soi niin siitä huolimatta se heiluu kuin... No, ei tähän väliin ole yhtään asiallista vertausta, niin sanotaan että se heilui kamalan paljon.

Ensimmäiseksi vedin noin 50 m jäljen jäisellä variksella ja kuvasin sekä käsivaralta noudon, että koiran selästä. Käsivaralta näkyy miten koira menee kuin raiteilla pitkin jälkeä. Toki kostea, ylipitkä nurmikko muodosti melkein polun siihen mistä kuljin, mutta saa kai sitä silti vähän leijua? Joka tapauksessa, hieno etsintä, palautus vähän takkusi kun varista vietiin ensin vähän väärään suuntaan ja sitten sitä jäätiin tutkimaan rinteeseen "piiloon". Tämä taisi kaiken kaikkiaan olla viides harjoituskerta ja toinen yritys tehdä pidempää kuin heittomatkan noutoa, joten olen ihan tyytyväinen. Ja hyvä että varis kiinnostaa, elokuussa samainen koira ei ottanut edes lintua suuhun...

Käsivarakuvaa linnun noudosta:

Ja koiran kuvakulma samaan noutoon:

Ai kuka lässyyttää koiralle? En minä ainakaan...

Toki puuhailtiin myös kaiken maailman muuta hönttöilyä, kuten toinen, lyhyempi nouto (jossa koira seurailee ihan puhtaasti kyllä mun askelia eikä sitä laahausjälkeä...), vähän tennispallon jahtaamista ja sitten perus-tassuttelua kivoissa maisemissa. Sellainen pieni läpileikkaus siitä mitä meillä puuhataan, kun nappaan koiran ulos portista ja sanon meneväni käymään rannassa. Kaikin puolin kiva paikka puuhailla koiran kanssa tuo Kantolan tontti, jonkun verran siellä paikalliset ulkoilee silloin kun talo ei ole varattu (esim. kesällä oli taidenäyttely ja meidän toivotettiin tervetulleeksi leikkimään pihalle siitä huolimatta) ja kun on ihmisiksi niin eiköhän siellä saa ulkoilla jatkossakin.

Heinänsyöntiä, vedenjuontia ja maisemia:

PS. Jos seutu ihastutti niin meidän kämppähän on sitten myynnissä, minuutin kävelymatka (yhden tien ylitys siis) tästä rannasta. Vink vink. ;)

Ruokarauha maassa, kaikilla hyvä tahto

Tulipa mieleen eräänä päivänä koiria syötellessä kirjoittaa vähän meillä tehdyistä ruokajärjestelyistä. Ei varmaan mitään mullistavaa tai poikkeavaa muiden monikoiraperheiden arjesta, mutta meillä hyvin toimiva systeemi.

Meillähän tosiaan on kaksi koiraa, 5,5 v Ira ja 2,5 v Judo. Ira on aina ollut hidas syömäri, joka syö sen verran ettei ole nälkä ja poistuu paikalta vaikka kupissa olisi ruokaa. Ira myös röyhtäilee ruoan jälkeen, ja on tehnyt tätä pennusta lähtien. Eli joku siellä syömäpäässä mättää eikä sitä ole ratkaissut korotettu kuppi tai ruoan koostumuksen tai lämpötilan muuttaminen. Judo taas on talouden märkä-kuivaimuri joka imaisee alipaineella suuhunsa kaiken joka muistuttaa ruokaa. Päästäisistä lehtisalaattiin ja kanankakkalannoitteesta kuolleisiin lokkeihin, Judon lempiruokaa on ruoka.

Käytännön syistä koirat syövät yleensä kerran päivässä eli aamuisin. Se tarkoittaa n. 200 gramman lihasatsia eli paria desiä, kulutuksen mukaan vaihdellen. Judolle se on noin nanosekonnin hotkaisu, Iralle vartin operaatio. Koirat syövät samassa keittiössä omista kupeistaan, ja syötyään oman kuppinsa Judo mielellään menisi antamaan taustatukea Iralle jolla on ruokaa jäljellä. Ruokailuun onkin syntynyt oma rutiininsa joka menee suunnilleen näin:

- Ira saa kupin ensin, keittiön perälle ja saa alkaa syömään ruokaansa heti.
- Judon ruoka tarjoillaan keittiön toiseen päähän, lähemmäs eteistä ja Judo joutuu odottamaan, antamaan tassua tai käymään maate kunnes saa luvan syödä.
- Syötyään Judo ei saa jäädä keittiöön vaan sen tulee poistua eteisen puolelle välittömästi. Edes vettä ei mennä juomaan tässä kohtaa.
- Kun Ira on valmis, se saa luvan lähteä kupilta. Ira ei saa päättää koska se on mielestään syönyt tarpeeksi, vaan minä päätän sen. Jos kupissa on ruokaa, käsken sitä kerran syömään, jos se ei syö niin nostan kupin ylös ja annan luvan mennä. Jos kuppi on tyhjä, kehun kovasti ja annan mennä.
- Judo saa luvalla tulla tarkastamaan Iran syömispaikan ja nuolemaan lattiaa tai tyhjää kuppia. Iran ruokiin Judo ei koske kuin poikkeustapauksessa. Judo saa tutkailla Iran jälkiä tai käydä vesikupilla sen ajan kun minä kävelen eteiseen päästämään koirat ulos.

Kuulostaako kamalan hankalalta ja kurjalta natseilulta? Ehkä vähän. Meille se kuitenkin on rutiini, eikä koiria oikeastaan edes tarvitse käskyttää kun ne tietävät mitä kuuluu tehdä. Näin taataan se,e ttei Judo pääse ahmimaan tupla-annoksia, eikä Ira ahdostu Judon painostaessa ja jätä ruokia väliin. Näin molemmille saa lisättyä kuppeihin oikeat lisäravinteet eikä tarvitse miettiä että kuka ne milloinkin syö.

"Ai se juo vielä vettäkin... Eikö jo sais tulla kohta?"

Etsivä löytää

 

Agilityn jäätyä taustalle piti alkaa pohtimaan uusia ajanvietteitä tilalle. Iralla oli kuitenkin melko aktiivinen harrastusura treeneineen ja valmennuksineen, joten tuntui ihan mahdottomalta että sen pitäisi viiden vuoden iässä siirtyä sohvaeläkeläiseksi tai pelkäksi lenkkikaveriksi. Kesällä keksimme sekä vesiriistan, että etsijäkoiratreenit.

Ensimmäiset treenit Kymenlaakson Etsintäkoirien riveissä oli meidän osalta 15.6. eli reilu 3 kk sitten. Siihen nähden olemme edenneet hyvin, vaikka toki näin jälkeenpäin olisi voinut paljon tehdä toisinkin. Nyt kuitenkin ollaan tilanteessa jossa koira etsii itsenäisesti ja ilmaisee ihmistä, ei palkkaa. Ilmaisua vahvistetaan nyt maalimiehen kehuin, jotta koiralle iskostuisi ajatus siitä että mahdollisimman pian alkava ja jatkuva ilmaisuhaukku on se varmin tapa saada emäntä ja palkkapurkki paikalle nopeasti.

 

Treenivideota viime sunnuntailta:

 

 

Vaikka Iralle piti opettaa äänellä ilmaiseminen aika alusta (Irahan ei juurikaan hauku, koska siitä on kielletty) niin ilmaiseva koira on ehdottomasti ainoa tapa meille edetä hommassa. Toinen tapa on kertova koira, joka kaikissa variaatioissa ainakin kerran palaa takaisin omistajan luokse ja ilmoittaa sovitulla tavalla (käy maate, kiskaisee merkkinarua, nappaa rullan suuhun, mikä vaan sovittu merkki). Tämä vaihtoehto on yksinkertaisesti liian hidas minun makuuni Iralle joka ei ihan ymmärrettävistä syistä etene metsässä yhtä nopeasti kuin iso paimenkoira.

