DIY: Peurantaljan jalostus käyttökelpoiseksi

Viimeinen lomaviikko toi muassaan mahdollisuuden vetäytyä omaan rauhaan ja työstää jo pitkään pakkasessa turhaan tilaa vienyttä viimetalvista peurapukin taljaa. Olin jo aiemmin hieman googlaillut taljojen käsittelyä mutta päätynyt kuitenkin aina vain kuivaamaan jäniksien pienet nahkat koirien treenikäyttöön. Kuivaamalla nahkoista tulee kivikovia ja paperisia, ja treenikäytössä ne ovatkin kertakäyttöisiä. Peurapukin nahka oli kuitenkin aivan liian suuri kuivattavaksi ja ajatus isosta, pahvimaisesta taljanrötköstä jossain varastonnurkassa... Meh. Lisämotivaatiota hommaan toi myös toissakesänä lapista ostettu porontalja joka päätyi mökin seinälle. Periaatteessa pukkia voisi käyttää vaikka istuinalustana tai kehittää sille muuta käyttöä, jos sen saisi vain parkittua. Ja mielellään ilman mitään kemikaalia joka voisi olla haitallinen koirien treeninahoissa. Lopulta päädyin rasvaparkitukseen joka tehdään massalla jonka on tarkoitus muistuttaa koostumukseltaan eläimen omia aivoja. Muita vaihtoehtoja matkalla oli mm. kasviparkitus lepän kävyillä ja suolaus. Kasviparkki olisi ollut liian aikaavievä tähän 4 päivän mittaiseen mökkireissuun, ja suolauksella taljasta olisi tullut jäykkä. Niinpä rasvaparkitus jäi ainoaksi toimivaksi ratkaisuksi.

Kaivelin su-iltana taljan pakkasesta, laitoin sen maanantaina iltapäivästä likoamaan ja tiistaina aamusta aloitin putsaamisen, Tiistaina iltapäivästä pääsin parkitsemaan nahkaa, toistin käsittelyn pariin otteeseen kunnes keskiviikko-iltapäivästä aloitin nahkan pehmittämisen. Tämä oli hieman nopeutettu aikataulu, tarkoituksena alun perin oli antaa rasvan vaikuttaa 48 tuntia, mutta minkä sitä hätähousu luonteelleen voi.

Liotus:

Tapahtuu yksinkertaisimmin roudaamalla koko retale järveen ja kasaamalla kiviä painoksi. Tuo talja muuten kelluu todella äkäisesti, joten ihan yksi-kaksi murikkaa ei riitä. Tarpeeksi painoa pitämään koko taljan veden alla, paikallaan ja estämään myös mahdolliset tuhoeläinten ryöstö-yritykset. Tuhoeläin kuvassa oikealla.

Putsaus:

Kaivelin puuvaraston takaa vanhan kuormalavan ja naulasin lionneen taljan siihen pääpuoli ylöspäin. Kunnon pingotus ja sitten ihmettelemään että mitä tälle pitäisi tehdä. Interwebsin ihmeellinen maailma oli antanut hieman kuvaa siitä että mitä on odotettavissa, ja mitä pitäisi lopputuloksen olla. Oma suosikkini oikeastaan kaiken uuden opettelussa on YouTube. Kaikkea kun vaan ei voi suusanallisesti selittää täysin yksioikoisesti. Parhaaksi videoksi homman opetteluun valikoitui Redneck deer hide tanning -videot (2 osaa) jossa näytetään rasvaparkki melkein alusta loppuun. Putsauksen tarkoitus on poistaa kaikki lihat, läskit ja kalvot ja saada esiin eläimen ihon alin kerros. Peuralla se on melko puhdas valkoinen ja siksi hyvin erottuva, mikä helpottaa mukavasti hommaa. Eli ei muuta kuin tavoite kirkkaana silmissä ja veitsi ojoon.

