Vaikka mennään vasta torstaissa, niin kylläpä meillä on ollut puuhakas viikko! Tiistaina käytiin kipaisemassa kaksi agilityrataa KKS:n kisoissa, tuloksilla 6,35 ja HYL.
Agilityrata A.
Muutamassa kohtaa taas perisynti eli turha seisoskelu, renkaalle varmistelin pikkuisen liikaa ja A:n jälkeinen toinen rima tuli alas ilmeisesti minun äkkijarrutuksen takia. Muuten hyvää menoa Iralta, erityisesti kepit oli oikein varman ja hyvän tuntuiset. Hyvänmielen rata, kaikesta huolimatta. :)
Agilityrata B.
Voi sentään... Mistäs minä aloittaisin. Pari edellistä koiraa oli suorittanut renkaan toisena esteenä ja kun Ira vilkuili sitä selkeästi ekan hypyn jälkeen niin minulta sekosi nuotit. Ajauduin ihan väärälle puolelle kolmosputkea ja turha steppailu söi aikaa. Ira ohjautui taas kuin ihmisen mieli puomin jälkeen hypyn ja keppikulman, samoin keppien jälkeen hypyt. Mutta mikäs se sieltä ohjaajan liivin selkämyksestä pilkistää? No, petollinen karvamato. Huomasin keinulla että meidän upouusi palkkalelu uhkaa pudota ja päätin survaista sen hylsun arvoisesti takaisin taskuun. Koska enemmän epäreilua olisi ollut antaa sen roikahtaa esiin tai pudota radalle koiran näkyviin. Juosta humputeltiin rata loppuun ja kun kerran alla oli jo hylky niin kaivasin palkan heti viimeisen hypyn jälkeen esiin.
Kaiken kaikkiaan kisoista jäi hyvä maku, nyt treenaillaan ja otetaan vähän kuntokuuria (molemmat) ja kisaillaan ehkä kesäkuussa seuraavaksi. Kevät on täynnä tohinaa, iloisia ja surullisia juttuta, eikä omat voimavarat nyt oikein riitä tavoitteelliseen harrastamiseen. Ehkä kesällä sitten.
Keskiviikkona päästiin Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerhon maastotreeneihin Ummeljoelle ja kokeilemaan sekä käsiviehettä että moottoriviehettä. Voi sitä riemun määrää, kun pieni koira sai juosta niin että hippulat vinkuu! Kyllä oli hauskaa, ja mahtavasti jaksoi sisulla painaa n. 120 m pätkän vieheen perässä, mutkat ja kaikki. Ensi kerralla otetaan koko rata, n. 350-400 m. Ja todella kiva oli tutustua aivan uuteen harrastajaporukkaan, todella ystävällinen ja lämmin vastaanotto.
Ira konevieheellä.
torstai 23. huhtikuuta 2015
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Perushuoltoa, osa 2: Ruoka
Armeija marssii vatsallaan ja jokainen otus joka kävelee, loikkii, ui, liitää ja matelee tarvitsee energiaa. Mitä paremmin se saatu energia on hyödynnettävissä, sitä tehokkaammin se otus etenee. Noin ainakin karkeasti teoriassa.
Koira on lihansyödä, jolla on verrattuna villiin serkkuunsa yksi suuri etuus - se kykenee myös hyödyntämään jollakin tasolla ihmisillä toimivia energianlähteitä kuten juureksia, kasviksia ja viljoja. Se ei kuitenkaan tee vielä koirasta sekasyöjää, sille liha on se optimein tapa hankkia energiaa.
Koiran ruokinta on aihe josta saa aina keskustelua aikaiseksi. Toki ruokinnassa on ehdottomia totuuksia ja lainalaisuuksia joista ei pitäisi joutua edes keskustelemaan (no, heitetään vaikka koiran vegaaniruokavalio yhtenä päättömyytenä pöytään) mutta paljon on myös soveltamisen varaa. Valitettavasti tätä soveltamista vaikeuttaa valtava määrä erinäisiä uskomuksia ja ideologioita, jotka perustuvat milloin mihinkin.
En ole itse ravitsemuspuolen ammattilainen, en ole kiinnostunut alasta työnantajana. Sama koskee myös eläinpuolta - haluan harrastaa koiriani ja ansaita rahani muualta. Tämä antaa minulle vapauden toimia koirien kanssa niin kuin minä haluan, ei niinkuin on taloudellisesti kannattavaa. Tämän sanottuani, olen kuitenkin äärettömän utelias ja oppivainen kädellinen, ja kiinnostunut vaikka mistä. Niinpä koirien ruokinnasta on tullut osa koiraharrastusta, ihan vaan siksi koska se on hemmetin kivaa ja palkitsevaa. Joidenkin satojen tuntien tiiviin opiskelun, keskustelun, yritysten ja erityisesti erehdyksien jälkeen olen onnistunut koostamaan omille koirille melko pelittävän rungon ruokintaan. Koska se, että asiat tehdään näin koska joku sanoo ei ole ollut validi opetuskeino minun kohdallani sen jälkeen kun olen oppinut sanomaan sanan "miksi", olen pyöritellyt päässäni ajatusta siitä että jospa osaisin pyöritellä nämä omat oivallukset simppeliksi rungoksi. Perusideaksi, jota voi härskisti hyödyntää missä tahansa tavassa ruokkia koiraa, ja malliksi joka ei vaan sano että "siksi koska näin on". Kokeillaan:
Perusteet, eli se mille koko ruokinta perustetaan
1) Liha ja rasva. Koira syö lihaa ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Eikö? No ei sentäs. Koira tarvitsee lihaa ensisijaisesti proteiinin lähteeksi. Liha ei kuitenkaan tarjoa itsessään vielä kaikkia avaimia ruokintaan, mutta se on mahtavan hyvä pohja. Koirapuolen lihoissa, niissä jauhepötköissä, proteiinia on yleensä noin 15 % ja rasvaa reilu 10 %. Se on kiva, toimiva kombo, josta voidaan päätellä koiralle riittävä määrä lihaa päivässä proteiinin kautta. 10 kg koiran tarve proteiinille on noin 30 grammaa päivässä. 100 gramma jauhelihaa sisältää 15 grammaa proteiinia. 200 gramma jauhelihaa päivässä riittää siis hienosti! Ja enemmän saa antaa, se ei ole ongelma. Rasvan määrä taas voidaan päätellä siitä miten koiran vyötärö voi. Liika rasva lihottaa, liian vähä rasva laihduttaa ja koiran iho kuivuu ja kutisee. Vaihtoehtoina on joko lisätä ruokaa ronskisti jos koira laihtuu (proteiini ei muutu läskiksi, eikä se riko munuaisia niissä määrissä mitä koira pystyy lihaa syömään, muuten meillä olisi metsät täynnä hirvenkaadon viereen kupsahtaneita munuaisvaivaisia susia!) tai vaihtoehtoisesti vaihdetaan liha vähärasvaisempoaan jos koira lihoaa. Missään nimessä lihaa ei korvata puurolla tai millään muulla vatsantäytteellä, koska puuro ei anna proteiineja joilla koira lihaksiaan ylläpitää. Ja lihakseton, pulska koira on aidosti suuressa riskissä satuttaa itsensä.