 

Tämän syksyn aikana on tarkoitus talkoilla muiden koesuorituksissa ja ensi vuonna kokeilla Iran kanssa peruskoetta. Ensi kesälle on suunniteltu ensisijaisesti VERI-kokeissa starttaaminen, joten voi olla että etsintä jää silloin hetkeksi sivuun, ettei Iralla mene turhaan lajit sekaisin. Talven ajan keskitytään paitsi varmaan ilmaisuun, myös omistajan suunnistustaidon kehittämiseen (lähtien rehellisesti ihan nollasta, voin eksyä vaikka parkkipaikalle!) sekä omistajan kurssittamiseen. Käytynä on vasta Vapepan etsintäkurssi, joten opiskeltavaa on. Ja hyvä niin. :)

Pitkän aikaa agilitysta luopumisen jälkeen tuntui siltä ettei meille varmaan löydy enää uutta lajia joka olisi meille yhtä oma juttu. Ja nyt niitä lajeja onkin kaksi joissa minä olen motivoitunut ja Ira aivan loistava! <3

Vesiriistatreeniä ja wannabe-noutajan elkeet

 

Kun elokuussa viimein kesä tuli, niin innostuttiin treenaamaan uimista ja vesinoutoja mökillä. Jo aiemmin kesällä ostin Biltemasta melko edukkaan muovisen noutopatukan jota päästiin testaamaan. Yksinkertainen muovinen kalikka narulenkillä osoittautui aivan hitiksi. Varmaan sekin vaikutti, että se oli ainoa lelu koko mökkisaaressa... Joka tapauksessa, uimisesta tuli kuin toinen luonto ihan parissa päivässä, ja huvikseni aloin opettamaan Iralle "tyhjään" veteen menoa käskystä. Senkin luonnistuessa parilla treenillä, alkoi takaraivossa kasvaa ajatus vesiriista eli VERI-treeneistä.

VERI on terriereiden ja mäyräkoirien taipumuskoe jossa mitataan koiran kykyä toimia apuna vesilinnustuksessa. Koe on kolmiosainen, ja siihen kuuluu sekä tyhjän veden tarkastus (koira ui n. 40 m päähän rannasta ja mahdollisesta kasvustosta tms. esteistä riippuen käy tarkastamassa tietyn keilamaisen alueen mahdollisen riistan varalta ja palaa kutsusta takaisin luokse), riistan nouto vedestä (sorsa, lokki, tavi...) ja palautus omistajalle sekä riistan jäljitys ja mahdollisesti nouto. Myös laukauksensieto testataan ennen koetta.

Suurinpana erona noutajamaailmaan kokeessa saa kehua, antaa koiralle käskyjä ja käsimerkkejä, tarvittaessa avustaa koiraa esim. heittämällä kivi hämyksi veteen, yms. Myös linnun jäljestyksen voi tehdä mejä-henkisesti kytkettynä tai sitten lähettämällä koira vapaaseen noutoon. Mitä vaivattomampi, ripeämpi ja vähäistä ohjausta vaativa suoritus on, sitä paremmat pisteet. Pistehaarukka on 0-10, joten paljon erilaisia varioita löytyy täydellisen ja hylätyn väliltä. Eli rennon oloinen laji myös koemuotona. :)

Elokuun lopulla pääsimme Iittiin mukavaan naisporukkaan treenaamaan kokeneempien kanssa ja katsomaan muiden koirien suorituksia. Löytyi mäyräkoiria kolmessa eri rodussa ja terriereitäkin (ainakin) kahdessa. Ira sai paitsi ensikosketuksensa kuolleeseen lintuun (ei ollut kovin vakuuttunut, btw), myös harjoitusriistaa kotiin. Ja emäntä sai roppakaupalla hyviä neuvoja ja tositarinoita onnistumisista ja mokista. Aivan mahtava juttu jutella avoimesti harrastamisesta, koirista, vähän koiraihmisistäkin ja koko lajista.



Yllä mökkitreenejä: Laiturilta (ja veneestä) hyppäämistä sekä dummyn perään että tyhjään veteen, etsintää ja palautuksia varvukossa sekä noutoja vedestä.

 

 

Ja kotitreenejä: Tottelevaisuutta ja odottamista, variksen palautusta käteen ja vesinoutoja (joihin Judo ei osallistunut kuin korkeintaan henkisellä puolella).
Lajiin syttyminen oli niin molemminpuolesta, että ensi kesänä startataan kokeet, ja tavoitteena on seurata Käpälämäki Zolan jalanjälkiä ihan valioksi saakka. Saas nähdä. ;)

"Joo-o, tyhjää on... Joko se 40 m olis täynnä kohta?"