Ensituntuma putsaukseen oli aika miellyttävä. Muualta paitsi ihan keskeltä, selkärangan päältä, liha ja kudokset irtosivat siististi ja työ oli kaikin puolin kohtuu kevyttä. Tiukin paikka oli taljan keskellä, kuvassa punertava alue, jota kaltatessa lähtikin nahkat jo omistakin sormista. Työ oli melko joutuisaa ja siisteydessään muistutti lähinnä kalvojen poistoa marinoimattomasta lihasta keittiössä. Omalla nohyisunsaatana-asteikolla taljan käsittely kaikkineen jää selkeästi kalanperkauksen taakse. Kaloja on kuitenkin perattu jo ennen ala-asteikää, että voisi luulla että siihenkin on siedättynyt.

Lähes alkuperäinen kunto, vasenta laitaa on hieman putsattu malliksi.

Työvälineet ylhäältä alas: Terävä, pitkäteräinen puukko lihojen ja kalvojen irtiviiltämiseen, terävä lyhyempi tukeva puukko joka puri kiitettävästi kohtiin joita oli vaikea pingottaa ja emännänvetsi joka toimi raaputtimena tiukimpien kalvojen kanssa.

Kupillinen roipetta sekä kunnon paloja lihaa, kylkiläskiä ja jopa hännän luut olivat vielä tallella. Niistä söi yksi pieni mäyräkoira kahden päivän ajan.

Putsattu ja valmis rasvaukseen. Talja kutistui noin kolmanneksen, alue hartioista niskaan oli niin reikäinen ettei sen pingottaminen ja putsaus ollut vaivan väärti. Suuri harmi.

Rasvaparkitseminen:

Kun talja oli omaan silmään riittävän puhdas (eli niitä aikoja kun käsistä oli mennyt tunto ja sormia kirveli aivan piruna) oli aika valmistaa parkitsemismassa. Ajatuksenahan on tehdä rasva-proteiinimössö joka kyllästää nahan ja hidastaa sen pilaantumisprosessia merkittävästi. Videolla punaniskainen ystävämme käyttää majoneesia, öljyä ja munia, ja mainitsee että koostumus ja määrä tulisi olla sama kuin eläimen muussatut aivot ovat. Aivoilla parkitseminen ei ole ihan uusi tieto ainakaan minulle, olen siihen törmännyt useammassakin yhteydessä (mukaanlukien jopa Maan lapset -kirjasarja).

Tähän hätään meillä ei kuitenkaan ollut lainkaan aivoja joten jouduimme tyytymään seuraavaksi suosituimpaan ratkaisuun - munaan. :)

Parkitsemismössön sisältö oli yksi kananmuna, loraus pellavaöljyä, loraus vettä ja pieni liraus mäntynestesaippuaa. Huomatkaa tieteellisen tarkat mittayksiköt, tämä se vasta rakettitiedettä onkin. Koko sotku sekoitetaan tasaiseksi ja valellaan esim. rätillä tai paperilla nahkaan, hyvin tarkasti ja kaikki reunat sekä reikien ympäryksen huomioiden. Huolellisen pyyhkäilyn jälkeen jätetään varjoisaan paikkaan lepäämään - tarkoitus olisi tosiaan pitää sen 48 tuntia ja tarvittaessa välillä toistaa pyyhkäily. 

Siinä se rasvattuna roikkuu, ja läheltä kun katsot jopa hikoilee.

Pesu ja varsinainen nahan muokkaus:

Parkkiintuessaan peura tummuu nahaltaan kellertäväksi ja parkitsemismassan sivelystä jääneet pyyhkimäjäljet ovat kuivahtaneet nahkaan. Nahka on myös muuttunut hieman jähmeämmäksi, erityisesti reunat tuppasivat kuivumaan. Muokkaustyö alkoi pesulla, eli talja kantoon ja laimeaa mäntysuopaliuosta niskaan ja huuhtelu järvessä. Sitten alkaa venyttely.

Sain vinkin aloittaa käymällä ensin reunat läpi, ja niin tein. Toisella kädellä tukeva nyrkillinen reunaa otteeseen ja kova veto, toisella pidetään vastaan. Hain avuksi myös puisen lusikan jolla saa tarkkuusvenyteltyä vastaan hankalia kohtia. Venytysvaihe paljasti että ratkaisu leikata reikäinen osa taljasta roskiin oli loistava veto - jokainen reikä luo epäjatkumokohdan ja hajoittaa vetämisestä syntyvän energian. Suomeksi, se pirun vuota ei veny jos siinä on reikiä. 