Nappularuokkijoiden proteiinimäärä on jopa helpompi juttu, 18 % kuiva-aineesta tulisi olla proteiinia minimissään. Proteiinin määrää tärkeämpi on laatu - kuivamuonapussin kyljessä komeilevat hernejauho tai maissiproteiin nostavat kokonais-% ja saavat ruoan näyttämään numeroina todella hyvältä, mutta ne eivät koiraa auta. Koira kun kykenee hyödyntämään kasvisproteiinia paljon heikommin kuin ihminen, se ei vegeproteiinistakaan juuri hyödy. Rasvan suhteen ei ole niin ronkelia, jos kuivamuonan kokonaisrasvaa on nostettu esim. kasviöljyillä, koira hyödyntää ne energiaksi melko kiitollisesti.
Lisät, eli ruokinnan sisällön hienosäätö
2) Kalsium ja kivennäiset. Kalsium on tarpeen nostaa omaksi luokakseen ihan jo siksi koska siihen liittyy ehkä eniten hassutuksia koko ruokinnassa. Kalsiumia tarvitaan sillä se on tärkeimpiä rakennuspalikoita koko eläimessä, tekeehän se suurilta osilta koko luuston. Muttei toki yksin, kaverinaan sillä on mm. magnesium, proteiini ja D-vitamiini. Kalsiumin rooli on kuitenkin ehdottoman tärkeä, ja siitä syystä ajatus sen tarvittavasta määrästä on jotenkin päässyt kieroutumaan. Kalsium itsessään ei ole elimistöä liikuttava energianlähde kuten rasva ja proteiini ovat, se on rakennuspalikka muiden joukossa. Sitä ei ole tarpeen lappaa lapiotolkulla (tai kottikärryillä, kun luista puhutaan) ja se ei etenkään kykene korvaamaan oikeaa energiapitoista ruokaa. Koiran ruokinta ei voi perustua luihin, sillä niiden suurin ilo juuri on kalsium. Suuri määrä luita haittaa muiden ravintoaineiden imeytymistä (osin myös siksi että usein se liha korvataankin luilla, eikä luussa ole proteiinia ja rasvaa mitä ruoansulatus voisi irroittaa), se myös vaikeuttaa koiran oloa. Maha on jatkuvasti kovalla, kakkaaminen sattuu ja jos huonosti käy, menee suoli umpeen ja sitten on hätä suuri. Vastaavaa oloa voi kohtuullisen turvallisesti kokeilla itselleen syömällä paketillisien markkinoiden äkäisintä kuitulisää päivittäin ja minimoimalla vedenjuonnin, jotta sulamaton kuitu ei vahingossakaan pääse imemään nestettä ja tule nätisti ulos. Hitto, ei tee mieli lähteä lenkille tai edes hypätä sohvalle.
Mitä jos sen kalsiumin antaa luista niin paljonko luuta on tarpeeksi? Karkeasti gramma per painokilo. Noin kymppikiloisella mäyriäisellä se tekee sen 10 gramman luun. Se on muuten pieni luu se, ei sovi hammaspuhdistukseen eikä hotkivalle koiralle lainkaan. Vaihtoehdot on joko antaa luumurskaa (Mushin/Kennel-Rehun murskassa on 35 % luuta eli sitä 30 grammaa, Maukkaassa 50 % eli sitä vain 20 grammaa per päivä) tai pieniä luita. Tai sitten antaa se isoimpi luu useammaksi päiväksi, eli ottaa se välillä pois. Tai antaa isompia luita ja vahtia ettei maha mene liian kovalle. Kaikki liika luu on kuitenkin koiralle "turhaa", joten sen lisäksi pitää antaa myös muuta ruokaa.
Tähän väliin sopii lisätä yksi ruokinnan suurista uskomuksista, eli koirien detox. Ajatus siitä että uusi ruokavalio (joka on hyvin usein 60-80 % luita) saa puhtaudessaan koiraan pesiytyneet teolliset lisät ja muut pahat kuona-aineet liikkeelle ja siksi koira ensin sairastuu, ennen kuin se voi paremmin. Ensinnäkin, koiraan ei kerry mitään kamalia teollisia aineita. Koira ei tarvitse detoxia. Toiseksi, puhdistumisreaktio on melko usein elimistön tapa yrittää ilmaista ettei tämä ruoka sovi sille, ja se ei kykene sulattamaan sitä. Koira oksentelee sulamattomia luunkappaleita siksi koska luut eivät (pääasiallisena ravintona) sovi koiralle, se ei oksenna luita siksi että se on aiemmin syönyt kuivamuonaa ja nyt sen keho taistelee kuona-aineita vastaan. Toki, osin ruoansulatusongelmat alussa voivat johtua siitä etteivät vatsahapot ole (vielä) riittävän jyryt sulattamaan suuria määriä luita, mutta kuka sanoi että niillä kannattaa homma edes aloittaa? ;-)
Muut kivennäiset ovat yleisesti pienemmässä valokeilassa kuin kalsium, ja usein niihin tuleekin paneuduttua vasta kun joku oire herättää pohtimaan mahdollista puutetta. Joka on onneksi harvoin, ja nappularuokkijoilla vielä paljon harvemmin. Kivennäisiä (ja vitamiineja) muuten lisätään nappulaan, eikä mitenkään säkällä ja rannemitalla. Kuivamuonateollisuus on hyvin itsesäätelevää, ja tietyille kivennäisille on asetettu tietyt toleranssit joihin on osuttava jotta pääsee edes markkinoille. Näin ollen joka ainoa marketin Xtra ja Friskies on saletisti täysravintoa. Vaikka niissä olisi alle 5 % lihaa... Normaailla Pertti Peruskoiralla kivennäisten (ja vitamiinienkin) perustarpeet on helppo tyydyttä vaikka ostamalla sitä marketin perusnappulaa ja laittamalla sen kaveriksi kuppiin vähän lihaa, vaikka silmämääräisesti puolet. Tämä ruokkimistyyli on nimeltään hyvin kuvaavasti 50/50 -tyyli, ja se toimii mainiosti. Jos koira ei nappuloita syystä tai toisesta saa, tulisi sille turvata kalsiumin lisäksi ainakin sinkki, natrium ja jodi. Sinkki on näistä hankalin, natrium ja jodi tulee puhtaasti syöttelemällä omien ruokien jämiä. Jos siis on terveystietoinen ja käyttää jodinoitua suolaa omassa ruoanlaitossa. Sinkin ongelma on se, että se lymyää valtaosin raaka-aineissa joista koira ei pysty sitä hyödyntämään huonon sulavuuden vuoksi (leseet) tai sitten se mennyt samaan veneeseen muiden aineiden kanssa jotka estävät sen imeytymistä entisestään (esim. maksa ja siinä oleva rauta). Sinkin saaminen puhtaasti ruoasta onkin haastavaa, joko täytyy hyväksyä poikkeama optimista tai taipua ottamaan sinkki purkista. Markkinoilta löytyy koirille tarkoitettuja sinkkipillereitä (maksan makuisia, nam) sekä ravintoöljyjä joissa on sinkin lisäksi myös omega3-rasvahappoja ja muuta mukavaa. Edullisimmin sinkin saa kuitenkin ostettua joko ihmisille tai kotieläimille tarkoitettuna valmisteena.