DIY: Peurantaljan jalostus käyttökelpoiseksi

Viimeinen lomaviikko toi muassaan mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaan ja työstää jo pitkään pakkasessa turhaan tilaa vienyttä viimetalvista peurapukin taljaa. Olin jo aiemmin hieman googlaillut taljojen käsittelyä mutta päätynyt kuitenkin aina vain kuivaamaan jäniksien pienet nahkat koirien treenikäyttöön. Kuivaamalla nahkoista tulee kivikovia ja paperisia, ja treenikäytössä ne ovatkin kertakäyttöisiä. Peurapukin nahka oli kuitenkin aivan liian suuri kuivattavaksi ja ajatus isosta, pahvimaisesta taljanrötköstä jossain varastonnurkassa... Meh. Lisämotivaatiota hommaan toi myös toissakesänä lapista ostettu porontalja joka päätyi mökin seinälle. Periaatteessa pukkia voisi käyttää vaikka istuinalustana tai kehittää sille muuta käyttöä, jos sen saisi vain parkittua. Ja mielellään ilman mitään kemikaalia joka voisi olla haitallinen koirien treeninahoissa. Lopulta päädyin rasvaparkitukseen joka tehdään massalla jonka on tarkoitus muistuttaa koostumukseltaan eläimen omia aivoja. Muita vaihtoehtoja matkalla oli mm. kasviparkitus lepän kävyillä ja suolaus. Kasviparkki olisi ollut liian aikaavievä tähän 4 päivän mittaiseen mökkireissuun, ja suolauksella taljasta olisi tullut jäykkä. Niinpä rasvaparkitus jäi ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi.

Kaivelin su-iltana taljan pakkasesta, laitoin sen maanantaina iltapäivästä likoamaan ja tiistaina aamusta aloitin putsaamisen, Tiistaina iltapäivästä pääsin parkitsemaan nahkaa, toistin käsittelyn pariin otteeseen kunnes keskiviikko-iltapäivästä aloitin nahkan pehmittämisen. Tämä oli hieman nopeutettu aikataulu, tarkoituksena alun perin oli antaa rasvan vaikuttaa 48 tuntia, mutta minkä sitä hätähousu luonteelleen voi.

Liotus:

Tapahtuu yksinkertaisimmin roudaamalla koko retale järveen ja kasaamalla kiviä painoksi. Tuo talja muuten kelluu todella äkäisesti, joten ihan yksi-kaksi murikkaa ei riitä. Tarpeeksi painoa pitämään koko taljan veden alla, paikallaan ja estämään myös mahdolliset tuhoeläinten ryöstö-yritykset. Tuhoeläin kuvassa oikealla.

Putsaus:

Kaivelin puuvaraston takaa vanhan kuormalavan ja naulasin lionneen taljan siihen pääpuoli ylöspäin. Kunnon pingotus ja sitten ihmettelemään että mitä tälle pitäisi tehdä. Interwebsin ihmeellinen maailma oli antanut hieman kuvaa siitä että mitä on odotettavissa, ja mitä pitäisi lopputuloksen olla. Oma suosikkini oikeastaan kaiken uuden opettelussa on YouTube. Kaikkea kun vaan ei voi suusanallisesti selittää täysin yksioikoisesti. Parhaaksi videoksi homman opetteluun valikoitui Redneck deer hide tanning -videot (2 osaa) jossa näytetään rasvaparkki melkein alusta loppuun. Putsauksen tarkoitus on poistaa kaikki lihat, läskit ja kalvot ja saada esiin eläimen ihon alin kerros. Peuralla se on melko puhdas valkoinen ja siksi hyvin erottuva, mikä helpottaa mukavasti hommaa. Eli ei muuta kuin tavoite kirkkaana silmissä ja veitsi ojoon.