Vasen ja oikea reuna alustavasti vanutettuina, huomaa raskausarpimaiset venymät. Kuvassa myös reunojen käsittelyssä apuna ollut kertakäyttöinen puulusikka.

 Venyttelyn nyrkkisäännöksi sain jatkaa kunnes talja on muuttunut valkoiseksi. Helpommin sanottu kuin tehty, etenkin aluksi. Työ tekijäänsä opettaa ja melko pian keksin rullata reunaa sisäänpäin, rutistaa nyrkin täyteen ja vetää tällä pitävällä otteella niin kovaa kuin sielu sietää. Toisella kädellä sitten pidin kämmenellä vastaan. Kokeilin pitkiä, yhdensuuntaisia vetoja, nykivää vetoa, rullausta sekä ns. haitarinsoittoa eli taljan nostamista maasta, karvapuolien asettamista vastakkain ja syntyneen paketin runttailua yhteen ja suoraksi melko kiivaalla tahdilla. Tämä viimeisin viritys oli paitsi hyvin tehokas keskikohdan vaikeasti venyviin kohtiin, myös loistava tapa ilmaista koiralle että tällä saa nyt leikkiä. Innokkaan haitaroinnin keskeyttikin muutamaan otteeseen taljassa silmät kierollaan roikkuva mäyräkoira. No, kaikilla kiloillaan sekin osallistui, ei voi moittia.

Lueskeltuani aiheesta aiemmin erinäisiltä perinnepalstoilta olin painanut (hatarasti) mieleen eri tapoja muokata taljaa ennen vanhaan. Näistä oli pakko ottaa kokeiluun pari - puun ympäri vetäminen sekä hakkaaminen. Molemmat olivat yhtälailla tyydyttäviä mutta tulosta niistä ei syntynyt. Paitsi ehkä vähän jano.

Ensimmäinen erä otettu.

Lopulta sain ylläolevaan kuvaan kommentin että tuo kaide on venytykseen juuri sopiva. No tottakai, siinähän sitä puunrunkoa olisi minkä ympäri nykiä. Ilokseni sain myös lisävihjettä halutusta lopputuloksesta. Sen lisäksi että vuota muuttuu vaaleaksi venytettyessä, se myös pehmenee ja sen tuntu muuttuu kartonkimaisesta tyynymäiseksi. Aluksi sen tuntuu samalta kuin kaupan vakuumilihapakkauksessa oleva kosteutta imevä tyyny on täytenä. Tai täysi lapsen pissavaippa. Hieman ällöhkö siis. Väri on harmahtava savenvaalea, laikullinen tai juovainen. Venyttelyn jatkuessa vuota alkaa kuivamaan ja muuttumaan valkoiseksi, samalla se paitsi menettää painoaan, myös saa nukkamaisen pinnan. Tällainen talja on täysin kuivattuaankin pehmeä ja notkea, ja tähän tulokseen pääseminen vaati tunteja työtä.

Itse työstin venyttelyvaiheessa taljaa arviolta 2 h ajan, tosin pätkissä. Työ on omituisen koukuttavaa ja joka kerta kun taljaan katsahtaa, tekee mieli taas vähän korjata jotain kohtaa. Kai tämä herättää jonkun sisäisen pikku perfektionistin minussa. Hyvä että jokin edes joskus moiseen pystyy. :)

"Rankkaa tää vahtiminen."

Lopullinen (omasta mielestäni riittävästi) venytelty talja näytti nahka- ja karvapuolelta tältä:

 

 

 

 

 

 

"Nyt jumalauta ihminen!"





 

Kuten kuvista ja etenkin alimmasta näkyy, niin siitähän tuli oikein näpsäkkä valepukin vaate :). Haju oli edelleen nautamainen ja voimakas, pienellä rasvan sivuaromilla, ja suurilta osin nahka oli pehmeää ja notkeaa. Vaikeimman kohdat toki jäivät hieman paperisen tuntuisiksi, että ei tästä mitään takkia kannattaisi alkaa vääntämään. Karva kuitenkin pysyy todella hyvin kiinni ja vuota on paitsi käsiteltävissä, myös säilyvää sorttia. Eli ihan onnistunut tekele.

 

 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Paitsi se, että loma loppui.