3) Vitamiinit. Vitamiinit on varmaankin heti luiden jälkeen se kiistellyin osa-alue koirien ruokinnassa. Miksi niitä pitää antaa, kun talvisodassakaan ei annettu ja Muppe eli silti 20-vuotiaaksi? No, ensinnäkin aika voi vähän kullata muistoja. Äidin lapsuudessa 3-5 vuotta oli koiralle ihan hyvä ikä, jonka se vietti valtaosin ulkotarhassa. Se sai liikkua paljon myös vapaana, mutta sen kanssa ei treenattu kesät talvet tai pyritty oikein muuhun kuin ampumaan ainakin se yksi lintu per reissu, ja siihen ettei kukaan tule pihaan ja murtaudu taloon kun koira on vahdissa. Ei ollut koiraurheilua, ei koirien lihashuoltoa eikä hyppytekniikkakursseja. Koirien elämä on muuttunut, ja tietämys koirista on muuttunut. Koira ei ole mystisesti lakannut saamasta vitamiineja marjoista ja auringonpaisteesta, on vaan tutkittu asiaa ja todettu että hupsista sentään. Hienoin juttu tieteessä on, että se haastaa itsensä ja pyrkii jatkumasta kumoamaan jo todistetut asiat. Se ei (oikein tehtynä) piilottele noloja mokia eikä lopeta tutkimista, koska maailma ei ole valmis. Siksi koirienkaan kohdalla ei ole mitään syytä jumahtaa 100 vuoden taakse. Peruskoiran kanssa tärkeimmät vitamiinit ovat ehdottomasti A ja D. Molemmat on enemmän kuin mahdollista syöttää ruoan kautta, sillä maksa ja munuaiset ovat loistavia A-vitamiinin lähteitä, D-vitamiinia taas saan vaikka lohesta, muikusta tai ahvenista. Jos koira ei hypi ilosta kun kupissa on jompaa kumpaa mainittua perusraaka-ainetta, voi sille lorauttaa teelusikallisen kalanmaksaöljyä joka päivä, niin vitamiinit on turvattu. Hirveän helppoa ja halpaa.
Jos koira taas syö nappulaa, se luultavasti saa vitamiineja ihan riittämiin tyydyttämään se perustarpeen. Joissakin tapauksissa kuitenkin D-vitamiinin nostettu annostus voi olla tarpeen, esimerkiksi jos koira on toipilas tai se on huomattavan herkkä sairastumaan kiertäviin yskiin ja muihin ikäviin pöpöihin. Silloin koiralle voi pohtia vitamiinilisää, joko syöttelemällä sille välillä kalaa nappulan kanssa, tai antamalla sille lisää purkista. Optimimäärä olisi 0,7 mikrogrammaa per painokilo, eli 10-kiloiselle koiralle voi antaa 50 mikroa D-vitamiinia viikossa. Innokas ja kuuliainen ruokkija ostaa 10 mikron tippoja ja antaa niitä ma, ti, ke, to ja pe yhden tipan. Vähän vähemmän puuhakas ostaa 50-mikroisia ihmisten kapseleita ja antaa yhden kerran viikossa. Molemmat on yhtä oikein tehty. ;)
Vitamiineista ja kypsennyksestä on myös useita harhaluuloja, jotka periaatteessa voisi kirjata myös tunne lihan alle, mutta olkoot nyt tässä. Lyhyesti: kypsennys ei "pilaa" lihaa, ei tee siitä "kuollutta ravintoa" eikä tuhoa kaikkia vitamiineja. Jos koiralle syystä tai toisesta ei raaka liha sovi (esim. akuutissa suolistotulehduksessa) voi kypsä liha olla pelastus, sillä sen sulavuus on parempi kuin raa'an. Kypsä liha ei mätäne tai jätä sulamatta koiran suolessa, eikä aiheuta sille anemiaa tai muutakaan kamalaa. Jos näin kävisi, olisi meillä kadunvarret täynnä kypsään lihaan kuolleita koiria. Nappuloissa kun liha on näet aina kypsää.
Entä se muu massa ruoassa?
4) Kuitu ja kasvikset sekä puurot. Kuidun tarve on hyvin koirakohtaista. Osa koirista menee aivan pakki jumiin ja joko kovalle tai ripaskalle pelkällä lihalla, osalle taas kuidun lähteet ovat lähinnä närästyksen tai hiivan lähde. Vaikka koira tarvitsee hieman jotakin sulamatonta massaa lihan kylkeen jotta ulostemäärä olisi riittävän suuri esim. tyhjentämään perärauhaset kuten luoja homman suunnitteli, ei kuidun määrä ole kuitenkaan ruokinnassa kovin suuressa osassa. Eikä kasvikset taikka puurot. Kasviksien niskaan on lastattu hirveästi kaikkia oletuksia koirien ruokinnassa, niistä pitäisi saada valtavasti vitamiinejä ja kivennäisiä. Puuron pitäisi olla loistava energian lähde jolla koira jaksaa tehdä töitä vaikka Etelämantereelle ja takaisin. Valitettavasti ei. Kasviksissa on kaikkea hyvää mutta se ei ole koiran saatavilla, koska kasvikset eivät ehdi koiran suolistossa sulaa. Niistä on hieman enemmän hyötyä kuin pienistä kivistä. Sama show puuron kanssa, kuitupitoinen puuroaines kyllä hellii mahaa ja on monelle koiralle superherkkua (samoin riisit ja ohrat ja muut) mutta kun se ei kerkeä sulaa oikein mitenkään päin. Ihmisillä on usein ongelmia sulattaa kasviksia, ja ihmisen suoli on noin neljä kertaa hitaampi. Koiralla ei ole saumaakaan - tuli ja meni, heippa kivennäiset ja muut.
Kuivamuonaa syövällä koiralla kuidut on harvoin ongelma, nappulassa on jos ja vaikka mitä kivaa kuidun lähdettä. Nappulaakin miettiessä on hyvä pohtia että paljonko esim. omena, persilja ja karpalo ehtivät koiraa lämmittää matkalla läpi? Ne ovat mukavia lisiä koiran kuppiin, sellaisenaan tai nappulan massassa, mutteivät ne saisi viedä liikaa huomiota siltä ruoalta joka sitä koiraa liikuttaa, eli lihalta.
No kerros mitä ne sinun koiras sitten syö?
No, ne syö lähinnä lihaa. Tässä yksi satsi jonka otin juuri sulamaan ja paloittelin kohmeisena. Päällä vähärasvaista broileria, alla rasvaisempaa kalkkunaa ja jauhelihana rasvaisempaa sikaa. Vaikka koiralle on herttaisen yhdentekevää miten monta eri lihaa se syö elämänsä aikana (sikanaudalla elää yhtä hyvin kuin villikanilla ja puhvelilla, ihan oikeasti) niin tarjonta määrää paljolti sen mitä meillä syödään. Minä tykkään kokolihoista, ne ovat laadukkaita ja mukavia käsitellä. Koirat tykkäävät jauhaa isompia paloja ja ne ovatkin tehokkaita hammasharjoja, etenkin hieman kohmeisina. Palalihat ovat kuitenkin turhan rasvattomia, pelkällä palalihalla koirat herkästi laihtuvat ja hilseilevät, tassut halkeilevat ja niiltä loppuu energia. Niinpä meillä laitetaan kylkeen vähän rasvaisempaa jauhista.