Ensituntuma putsaukseen oli aika miellyttävä. Muualta paitsi ihan keskeltä, selkärangan päältä, liha ja kudokset irtosivat siististi ja työ oli kaikin puolin kohtuu kevyttä. Tiukin paikka oli taljan keskellä, kuvassa punertava alue, jota kaltatessa lähtikin nahkat jo omistakin sormista. Työ oli melko joutuisaa ja siisteydessään muistutti lähinnä kalvojen poistoa marinoimattomasta lihasta keittiössä. Omalla nohyisunsaatana-asteikolla taljan käsittely kaikkineen jää selkeästi kalanperkauksen taakse. Kaloja on kuitenkin perattu jo ennen ala-asteikää, että voisi luulla että siihenkin on siedättynyt.

Lähes alkuperäinen kunto, vasenta laitaa on hieman putsattu malliksi.

Työvälineet ylhäältä alas: Terävä, pitkäteräinen puukko lihojen ja kalvojen irtiviiltämiseen, terävä lyhyempi tukeva puukko joka puri kiitettävästi kohtiin joita oli vaikea pingottaa ja emännänvetsi joka toimi raaputtimena tiukimpien kalvojen kanssa.

Kupillinen roipetta sekä kunnon paloja lihaa, kylkiläskiä ja jopa hännän luut olivat vielä tallella. Niistä söi yksi pieni mäyräkoira kahden päivän ajan.

Putsattu ja valmis rasvaukseen. Talja kutistui noin kolmanneksen, alue hartioista niskaan oli niin reikäinen ettei sen pingottaminen ja putsaus ollut vaivan väärti. Suuri harmi.

Rasvaparkitseminen:

Kun talja oli omaan silmään riittävän puhdas (eli niitä aikoja kun käsistä oli mennyt tunto ja sormia kirveli aivan piruna) oli aika valmistaa parkitsemismassa. Ajatuksenahan on tehdä rasva-proteiinimössö joka kyllästää nahan ja hidastaa sen pilaantumisprosessia merkittävästi. Videolla punaniskainen ystävämme käyttää majoneesia, öljyä ja munia, ja mainitsee että koostumus ja määrä tulisi olla sama kuin eläimen muussatut aivot ovat. Aivoilla parkitseminen ei ole ihan uusi tieto ainakaan minulle, olen siihen törmännyt useammassakin yhteydessä (mukaanlukien jopa Maan lapset -kirjasarja).

Tähän hätään meillä ei kuitenkaan ollut lainkaan aivoja joten jouduimme tyytymään seuraavaksi suosituimpaan ratkaisuun - munaan. :)

Parkitsemismössön sisältö oli yksi kananmuna, loraus pellavaöljyä, loraus vettä ja pieni liraus mäntynestesaippuaa. Huomatkaa tieteellisen tarkat mittayksiköt, tämä se vasta rakettitiedettä onkin. Koko sotku sekoitetaan tasaiseksi ja valellaan esim. rätillä tai paperilla nahkaan, hyvin tarkasti ja kaikki reunat sekä reikien ympäryksen huomioiden. Huolellisen pyyhkäilyn jälkeen jätetään varjoisaan paikkaan lepäämään - tarkoitus olisi tosiaan pitää sen 48 tuntia ja tarvittaessa välillä toistaa pyyhkäily. 

Siinä se rasvattuna roikkuu, ja läheltä kun katsot jopa hikoilee.

Pesu ja varsinainen nahan muokkaus:

Parkkiintuessaan peura tummuu nahaltaan kellertäväksi ja parkitsemismassan sivelystä jääneet pyyhkimäjäljet ovat kuivahtaneet nahkaan. Nahka on myös muuttunut hieman jähmeämmäksi, erityisesti reunat tuppasivat kuivumaan. Muokkaustyö alkoi pesulla, eli talja kantoon ja laimeaa mäntysuopaliuosta niskaan ja huuhtelu järvessä. Sitten alkaa venyttely.

Sain vinkin aloittaa käymällä ensin reunat läpi, ja niin tein. Toisella kädellä tukeva nyrkillinen reunaa otteeseen ja kova veto, toisella pidetään vastaan. Hain avuksi myös puisen lusikan jolla saa tarkkuusvenyteltyä vastaan hankalia kohtia. Venytysvaihe paljasti että ratkaisu leikata reikäinen osa taljasta roskiin oli loistava veto - jokainen reikä luo epäjatkumokohdan ja hajoittaa vetämisestä syntyvän energian. Suomeksi, se pirun vuota ei veny jos siinä on reikiä. 