Lihan lisäksi meillä syödään välillä myös maksaa ja joskus tarjouksesta palana kalaa. Kesällä myös mato-ongella saadut järvikalat pääsevät (pakkasen kautta) kuppiin. Reissussa syödään jonkun verran nappulaa ja sen kaveriksi esim. munia, koska se säilyvät lämpimässäkin.
Kun perusannos on kupissa, Iralla satsi lihaa lisineen ja Judolla kourallinen kuivamuonaa, voi sinne lisätä sen jälkeen melkein mitä vaan mikä koiralle kelpaa. Vaikka koiran ei kuulukaan olla kävelevä biojäte, voi sille tarjoilla mm. kurkun kannat,ruoanjämät ja porkkanan kuoret ihan huoletta. Valtaosa koirista näistä aarteista tykkää.
Mikä on hyvä ruoka koiralle?
Koiralle lyhyesti ja ytimekkäästi on hyvä ruoka sellainen, joka täyttää sen koiran tarpeet, sille koiralle sopii ja on saatavilla. Vasta kun nämä tarpeet on täytetty, huomioidaan omistajan mielihalut, esimerkiksi luomulihan syöttäminen tai tietyn merkkisen nappulan ostaminen. Koiraa ei hyödytä syödä markkinoiden parasta nappulaa, sata euroa säkki, jos koira tulee siitä ruoasta kipeäksi.
Koira on lihansyödä, jolla on verrattuna villiin serkkuunsa yksi suuri etuus - se kykenee myös hyödyntämään jollakin tasolla ihmisillä toimivia energianlähteitä kuten juureksia, kasviksia ja viljoja. Se ei kuitenkaan tee vielä koirasta sekasyöjää, sille liha on se optimein tapa hankkia energiaa.
Koiran ruokinta on aihe josta saa aina keskustelua aikaiseksi. Toki ruokinnassa on ehdottomia totuuksia ja lainalaisuuksia joista ei pitäisi joutua edes keskustelemaan (no, heitetään vaikka koiran vegaaniruokavalio yhtenä päättömyytenä pöytään) mutta paljon on myös soveltamisen varaa. Valitettavasti tätä soveltamista vaikeuttaa valtava määrä erinäisiä uskomuksia ja ideologioita, jotka perustuvat milloin mihinkin.
En ole itse ravitsemuspuolen ammattilainen, en ole kiinnostunut alasta työnantajana. Sama koskee myös eläinpuolta - haluan harrastaa koiriani ja ansaita rahani muualta. Tämä antaa minulle vapauden toimia koirien kanssa niin kuin minä haluan, ei niinkuin on taloudellisesti kannattavaa. Tämän sanottuani, olen kuitenkin äärettömän utelias ja oppivainen kädellinen, ja kiinnostunut vaikka mistä. Niinpä koirien ruokinnasta on tullut osa koiraharrastusta, ihan vaan siksi koska se on hemmetin kivaa ja palkitsevaa. Joidenkin satojen tuntien tiiviin opiskelun, keskustelun, yritysten ja erityisesti erehdyksien jälkeen olen onnistunut koostamaan omille koirille melko pelittävän rungon ruokintaan. Koska se, että asiat tehdään näin koska joku sanoo ei ole ollut validi opetuskeino minun kohdallani sen jälkeen kun olen oppinut sanomaan sanan "miksi", olen pyöritellyt päässäni ajatusta siitä että jospa osaisin pyöritellä nämä omat oivallukset simppeliksi rungoksi. Perusideaksi, jota voi härskisti hyödyntää missä tahansa tavassa ruokkia koiraa, ja malliksi joka ei vaan sano että "siksi koska näin on". Kokeillaan:
Perusteet, eli se mille koko ruokinta perustetaan
1) Liha ja rasva. Koira syö lihaa ja elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Eikö? No ei sentäs. Koira tarvitsee lihaa ensisijaisesti proteiinin lähteeksi. Liha ei kuitenkaan tarjoa itsessään vielä kaikkia avaimia ruokintaan, mutta se on mahtavan hyvä pohja. Koirapuolen lihoissa, niissä jauhepötköissä, proteiinia on yleensä noin 15 % ja rasvaa reilu 10 %. Se on kiva, toimiva kombo, josta voidaan päätellä koiralle riittävä määrä lihaa päivässä proteiinin kautta. 10 kg koiran tarve proteiinille on noin 30 grammaa päivässä. 100 gramma jauhelihaa sisältää 15 grammaa proteiinia. 200 gramma jauhelihaa päivässä riittää siis hienosti! Ja enemmän saa antaa, se ei ole ongelma. Rasvan määrä taas voidaan päätellä siitä miten koiran vyötärö voi. Liika rasva lihottaa, liian vähä rasva laihduttaa ja koiran iho kuivuu ja kutisee. Vaihtoehtoina on joko lisätä ruokaa ronskisti jos koira laihtuu (proteiini ei muutu läskiksi, eikä se riko munuaisia niissä määrissä mitä koira pystyy lihaa syömään, muuten meillä olisi metsät täynnä hirvenkaadon viereen kupsahtaneita munuaisvaivaisia susia!) tai vaihtoehtoisesti vaihdetaan liha vähärasvaisempoaan jos koira lihoaa. Missään nimessä lihaa ei korvata puurolla tai millään muulla vatsantäytteellä, koska puuro ei anna proteiineja joilla koira lihaksiaan ylläpitää. Ja lihakseton, pulska koira on aidosti suuressa riskissä satuttaa itsensä.
Nappularuokkijoiden proteiinimäärä on jopa helpompi juttu, 18 % kuiva-aineesta tulisi olla proteiinia minimissään. Proteiinin määrää tärkeämpi on laatu - kuivamuonapussin kyljessä komeilevat hernejauho tai maissiproteiin nostavat kokonais-% ja saavat ruoan näyttämään numeroina todella hyvältä, mutta ne eivät koiraa auta. Koira kun kykenee hyödyntämään kasvisproteiinia paljon heikommin kuin ihminen, se ei vegeproteiinistakaan juuri hyödy. Rasvan suhteen ei ole niin ronkelia, jos kuivamuonan kokonaisrasvaa on nostettu esim. kasviöljyillä, koira hyödyntää ne energiaksi melko kiitollisesti.
Lisät, eli ruokinnan sisällön hienosäätö
2) Kalsium ja kivennäiset. Kalsium on tarpeen nostaa omaksi luokakseen ihan jo siksi koska siihen liittyy ehkä eniten hassutuksia koko ruokinnassa. Kalsiumia tarvitaan sillä se on tärkeimpiä rakennuspalikoita koko eläimessä, tekeehän se suurilta osilta koko luuston. Muttei toki yksin, kaverinaan sillä on mm. magnesium, proteiini ja D-vitamiini. Kalsiumin rooli on kuitenkin ehdottoman tärkeä, ja siitä syystä ajatus sen tarvittavasta määrästä on jotenkin päässyt kieroutumaan. Kalsium itsessään ei ole elimistöä liikuttava energianlähde kuten rasva ja proteiini ovat, se on rakennuspalikka muiden joukossa. Sitä ei ole tarpeen lappaa lapiotolkulla (tai kottikärryillä, kun luista puhutaan) ja se ei etenkään kykene korvaamaan oikeaa energiapitoista ruokaa. Koiran ruokinta ei voi perustua luihin, sillä niiden suurin ilo juuri on kalsium. Suuri määrä luita haittaa muiden ravintoaineiden imeytymistä (osin myös siksi että usein se liha korvataankin luilla, eikä luussa ole proteiinia ja rasvaa mitä ruoansulatus voisi irroittaa), se myös vaikeuttaa koiran oloa. Maha on jatkuvasti kovalla, kakkaaminen sattuu ja jos huonosti käy, menee suoli umpeen ja sitten on hätä suuri. Vastaavaa oloa voi kohtuullisen turvallisesti kokeilla itselleen syömällä paketillisien markkinoiden äkäisintä kuitulisää päivittäin ja minimoimalla vedenjuonnin, jotta sulamaton kuitu ei vahingossakaan pääse imemään nestettä ja tule nätisti ulos. Hitto, ei tee mieli lähteä lenkille tai edes hypätä sohvalle.
Mitä jos sen kalsiumin antaa luista niin paljonko luuta on tarpeeksi? Karkeasti gramma per painokilo. Noin kymppikiloisella mäyriäisellä se tekee sen 10 gramman luun. Se on muuten pieni luu se, ei sovi hammaspuhdistukseen eikä hotkivalle koiralle lainkaan. Vaihtoehdot on joko antaa luumurskaa (Mushin/Kennel-Rehun murskassa on 35 % luuta eli sitä 30 grammaa, Maukkaassa 50 % eli sitä vain 20 grammaa per päivä) tai pieniä luita. Tai sitten antaa se isoimpi luu useammaksi päiväksi, eli ottaa se välillä pois. Tai antaa isompia luita ja vahtia ettei maha mene liian kovalle. Kaikki liika luu on kuitenkin koiralle "turhaa", joten sen lisäksi pitää antaa myös muuta ruokaa.
 |
| Broilerin reisiluu, ei näin pientä tikkua oikein voi ahneelle possulle antaa. ;) |
Tähän väliin sopii lisätä yksi ruokinnan suurista uskomuksista, eli koirien detox. Ajatus siitä että uusi ruokavalio (joka on hyvin usein 60-80 % luita) saa puhtaudessaan koiraan pesiytyneet teolliset lisät ja muut pahat kuona-aineet liikkeelle ja siksi koira ensin sairastuu, ennen kuin se voi paremmin. Ensinnäkin, koiraan ei kerry mitään kamalia teollisia aineita. Koira ei tarvitse detoxia. Toiseksi, puhdistumisreaktio on melko usein elimistön tapa yrittää ilmaista ettei tämä ruoka sovi sille, ja se ei kykene sulattamaan sitä. Koira oksentelee sulamattomia luunkappaleita siksi koska luut eivät (pääasiallisena ravintona) sovi koiralle, se ei oksenna luita siksi että se on aiemmin syönyt kuivamuonaa ja nyt sen keho taistelee kuona-aineita vastaan. Toki, osin ruoansulatusongelmat alussa voivat johtua siitä etteivät vatsahapot ole (vielä) riittävän jyryt sulattamaan suuria määriä luita, mutta kuka sanoi että niillä kannattaa homma edes aloittaa? ;-)
Muut kivennäiset ovat yleisesti pienemmässä valokeilassa kuin kalsium, ja usein niihin tuleekin paneuduttua vasta kun joku oire herättää pohtimaan mahdollista puutetta. Joka on onneksi harvoin, ja nappularuokkijoilla vielä paljon harvemmin. Kivennäisiä (ja vitamiineja) muuten lisätään nappulaan, eikä mitenkään säkällä ja rannemitalla. Kuivamuonateollisuus on hyvin itsesäätelevää, ja tietyille kivennäisille on asetettu tietyt toleranssit joihin on osuttava jotta pääsee edes markkinoille. Näin ollen joka ainoa marketin Xtra ja Friskies on saletisti täysravintoa. Vaikka niissä olisi alle 5 % lihaa... Normaailla Pertti Peruskoiralla kivennäisten (ja vitamiinienkin) perustarpeet on helppo tyydyttä vaikka ostamalla sitä marketin perusnappulaa ja laittamalla sen kaveriksi kuppiin vähän lihaa, vaikka silmämääräisesti puolet. Tämä ruokkimistyyli on nimeltään hyvin kuvaavasti 50/50 -tyyli, ja se toimii mainiosti. Jos koira ei nappuloita syystä tai toisesta saa, tulisi sille turvata kalsiumin lisäksi ainakin sinkki, natrium ja jodi. Sinkki on näistä hankalin, natrium ja jodi tulee puhtaasti syöttelemällä omien ruokien jämiä. Jos siis on terveystietoinen ja käyttää jodinoitua suolaa omassa ruoanlaitossa. Sinkin ongelma on se, että se lymyää valtaosin raaka-aineissa joista koira ei pysty sitä hyödyntämään huonon sulavuuden vuoksi (leseet) tai sitten se mennyt samaan veneeseen muiden aineiden kanssa jotka estävät sen imeytymistä entisestään (esim. maksa ja siinä oleva rauta). Sinkin saaminen puhtaasti ruoasta onkin haastavaa, joko täytyy hyväksyä poikkeama optimista tai taipua ottamaan sinkki purkista. Markkinoilta löytyy koirille tarkoitettuja sinkkipillereitä (maksan makuisia, nam) sekä ravintoöljyjä joissa on sinkin lisäksi myös omega3-rasvahappoja ja muuta mukavaa. Edullisimmin sinkin saa kuitenkin ostettua joko ihmisille tai kotieläimille tarkoitettuna valmisteena.
3) Vitamiinit. Vitamiinit on varmaankin heti luiden jälkeen se kiistellyin osa-alue koirien ruokinnassa. Miksi niitä pitää antaa, kun talvisodassakaan ei annettu ja Muppe eli silti 20-vuotiaaksi? No, ensinnäkin aika voi vähän kullata muistoja. Äidin lapsuudessa 3-5 vuotta oli koiralle ihan hyvä ikä, jonka se vietti valtaosin ulkotarhassa. Se sai liikkua paljon myös vapaana, mutta sen kanssa ei treenattu kesät talvet tai pyritty oikein muuhun kuin ampumaan ainakin se yksi lintu per reissu, ja siihen ettei kukaan tule pihaan ja murtaudu taloon kun koira on vahdissa. Ei ollut koiraurheilua, ei koirien lihashuoltoa eikä hyppytekniikkakursseja. Koirien elämä on muuttunut, ja tietämys koirista on muuttunut. Koira ei ole mystisesti lakannut saamasta vitamiineja marjoista ja auringonpaisteesta, on vaan tutkittu asiaa ja todettu että hupsista sentään. Hienoin juttu tieteessä on, että se haastaa itsensä ja pyrkii jatkumasta kumoamaan jo todistetut asiat. Se ei (oikein tehtynä) piilottele noloja mokia eikä lopeta tutkimista, koska maailma ei ole valmis. Siksi koirienkaan kohdalla ei ole mitään syytä jumahtaa 100 vuoden taakse. Peruskoiran kanssa tärkeimmät vitamiinit ovat ehdottomasti A ja D. Molemmat on enemmän kuin mahdollista syöttää ruoan kautta, sillä maksa ja munuaiset ovat loistavia A-vitamiinin lähteitä, D-vitamiinia taas saan vaikka lohesta, muikusta tai ahvenista. Jos koira ei hypi ilosta kun kupissa on jompaa kumpaa mainittua perusraaka-ainetta, voi sille lorauttaa teelusikallisen kalanmaksaöljyä joka päivä, niin vitamiinit on turvattu. Hirveän helppoa ja halpaa.