Vasen ja oikea reuna alustavasti vanutettuina, huomaa raskausarpimaiset venymät. Kuvassa myös reunojen käsittelyssä apuna ollut kertakäyttöinen puulusikka.

 Venyttelyn nyrkkisäännöksi sain jatkaa kunnes talja on muuttunut valkoiseksi. Helpommin sanottu kuin tehty, etenkin aluksi. Työ tekijäänsä opettaa ja melko pian keksin rullata reunaa sisäänpäin, rutistaa nyrkin täyteen ja vetää tällä pitävällä otteella niin kovaa kuin sielu sietää. Toisella kädellä sitten pidin kämmenellä vastaan. Kokeilin pitkiä, yhdensuuntaisia vetoja, nykivää vetoa, rullausta sekä ns. haitarinsoittoa eli taljan nostamista maasta, karvapuolien asettamista vastakkain ja syntyneen paketin runttailua yhteen ja suoraksi melko kiivaalla tahdilla. Tämä viimeisin viritys oli paitsi hyvin tehokas keskikohdan vaikeasti venyviin kohtiin, myös loistava tapa ilmaista koiralle että tällä saa nyt leikkiä. Innokkaan haitaroinnin keskeyttikin muutamaan otteeseen taljassa silmät kierollaan roikkuva mäyräkoira. No, kaikilla kiloillaan sekin osallistui, ei voi moittia.

Lueskeltuani aiheesta aiemmin erinäisiltä perinnepalstoilta olin painanut (hatarasti) mieleen eri tapoja muokata taljaa ennen vanhaan. Näistä oli pakko ottaa kokeiluun pari - puun ympäri vetäminen sekä hakkaaminen. Molemmat olivat yhtälailla tyydyttäviä mutta tulosta niistä ei syntynyt. Paitsi ehkä vähän jano.

Ensimmäinen erä otettu.

Lopulta sain ylläolevaan kuvaan kommentin että tuo kaide on venytykseen juuri sopiva. No tottakai, siinähän sitä puunrunkoa olisi minkä ympäri nykiä. Ilokseni sain myös lisävihjettä halutusta lopputuloksesta. Sen lisäksi että vuota muuttuu vaaleaksi venytettyessä, se myös pehmenee ja sen tuntu muuttuu kartonkimaisesta tyynymäiseksi. Aluksi sen tuntuu samalta kuin kaupan vakuumilihapakkauksessa oleva kosteutta imevä tyyny on täytenä. Tai täysi lapsen pissavaippa. Hieman ällöhkö siis. Väri on harmahtava savenvaalea, laikullinen tai juovainen. Venyttelyn jatkuessa vuota alkaa kuivamaan ja muuttumaan valkoiseksi, samalla se paitsi menettää painoaan, myös saa nukkamaisen pinnan. Tällainen talja on täysin kuivattuaankin pehmeä ja notkea, ja tähän tulokseen pääseminen vaati tunteja työtä.

Itse työstin venyttelyvaiheessa taljaa arviolta 2 h ajan, tosin pätkissä. Työ on omituisen koukuttavaa ja joka kerta kun taljaan katsahtaa, tekee mieli taas vähän korjata jotain kohtaa. Kai tämä herättää jonkun sisäisen pikku perfektionistin minussa. Hyvä että jokin edes joskus moiseen pystyy. :)

"Rankkaa tää vahtiminen."

Lopullinen (omasta mielestäni riittävästi) venytelty talja näytti nahka- ja karvapuolelta tältä:

 

 

 

 

 

 

"Nyt jumalauta ihminen!"





 

Kuten kuvista ja etenkin alimmasta näkyy, niin siitähän tuli oikein näpsäkkä valepukin vaate :). Haju oli edelleen nautamainen ja voimakas, pienellä rasvan sivuaromilla, ja suurilta osin nahka oli pehmeää ja notkeaa. Vaikeimman kohdat toki jäivät hieman paperisen tuntuisiksi, että ei tästä mitään takkia kannattaisi alkaa vääntämään. Karva kuitenkin pysyy todella hyvin kiinni ja vuota on paitsi käsiteltävissä, myös säilyvää sorttia. Eli ihan onnistunut tekele.

 

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Paitsi se, että loma loppui.