Jos koira taas syö nappulaa, se luultavasti saa vitamiineja ihan riittämiin tyydyttämään se perustarpeen. Joissakin tapauksissa kuitenkin D-vitamiinin nostettu annostus voi olla tarpeen, esimerkiksi jos koira on toipilas tai se on huomattavan herkkä sairastumaan kiertäviin yskiin ja muihin ikäviin pöpöihin. Silloin koiralle voi pohtia vitamiinilisää, joko syöttelemällä sille välillä kalaa nappulan kanssa, tai antamalla sille lisää purkista. Optimimäärä olisi 0,7 mikrogrammaa per painokilo, eli 10-kiloiselle koiralle voi antaa 50 mikroa D-vitamiinia viikossa. Innokas ja kuuliainen ruokkija ostaa 10 mikron tippoja ja antaa niitä ma, ti, ke, to ja pe yhden tipan. Vähän vähemmän puuhakas ostaa 50-mikroisia ihmisten kapseleita ja antaa yhden kerran viikossa. Molemmat on yhtä oikein tehty. ;)
Vitamiineista ja kypsennyksestä on myös useita harhaluuloja, jotka periaatteessa voisi kirjata myös tunne lihan alle, mutta olkoot nyt tässä. Lyhyesti: kypsennys ei "pilaa" lihaa, ei tee siitä "kuollutta ravintoa" eikä tuhoa kaikkia vitamiineja. Jos koiralle syystä tai toisesta ei raaka liha sovi (esim. akuutissa suolistotulehduksessa) voi kypsä liha olla pelastus, sillä sen sulavuus on parempi kuin raa'an. Kypsä liha ei mätäne tai jätä sulamatta koiran suolessa, eikä aiheuta sille anemiaa tai muutakaan kamalaa. Jos näin kävisi, olisi meillä kadunvarret täynnä kypsään lihaan kuolleita koiria. Nappuloissa kun liha on näet aina kypsää.
Entä se muu massa ruoassa?
4) Kuitu ja kasvikset sekä puurot. Kuidun tarve on hyvin koirakohtaista. Osa koirista menee aivan pakki jumiin ja joko kovalle tai ripaskalle pelkällä lihalla, osalle taas kuidun lähteet ovat lähinnä närästyksen tai hiivan lähde. Vaikka koira tarvitsee hieman jotakin sulamatonta massaa lihan kylkeen jotta ulostemäärä olisi riittävän suuri esim. tyhjentämään perärauhaset kuten luoja homman suunnitteli, ei kuidun määrä ole kuitenkaan ruokinnassa kovin suuressa osassa. Eikä kasvikset taikka puurot. Kasviksien niskaan on lastattu hirveästi kaikkia oletuksia koirien ruokinnassa, niistä pitäisi saada valtavasti vitamiinejä ja kivennäisiä. Puuron pitäisi olla loistava energian lähde jolla koira jaksaa tehdä töitä vaikka Etelämantereelle ja takaisin. Valitettavasti ei. Kasviksissa on kaikkea hyvää mutta se ei ole koiran saatavilla, koska kasvikset eivät ehdi koiran suolistossa sulaa. Niistä on hieman enemmän hyötyä kuin pienistä kivistä. Sama show puuron kanssa, kuitupitoinen puuroaines kyllä hellii mahaa ja on monelle koiralle superherkkua (samoin riisit ja ohrat ja muut) mutta kun se ei kerkeä sulaa oikein mitenkään päin. Ihmisillä on usein ongelmia sulattaa kasviksia, ja ihmisen suoli on noin neljä kertaa hitaampi. Koiralla ei ole saumaakaan - tuli ja meni, heippa kivennäiset ja muut.
Kuivamuonaa syövällä koiralla kuidut on harvoin ongelma, nappulassa on jos ja vaikka mitä kivaa kuidun lähdettä. Nappulaakin miettiessä on hyvä pohtia että paljonko esim. omena, persilja ja karpalo ehtivät koiraa lämmittää matkalla läpi? Ne ovat mukavia lisiä koiran kuppiin, sellaisenaan tai nappulan massassa, mutteivät ne saisi viedä liikaa huomiota siltä ruoalta joka sitä koiraa liikuttaa, eli lihalta.
No kerros mitä ne sinun koiras sitten syö?
 |
| Broileri, kalkkuna ja sika sulassa sovussa sulamassa. |
 |
| Yksi 60 gramman muna on juuri sopiva aamiainen tai päivällinen pikku mäykylle. |
 |
| Neitien aamiaiset, molemmat saavat päivällä vielä vajaat 200 g palalihaa toisena ruokana. |
 |
| Pyhänä syötiin vähän paremmin! Sisäpaisti mokoma olikin laadutonta tavaraa (härskiintyi päivässä) joten taiteilin siitä nakeille herkkulautaset. Kyllä kelpas, puoli kiloa lihaa kahteen likkaan.Annoksen koosta johtuen saivat tyytyä yhdeen ruokintakertaan päivässä. |
 |
| "Kauhee miten paljon niitä lisiä pitää antaa". Tässä meidän koko kavalkadi: Vasemmalla öljylisä, sen jälkeen sinkki ja alla kalkki, merilevä (jodin lähde), D-vitamiini ja Iran ikiomat valkosipuli ja nivelravinne. Taustalla näkyvä purkkimeri on ihmisten. ;-) |
Mikä on hyvä ruoka koiralle?
Koiralle lyhyesti ja ytimekkäästi on hyvä ruoka sellainen, joka täyttää sen koiran tarpeet, sille koiralle sopii ja on saatavilla. Vasta kun nämä tarpeet on täytetty, huomioidaan omistajan mielihalut, esimerkiksi luomulihan syöttäminen tai tietyn merkkisen nappulan ostaminen. Koiraa ei hyödytä syödä markkinoiden parasta nappulaa, sata euroa säkki, jos koira tulee siitä ruoasta kipeäksi.
Koiran ruoka koostetaan aina koira edellä. Ei mietitä, onko oikein syöttää koiralle nappulaa ja lihaa, kun joku luennoitsija sanoi ettei niin saa tehdä koska sudet ei syö nappulaa. Ei anneta väkisin nelilehtisillä apiloilla käsin ruokittua zen-härkää, jos koiran maha menee siitä ruikulalle. Eikä hemmetissä ajatella että se on "vain koira, en minä omaakaan ruokaani suunnittele, syökööt perunankuoria". Jos sille koiralle ei ole valmis uhraamaan yhtään ajatusta ja omaa aikaa, ei siltä tule mitään vaatiakaan. Jos siltä vaaditaan alati parempaa suoritusta ja jatkuvaa kehitystä radalla, kentällä tai metsällä, sitä pidetään kuin kukkaa kämmenellä ja sen tarpeet huomioidaan.
tiistai 7. huhtikuuta 2015
Perushuoltoa, osa 1: Tassut
Agilityrintamalla kun on hiljaista (omat opiskelukiireet vähentää treenaamista ja kisaamista kevään ajan) on aikaa ja intoa kirjoitella pari juttu jotka on vaan "jääneet" vaikka ajatus on kytenyt tovin. Eli perushuoltoa.
Juoksijalla jalat on tärkeä juttu. Jokainen juosemista harrastava ihminen tietää miten tärkeää on leikata kynnet säännöllisesti ja käyttää vain laadukkaita sukkia juostessa. Muuten ne 200 euron hienot kengät on ihan hukkaa, kun jalat on rakoilla ja hiertymillä. ;-)
Koirilla on melko sama asia, vaikka parhaat mahdolliset juoksupopot niillä onkin omasta takaa. Haljenneet kynnet, tassuhaavat, tulehdukset ja muut ovat kurjia ja lopettavat kaiken treenaamisen kuin seinään. Sitten istutaan pyörittelemässä peukaloita kun voitaisiin tehdä hommia. Kurjaa ja turhaa.
Meillä tassujen hoito koostuu lähinnä kahdesta osiosta. Sisäinen hoito ja ulkoinen hoito. Sisäisesti käytetään esim. rasvoja ja kivennäisiä joilla tassujen iho (ja muukin iho) pysyy hyvänä ja kestää kulutusta. Rasvaa lisätään perusruoan rasvaisuudesta riippuen teelusikallinen-ruokalusikallinen per päivä, sinkkiä 2 mg/painokilo ja E-vitamiinia 1 mg/painokilo. Lumikelille poikkeuksena käytetään tassurasvaa, lähinnä vaseliinia estämään lumen paakkuuntumista. Muuten tassuja ei rasvata vain rasvaamisen ilosta, koska tassujen kunto heijastelee melko nopeasti jos muussa hoidossa on puutteita. Vaikka ruokinta olisi täyspainoista ja koiralle sovitettua, voi esim. rasvan tarve oireilla, ja silloin ne oireet on hyvä siepata lennosta. Eikä tämä onnistu jos ihoa tai anturoita keinotekoisesti hölvätään ja oireet peitetään.
Ulkoista hoitoa on kaikki muu. Trimmaus, kynsien leikkaus, tassupesut ja satunnaiset kunnontarkistukset esim. pitkän, kuluttavan metsälenkin jälkeen. Myös oikean ulkoilualustan valinta on ulkoista hoitoa, suolattujen teiden, sepelin tai tuoreen öljysoran välttely. Kuulostaa kamalan vaikealta, mutta ihan kaupunkiolosuhteissakin lenkistä voi tehdä tassuille joko hellän tai raa'an ihan vaan kiertämällä yhden väärän korttelin. Jos ulkoinen rasitus on jatkuvaa, se alkaa herkästi näkymään ja tassut ovat kipeänä vaikka mitä tekisi. Ei se siis ihan turhaa hifistelyä ole, kiertää joskus lenkki eri suuntaan.
Tänään oli sopivasti tassutrimmipäivä, joten valokuvallinen esimerkkisuoritus alla.
1) Otetaan esiin tarvikkeet. Terävät kynsisakset (jotka leikkaavat eivätkä murskaa!), terävät tassusakset (tylsät nipistää) ja vapaavalintainen siivousväline (vaikka rikkaimuri). Ja se koira.
2) Ensin tassukarvat. Kuten kuvasta näkyy, tassua puristetaan kasaan ja kaikki anturoiden välistä ylös nouseva "irokeesi" leikataan. Helpoiten tämä onnistuu nuolen osoittamaan suuntaan, jolloin leikkaus tapahtuu vastakarvaan. Varpaiden väliä ei sorkita, jollei siihen ole painavaa syytä (esim. märkivä haavauma jonka alue pitää saada kuivaksi). Kuvassa värikoodein on merkattu yleispätevä näyttelytrimmi (punaiset viivat) ja sen lisäksi "helpottaa elämää" trimmi (vihreät viivat). Näyttelykoiralta leikataan vain anturoiden välit, muu on kiellettyä.
Sama on mahdollista tehdä myös tassujen päälliselle, ns. kämmenselkäpuolelle. Tässä on useampiakin tapoja, näytelykoiralla jättäisin leikkaamatta tai leikkaisin ehdottomasti myötäkarvaan eli nilkasta kynsiä kohti. Ettei vahingossakaan jää rumia jälkiä. Muilla ei ole niin väliä, ja jollei omaa esteettistä silmää satu niin pyyhkäise varpaanväli kerrallaan irokeesi pystyyn ja naps poikki vaan.
3) Kynnet. Itse aloitan aina etujaloista ja kynsissä ensimmäisenä on kannukset. Omasta kokemuksesta tällä koiralla kannuksien kynsivallit ovat herkin paikka josta kynsivallintulehdus alkaa. Tulehdus muistuttaa aika pitkälti ihmisten kynsinauhan tulehdusta, siinä valli on irrallaan kynnestä, turvonnut ja punainen. Ja kipiä, hitsin kipiä. Koirilla syy on usein hieno hiekka tai muta joka painautuu valliin. Meillä ongelmia on tullut savivellistä, heinäisellä rannalla pitkiä aikoja kahlaillut ja vedessä spurttaillut tassu on pehmenee ja hienoinen savi ui vallin alle kynttä vasten ja alkaa muhia, jollei tassupesu kotona ole tarkka. Jos kynsivalli on tulehtunut, hoitona lian poisto (huuhdellen, kaivellen ja vetyperoksidilla kuohauttaen) sekä vallin puhtaana pito.
Kynnen sopiva pituus on lyhyesti niin lyhyt ettei se aiheuta virheasentoa jalassa tai riskiä että kynsi repeää liikkuessa, ja niin pitkä ettei se kulu päästään auki liikkuessa. Kaikki tämän toleranssin sisällä kelpaa ja loppu on makuasiaa. Ei siitä sen enempää. :-)
Allaolevassa kuvassa kynnet (ja osa karvoista) on vielä leikkaamatta ja keskimmäisissä kynsissä näkyy rakenne kohtuullisesti. Ydintä suojaamaan kasvaa kynnen yläpuolelle nätisti kaartuva "katos", joka sellaisenaan muistuttaa ihmisen kynttä. Keskeltä kynsi on palan matkaa kovera (lähes ontto siis) kunnes se paksunee. Ja tässä kohtaa aikaisintaan alkaa ydin. Kaikki tuo päällä oleva kaareva osa on leikattavissa. Eli jos mustan kynnen leikkaaminen tuntuu hankalalta, kurkkaa kynnen sisään. Sieltä saa vihiä paljonko kynnessä on "ilmaa" ennen ytimen alkua. ;-)
Omasta tarkkuudesta ja pilkunviilaamisen kaipuusta riippuen kynsienleikkaukseen ja tassujen siistimiseen saa kulumaan jotain 5-30 min väliltä. Erityisesti talvella meillä saattaa kulua kauan hommassa, kun kaivelen kaikki varpaanvälit ja etsin hangesta johtuvia hiertymiä ja haavoja. Kesäaikaan taas trimmihommiin joutuu harvemmin kun kallioilla juoksentelu ja myyräjahti kuluttaa sekä kynsiä että tassukarvoja niin tehokkaasti, ettei sinne auta mennä enää saksineen väliin häiritsemään.
Juoksijalla jalat on tärkeä juttu. Jokainen juosemista harrastava ihminen tietää miten tärkeää on leikata kynnet säännöllisesti ja käyttää vain laadukkaita sukkia juostessa. Muuten ne 200 euron hienot kengät on ihan hukkaa, kun jalat on rakoilla ja hiertymillä. ;-)
Koirilla on melko sama asia, vaikka parhaat mahdolliset juoksupopot niillä onkin omasta takaa. Haljenneet kynnet, tassuhaavat, tulehdukset ja muut ovat kurjia ja lopettavat kaiken treenaamisen kuin seinään. Sitten istutaan pyörittelemässä peukaloita kun voitaisiin tehdä hommia. Kurjaa ja turhaa.
Meillä tassujen hoito koostuu lähinnä kahdesta osiosta. Sisäinen hoito ja ulkoinen hoito. Sisäisesti käytetään esim. rasvoja ja kivennäisiä joilla tassujen iho (ja muukin iho) pysyy hyvänä ja kestää kulutusta. Rasvaa lisätään perusruoan rasvaisuudesta riippuen teelusikallinen-ruokalusikallinen per päivä, sinkkiä 2 mg/painokilo ja E-vitamiinia 1 mg/painokilo. Lumikelille poikkeuksena käytetään tassurasvaa, lähinnä vaseliinia estämään lumen paakkuuntumista. Muuten tassuja ei rasvata vain rasvaamisen ilosta, koska tassujen kunto heijastelee melko nopeasti jos muussa hoidossa on puutteita. Vaikka ruokinta olisi täyspainoista ja koiralle sovitettua, voi esim. rasvan tarve oireilla, ja silloin ne oireet on hyvä siepata lennosta. Eikä tämä onnistu jos ihoa tai anturoita keinotekoisesti hölvätään ja oireet peitetään.
 |
| Sisäistä hoitoa: Sinkkirae, lohiöljy, pellavaöljy ja vitamiiniliuos. |
Ulkoista hoitoa on kaikki muu. Trimmaus, kynsien leikkaus, tassupesut ja satunnaiset kunnontarkistukset esim. pitkän, kuluttavan metsälenkin jälkeen. Myös oikean ulkoilualustan valinta on ulkoista hoitoa, suolattujen teiden, sepelin tai tuoreen öljysoran välttely. Kuulostaa kamalan vaikealta, mutta ihan kaupunkiolosuhteissakin lenkistä voi tehdä tassuille joko hellän tai raa'an ihan vaan kiertämällä yhden väärän korttelin. Jos ulkoinen rasitus on jatkuvaa, se alkaa herkästi näkymään ja tassut ovat kipeänä vaikka mitä tekisi. Ei se siis ihan turhaa hifistelyä ole, kiertää joskus lenkki eri suuntaan.
Tänään oli sopivasti tassutrimmipäivä, joten valokuvallinen esimerkkisuoritus alla.
1) Otetaan esiin tarvikkeet. Terävät kynsisakset (jotka leikkaavat eivätkä murskaa!), terävät tassusakset (tylsät nipistää) ja vapaavalintainen siivousväline (vaikka rikkaimuri). Ja se koira.
 |
| Mun on pakko vaikken taho. |
2) Ensin tassukarvat. Kuten kuvasta näkyy, tassua puristetaan kasaan ja kaikki anturoiden välistä ylös nouseva "irokeesi" leikataan. Helpoiten tämä onnistuu nuolen osoittamaan suuntaan, jolloin leikkaus tapahtuu vastakarvaan. Varpaiden väliä ei sorkita, jollei siihen ole painavaa syytä (esim. märkivä haavauma jonka alue pitää saada kuivaksi). Kuvassa värikoodein on merkattu yleispätevä näyttelytrimmi (punaiset viivat) ja sen lisäksi "helpottaa elämää" trimmi (vihreät viivat). Näyttelykoiralta leikataan vain anturoiden välit, muu on kiellettyä.
 |
| Suunnat ja alueet tassunpohjassa. |
 |
| Selkäpuolen karvat pölläytetty pörrölleen. Siitä sitten naks-naks. Tai ei. Makuasia. :) |
3) Kynnet. Itse aloitan aina etujaloista ja kynsissä ensimmäisenä on kannukset. Omasta kokemuksesta tällä koiralla kannuksien kynsivallit ovat herkin paikka josta kynsivallintulehdus alkaa. Tulehdus muistuttaa aika pitkälti ihmisten kynsinauhan tulehdusta, siinä valli on irrallaan kynnestä, turvonnut ja punainen. Ja kipiä, hitsin kipiä. Koirilla syy on usein hieno hiekka tai muta joka painautuu valliin. Meillä ongelmia on tullut savivellistä, heinäisellä rannalla pitkiä aikoja kahlaillut ja vedessä spurttaillut tassu on pehmenee ja hienoinen savi ui vallin alle kynttä vasten ja alkaa muhia, jollei tassupesu kotona ole tarkka. Jos kynsivalli on tulehtunut, hoitona lian poisto (huuhdellen, kaivellen ja vetyperoksidilla kuohauttaen) sekä vallin puhtaana pito.
 |
| Ehjä, terve kynsivalli on kynnessä kiinni kuin kynsinauha ihmisellä ja iho on normaalinen värinen, kuiva eikä lainkaan turpea tai kuuma. |
Allaolevassa kuvassa kynnet (ja osa karvoista) on vielä leikkaamatta ja keskimmäisissä kynsissä näkyy rakenne kohtuullisesti. Ydintä suojaamaan kasvaa kynnen yläpuolelle nätisti kaartuva "katos", joka sellaisenaan muistuttaa ihmisen kynttä. Keskeltä kynsi on palan matkaa kovera (lähes ontto siis) kunnes se paksunee. Ja tässä kohtaa aikaisintaan alkaa ydin. Kaikki tuo päällä oleva kaareva osa on leikattavissa. Eli jos mustan kynnen leikkaaminen tuntuu hankalalta, kurkkaa kynnen sisään. Sieltä saa vihiä paljonko kynnessä on "ilmaa" ennen ytimen alkua. ;-)
 |
| Koiran kynsi muistuttaa rakenteeltaan melkein hevosen kaviota tästä suunnasta katsottuna. :) |
 |
| Ylimääräinen pätkä naksaistu pois, kynnestä lyheni milli eikä ydin vielä pilkota. Job well done! |
 |
| Lopuksi koiran imurointi ja homma olis niinku siinä. Tässä kohtaa on kohteliasta myös herättää itse operoitava... ;) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)